Palasin 6 kuukautta sitten Helsinki-Vantaalle ja 20 tunnin lentämisen jälkeen hermo kireällä, asiaa ei paranna se, että toinen matkalaukuista on hukassa. Jätin ilmoituksen ja reilun viikon odottelun jälkeen laukku toimitetaan minulle. Ei mitään anteeksipyyntöjä, ei hyvityksiä, huolimatta siitä että kaikki tuliaiset ja suurin osa vaatteistani oli kyseisessä laukussa. No annoin Finnairille anteeksi ja päätin kokeilla yrityksen palveluita vielä kerran.
Finnair pisti tietenkin kaksin paremmaksi, eli tällä kertaa kummatkin laukut kadoksissa. Kaikki omaisuus kyseisissä matkalaukuissa. Vaatteet, pankkikirjat, tuliaiset ja muut. Pitänee taas odotella viikon ilman mitään hyvityksiä.
Minun kynnys ylitettiin tällä toiminnalla.
Muita ratkaisuun vaikuttavia ongelmia, joita Finnair ei selvästikään pyri ratkomaan. Onneton viihde matkustajille. Jaetut näytöt surkealla viihteellä henkilökohtaisen elokuva ja ohjelmavalikoiman sijasta. Ruoka mautonta ja ateria todella köyhä verrattuna muihin yhtiöihin joilla olen lentänyt. Pari lihakönttiä, perunaa, kuiva sämpylä ja margariini joka ei riitä edes yhden puoliskon voiteluun.
Lentokalusto ei tietenkään ole uusimmasta päästä, sama koskee lentoemoja.
Itse en ymmärrä miten Finnair kerää edelleen matkustajia. Ilmeisesti suurimmalle osalle tärkeintä ei ole palvelun taso vaan kotimaisuus.
t. todella pettynyt ja vihainen, entinen asiakas.
Entinen asiakas alkaen tänään
21
4309
Vastaukset
- jorma k
Molemmilla kerroilla matkatavarasi katosivat juuri paluulennolla Suomeen? (tuliaiset mukana)
Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että jos tulet kotiin jostain kansainväliseltä lentokentältä, ei siellä ole Finnairin työntekijät nostamassa matkatavaroitasi koneisiin tai välttämättä edes lähtöselvittämässä. Ne palvelut ostetaan paikalliselta maapalveluyritykseltä tai toiselta lentoyhtiöltä. Toki lentoyhtiö vastaa matkatavaroistasi, mutta tuskinpa nämä ulkomaalaiset kadottavat sen vähempää muidenkaan lentoyhtiöiden laukkuja. Sen sijaan, jos suomesta ulkomaille lennettäessä matkatavarat häviävät keskimäärin harvemmin tai pysyvät keskimääräistä paremmin ehjänä kuin toisinpäin lennettäessä, se kertoo jotain kotimaisen työn laadusta ulkomaiseen verrattuna.- vihainen asiakas
Olen lentänyt lukuisilla eri yhtiöllä, sekä pienillä että suurilla ja jostain kumman syystä se on aina ollut finnairin operoima lento kun tavaroiden kanssa on ongelmia.
Ei minulle ole sinänsä väliä ostetaanko palvelu paikalliselta yritykseltä vaiko ei, Finnair on vastuussa tekemällä päätöksen käyttää paikallisen yhtiön palveluita rahoilla jotka tulevat maksavilta asiakkailta, joten syy on ennenkaikkea heidän. - halvemmalla
vihainen asiakas kirjoitti:
Olen lentänyt lukuisilla eri yhtiöllä, sekä pienillä että suurilla ja jostain kumman syystä se on aina ollut finnairin operoima lento kun tavaroiden kanssa on ongelmia.
Ei minulle ole sinänsä väliä ostetaanko palvelu paikalliselta yritykseltä vaiko ei, Finnair on vastuussa tekemällä päätöksen käyttää paikallisen yhtiön palveluita rahoilla jotka tulevat maksavilta asiakkailta, joten syy on ennenkaikkea heidän.on lähes tulkoon aina liian pieni vaihto aika..
Mutta tiedän tunteen että vituuttaa kun niitä ei näy..Finnair ostaa maapalvelut ulkomailta halvimmalta eli yleensä lentoaseman henkilökunnalta eikä kilpailevalta lentoyhtiöltä..ja niin kuin kaikki tietää kaupungilla/kunnalla tai virastolla työskentelevän motivaatio on yleensä mitä on..joten laukkusi saattanee jäädä aivan sen takia matkanpäälle ...
Ranskassa jalkapallokisojen aikana jäi yhdeltä lennolta n150 laukkua kun kaverit eivät ehtineet jalkapallon lomassa laitella laukkuja kyytiin ja näytä lentoja taisi olla useita kymmeniä :)
- naurattaa
laittaa nyt kaikki omaisuus matkalaukkuun, rikoit sääntöä nro 1 ja siitä saat syyttää vain tyhmää päätäsi. Eikä yksikään yhtiö 1 ihmistä kaipaa eli tervemenoa vaan ja kyllä niit hukkuu matkalaukkuja muillakin.
- vihainen asiakas
Minne muualle sinä laittaisit omaisuuden kuin matkalaukkuun, kenties persereikäänkö meinasit kaiken tunkea?
- vihaiselle
vihainen asiakas kirjoitti:
Minne muualle sinä laittaisit omaisuuden kuin matkalaukkuun, kenties persereikäänkö meinasit kaiken tunkea?
en ainakaan laittaisi mainitsemaasi PANKKIKIRJAA ruumaan, Haloo
- kuullut
vihainen asiakas kirjoitti:
Minne muualle sinä laittaisit omaisuuden kuin matkalaukkuun, kenties persereikäänkö meinasit kaiken tunkea?
käsimatkatavarasta?
- utelias
millainen lippu sinulla oli?... turisti ja silloin ei voi vaatia tuon enempää, ei miltään muultakaan yhtiöltä. Ostappa jota epäilen ensi kerralla busines niin ei tarvitse valittaa.
- huumoria!
Eikö älykkyytesi todellakaan riitä sijoittamaan pankkikirjaa muualla kuin matkalaukkuun? Mikä museopankki muuten käyttää yhä pankkikirjoja?
Jos näin on, et varmastikaan ole tarpeeksi älykäs tutustuaksesi kansainvälisiin tilastoihin lentoyhtiöiden ja henkilökunnan hukkaamista matkalaukuista.
Suosittelen sinulle ehdottomasti muita lentoyhtiöitä. Miksi kulutat aikaasi narisemalla täällä Finnairista? En itsekään ole lentänyt kuin noin 40 yhtiöllä, mutta yhtiön valinta ei näiden palstojen "asiantuntijakommenteista" muutu.
Kaikista yhtiöistä on myönteisiä ja/tai kielteisiä kokemuksia, Finnairin sijoitan kyllä lähelle kärkeä. Kokeilepa lentää Ethiopian Airlinesilla, Air Tanzanialla, Cubanalla tai Lloyd Aereo Bolivianolla, ja kerro sitten kokemuksistasi. SAS:kin laskeutuu kerran kymmenessä vuodessa mereen, koska norjalaiset ovat vanha merenkulkijakansa. - näin se menee
Lentoyhtiötä vaihtamalla ei ongelmasi poistu sillä matkatavaroiden rahtauksesta vastaa edelleen samat firmat vaikka lentävä yhtiö vaihtuisikin.
ja toisekseen vain idiootti laittaa arvotavaransa matkatavaroiden joukkoon.
Ensimmäisen kerran kun lensin niin tämä tapahtui marseillestä Pariisin kautta helsinkiin Air Francella ja kun olin tyhmä niin luulin, että lentoyhtiö vastaa rahdista ja arvotavarani olivat matkatavarana. Helsinkiin päästyäni laukku tuli komeasti linjaa pitkin, mutta laukkuun oli ranskan tulli liimannut tarransa, että avattu. Ja avattu se toisiaan oli ja samalla oli videokamera ja tavallinen kamera viety. Myöhemmin selvisi, että Air France korvaa kadonneista matkatavaroista 20mk kilo. Kuulemma yleinen käytäntö lentoyhtiöillä.
Niin, että vaida vaan sitä lentoyhtiötä niin et ole ainakaan samalla lennolla kuin minä seuraavaksi lennän eli FINNAIRILLA- halvemmalla
eli special drawing rights on maksetun yksilön nimi...ei oo mitään oikeaa valuuttaa vaan on dollariin sidonnainen oisko n0.7eur kipale eli 20sdr...noin 14-16eur/kilo
- lue tämä
OHJE KAIKILLE INKVISITION PIINAPENKKIIN JOUTUNEILLE: KERTOKAA KUULUSTELUISSA INKVISITION EDUSTAJILLE JUURI SE MITÄ HE HALUAVAT KUULLA: KERRO HEILLE ETTÄ HEIDÄN OPPINSA ON OIKEA JA ETTÄ SINÄ OLET LUOPUNUT OMASTA USKOSTASI JA OPISTASI. ÄLÄ KESKUSTELE INKVISITION KANSSA INKVISITION EHDOILLA. PÄÄSTYÄSI VAPAUTEEN KÄÄNNÄ TAKKISI JA PETÄ HEITÄ. ÄLÄ VASTUSTA INKVISITIOTA SILLOIN KUN OLET ASEETON. POLIITTINEN TAI USKONNOLLINEN RYHMITTYMÄSI EI SAAVUTA MITÄÄN ETUA JOS KUOLET TURHAAN INKVISITION VANKILOISSA.
- uhoamista
On ihmeellistä uhoamista!
Laukkuja jää todella paljon kentille, eikä lentoyhtiöillä ole vaikutusta siihen. Laukuissa on koodit ja ne kyllä löytyvät ja tulevat aikanaan.Tästä aiheutuu lentoyhtiöille melkoisia kustannuksia, joten he eivät tee sitä ehdoin tahdoin. Laukkuja vaan on niin saakelisti ja lentoja kans. - samaa mieltä
uhoamista kirjoitti:
On ihmeellistä uhoamista!
Laukkuja jää todella paljon kentille, eikä lentoyhtiöillä ole vaikutusta siihen. Laukuissa on koodit ja ne kyllä löytyvät ja tulevat aikanaan.Tästä aiheutuu lentoyhtiöille melkoisia kustannuksia, joten he eivät tee sitä ehdoin tahdoin. Laukkuja vaan on niin saakelisti ja lentoja kans.Laukkujen jälkeenjääminen on ihan jokapäiväinen asia kaikille lentoyhtiöille. Laukku tulee perässä joskus seuraavalla koneella, joskus se kestää kauemmin. Eivät mitkään lentoyhtiöt sen kummemmin pyytele anteeksi laukkujen myöhästymistä.
- haaaaaa
Vai kaikki omaisuus laukuissa? Uskomatonta kuinka köyhiä on ihmiset joille mahtuu koko omaisuus laukkuun...kuitenkin on varaa lennellä...
- kaukoreiteillä
Se, että matkalaukut jäävät saapumatta, voi tapahtua millä yhtiöllä tahansa. Siitä ei sen enempää.
Sen sijaan olen kanssasi täysin samaa mieltä, että Finnairin pitkien lentojen laatu turistiluokassa on Euroopan huonoin. Palvelu, viihtyisyys, viihdetarjonta ja ateriat ovat todella surkeita. Itse lopetin Finnairin käyttämisen noin 2 vuoptta sitten ja lennän nykyisin vain laatuyhtiöillä. Kansainvälisessä airline quality vertailussa Finnair sai vain kolme tähteä. Se on huonoin luokitus eurooppalaisille verkostoyhtiöille. Esim. Lufthansa, BA, Air France, Swiss ja Austrian jne.) saivat neljä tähteä. Finnairin kanssa samassa tähtiluokituksessa on brittiläinen halpalentoyhtiö Easyjet. Ryanairkin uhkaa jo Finnairin sijoitusta, jos hintaa ei huomioida (kuten on tässä vertailussa). Hinta-laatu -suhteessa se on valovuoden Finnairia edellä.
Tässä lista:http://www.airlinequality.com/StarRanking/ranking.htm- välilaskutta?
Teille, herra laatutietoinen, aika ei taida olla rahaa. Erityisesti, mikäli lennätte Suomesta näitä kaukolentojanne. Onko mielessänne käynyt koskaan, kuinka monta tuntia hukkaatte matkustaessanne menne tullen vähintään kaksi tuntia per siivu ns. väärään suuntaan? Tähän kaikki lentokenttämuodollisuudet päälle (kaukolennoilla vähintään 1.5h). Taidatte todella nauttia lentämisestä, kun haluatte noin käyttää siihen aikaa. Henkilökohtaisesti tuo kohteeseen pääsy nopeasti on tärkein tekijä. Riittävällä mukavuudella ja asiallisella kyydillä. Kyllä siihen Finnair kykenee siinä kun nuo mainitsemanne muut yhtiöt. Tuota BA:n arvostusta kyllä ihmettelen kohdallanne. Taidatte juoda Earl Greytä kotona. Kahdeksan aikoihin.
- mennä vaan
välilaskutta? kirjoitti:
Teille, herra laatutietoinen, aika ei taida olla rahaa. Erityisesti, mikäli lennätte Suomesta näitä kaukolentojanne. Onko mielessänne käynyt koskaan, kuinka monta tuntia hukkaatte matkustaessanne menne tullen vähintään kaksi tuntia per siivu ns. väärään suuntaan? Tähän kaikki lentokenttämuodollisuudet päälle (kaukolennoilla vähintään 1.5h). Taidatte todella nauttia lentämisestä, kun haluatte noin käyttää siihen aikaa. Henkilökohtaisesti tuo kohteeseen pääsy nopeasti on tärkein tekijä. Riittävällä mukavuudella ja asiallisella kyydillä. Kyllä siihen Finnair kykenee siinä kun nuo mainitsemanne muut yhtiöt. Tuota BA:n arvostusta kyllä ihmettelen kohdallanne. Taidatte juoda Earl Greytä kotona. Kahdeksan aikoihin.
Ai että oikein yhtiötä vaihdetaan? Heh, ketään ei taida kiinnostaa.. Yhtiötä ylläpitävät _palkitun_ business-luokan matkustajat, ei tarjouslipuilla matkaavat karvalakkiosastolaiset.
- nähtävissä
mennä vaan kirjoitti:
Ai että oikein yhtiötä vaihdetaan? Heh, ketään ei taida kiinnostaa.. Yhtiötä ylläpitävät _palkitun_ business-luokan matkustajat, ei tarjouslipuilla matkaavat karvalakkiosastolaiset.
Valitettavasti moni teistäkin valitsee yhtiön vain siksi, että se on suomalainen sen tason sijaan.
Vai ettei Finnair vain ole palkannut tänne porukkaa kirjoittelemaan?
Itse ainakin maksan mukavista istuimista, nykyaikaisista koneista, viihdetekniikasta, ruoasta ja ennenkaikkea palvelusta.
"Teille, herra laatutietoinen, aika ei taida olla rahaa. Erityisesti, mikäli lennätte Suomesta näitä kaukolentojanne. Onko mielessänne käynyt koskaan, kuinka monta tuntia hukkaatte matkustaessanne menne tullen vähintään kaksi tuntia per siivu ns. väärään suuntaan?"
Yksikään yhtiö ei tällä hetkellä lennä suoraan Suomesta matkakohteisiini. Sen sijaan jokaiselta isolta lentokentältä lähtee suoria lentoja. Ja mielelläni hukkaan sen kaksi tuntia per siivu, vaihdan yhtiötä mieluisaampaan kuin ajattelen vain lennon nopeutta maiskutellen eilistä ruisleipää ja pientä pakettia mautonta margariinia.
"Tuota BA:n arvostusta kyllä ihmettelen kohdallanne. Taidatte juoda Earl Greytä kotona. Kahdeksan aikoihin."
Tottapuhuakseni olen myös teen ystävä. En kuitenkaan kellon orja, kuten eräät muut täällä jotka henkeen ja vereen vannovat nopeuksista.
- IDIOOTTI
Voi sua, hmm, voi voi sua.
Kuka idiootti laittaa pankkikirjat matkalaukkuun?
Kuka idiootti ei tiedä, että Finnairin lentolaivue on maailman uusinta uutta?
Kuka idiootti on niin idiootti, että kirjoitti moisen jutun?
No se idiootti, joka lensi lentokoneella ensimmäistä kertaa eläissään. STUPIDO. Try some other airline next tine. Whoah!!!! - kyseenalaistetaan
täällä aina, oli aihetta tai ei. Onko asialla Finnairin oma porukka vai isänmaallisuuden väärin ymmärtänyt kansalainen.
Arvostelusta kannattaisi ottaa opikseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206