oon hankkimassa itelleni rotikka pentua,mieluusti uros semmone.Kuulin juuri että rotikat ei muka tulis pienten lasten kanssa toimeen perheessä.Ite oon kyllä eri mieltä mutta ottakaa kantaa ja kertokaa parempaa tietoa.
onko tietoo
kekkani
2275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan varmasti tulee. Miks ei tulisi?
Meillä narttu rotikka 4 vuotta, lapsi 2,5 vuotta ja toinen lapsi tulossa. Eli koira oli melkein 2 vuotta "ainut lapsi", mutta tottui nopeasti uuteen tulokkaaseen ja tietää paikkansa perheessä kun se on sille osoitettu. Yritti toki ensin päästä lapsen yläpuolelle, mikä varmasti ihan tavallista. Olen kuullut että rotikka vartioi ja puolustaa omiaan, meillä näin ei ole. Koiraa ei kiinnosta missä lapsi on tai kenen kanssa, tietenkään ei tiedä miten reagoisi jos oikeasti jotain sattuisi. Huomioi kuitenkin myös lapsen märillä suukoilla päivittäin. Lapsille pitää muistaa opettaa kuinka koiran kanssa ollaan, rodusta huolimatta. Eli kyllä ainakin meidän rottweilerimme tulee toimeen erittäin hyvin lasten kanssa, omien ja vieraiden. Suosittelen.