Itsemurha on pyörinyt mielessäni n. 3 vuotta. Kukaan ei tiedä, kenellekkään en halua kertoa. Tunne vain kasvaa sisälläni, harkitsen tätä vaihtoehtoa vakavissani, en hae huomiota muilta, koska kun itseni tapan, teen sen sillä tavalla, että kuolemisen mahdollisuus on 99,99 %, eli henkiinjääminen on lähes mahdotonta. Olen suunnitellut itsemurhani tarkasti, tiedän missä ja miten, mitä kirjoitan jäähyväisiksi, aikaa vain en ole päättänyt.
Olen jonkin verran masentunut, mutta en niin paljoa. En pidä ihmisistä, he ovat tuhonneet kaiken hyvän täällä. En tule toimeen ihmisten kanssa, haluan elää yksin ja vapaana. Se on kuitenkin mahdotonta.
Miksi elää, jos ei halua olla täällä? Miksi yrittää taistella elämän puolesta jos kuolema tuntuu paremmalta?
**Huurteessa kylpevät lehdet
sanoista tyhjä suu
näinä aamuina kesä kuolee, syksyksi pukeutuu
marras sadulle lopun laulaa ja talveen saattelee
katkeaa liike villin kiiman kun jäässä kiemurtelee
Vielä heräätkö päivään vai jo tunnetko maan
joka tuoksusi täältä pois vie kokonaan
älä pelkoas näytä, suru kylmäksi kitke
jos olin sulle jotain hetki vuokseni itke
On tarina kertojan vain loppua vailla
siinä suru vaeltaa kertojan kyynelten lailla
palkkioksi suruntuoja pakkasensa saa
alle ensilumen syksyn lehdet ripustaa**
Mustan Kuun Lapset - Suruntuoja
Let me go.
21
1451
Vastaukset
- mla
Kuulostaapa romanttiselta. Saanko mielenkiinnosta kysyä, mitä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan?
- ....
Vastaus kysymykseesi: en tiedä
Ainoastaan _tiedän_, että taivasta tai helvettiä ei ole, joten sinne en ainakaan. Kuoleman jälkeen kaikki loppuu tai ehkäpä synnyn uudelleen eri ihmisenä (eläimenä, kasvina?) ja eri aikakaudella, vaellan henkien maassa tai jotakin vastaavaa. Mutta uskon, että mitä ikinä tapahtuukin on kaikki paremmin. - saddasdasdsadas
.... kirjoitti:
Vastaus kysymykseesi: en tiedä
Ainoastaan _tiedän_, että taivasta tai helvettiä ei ole, joten sinne en ainakaan. Kuoleman jälkeen kaikki loppuu tai ehkäpä synnyn uudelleen eri ihmisenä (eläimenä, kasvina?) ja eri aikakaudella, vaellan henkien maassa tai jotakin vastaavaa. Mutta uskon, että mitä ikinä tapahtuukin on kaikki paremmin.Minäpä taas _tiedän_, että taivas ja helvetti ovat yhtä todellisia kuin ennenkin ja koska olet kuullut Jeesuksesta, takaan, että joudut helvettiin jos nyt tapat itsesi. Voit vielä turvautua häneen tunnustaen vääryydet mitkä ovat sinussa ja hän voi laittaa elämäsi kuntoon, eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Sen hän minullekin teki.
Ajattele nyt. Niin, ajattele jotain. Sinä ajattelet. Tajuat siis, että olet sinä. Sinulla on oikealla puolella käsi, ja vasemmalla puolella käsi. Eikö tämä jo todista, että sinulla on ikuinen sielu?
Uskot varmaan evoluutioon. Sekin on todistettu jo aikoja sitten vääräksi, enkä ymmärrä että miksi ihmiset Suomessa sokeasti vain uskovat siihen. Ihminen ei kyllä todellakaan ole eläin. Meillä on 50 lihasta kasvoissakin pelkästään siksi, että voisimme käyttää eri ilmeitä!
Katso nyt vaikka korvankin läpileikkausta, kuinka monimutkainen systeemi korva onkaan. Entäs sitten aivot, tai meidän kehomme osat ylipäätään. Tämä kaikkiko sattumaa?
Vaikka oletkin katkera niin sinä haluat olla ihmisten kanssa. Jokainen haluaa. Voit kieltää sen itseltäsi, mutta haluat sitä silti. Minä ja sinä tiedämme sen, vaikkakin et ehkä huomaa sitä kurjuutesi keskeltä.
Oikeasti. Hakeudu seurakuntayhteyteen. Vapaa ja Helluntaikirkko ovat hyviä vaihtoehtoja! Elämä on niin paljon helpompaa kun Kristus on elämän keskipiste. - adasdasdsa
saddasdasdsadas kirjoitti:
Minäpä taas _tiedän_, että taivas ja helvetti ovat yhtä todellisia kuin ennenkin ja koska olet kuullut Jeesuksesta, takaan, että joudut helvettiin jos nyt tapat itsesi. Voit vielä turvautua häneen tunnustaen vääryydet mitkä ovat sinussa ja hän voi laittaa elämäsi kuntoon, eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Sen hän minullekin teki.
Ajattele nyt. Niin, ajattele jotain. Sinä ajattelet. Tajuat siis, että olet sinä. Sinulla on oikealla puolella käsi, ja vasemmalla puolella käsi. Eikö tämä jo todista, että sinulla on ikuinen sielu?
Uskot varmaan evoluutioon. Sekin on todistettu jo aikoja sitten vääräksi, enkä ymmärrä että miksi ihmiset Suomessa sokeasti vain uskovat siihen. Ihminen ei kyllä todellakaan ole eläin. Meillä on 50 lihasta kasvoissakin pelkästään siksi, että voisimme käyttää eri ilmeitä!
Katso nyt vaikka korvankin läpileikkausta, kuinka monimutkainen systeemi korva onkaan. Entäs sitten aivot, tai meidän kehomme osat ylipäätään. Tämä kaikkiko sattumaa?
Vaikka oletkin katkera niin sinä haluat olla ihmisten kanssa. Jokainen haluaa. Voit kieltää sen itseltäsi, mutta haluat sitä silti. Minä ja sinä tiedämme sen, vaikkakin et ehkä huomaa sitä kurjuutesi keskeltä.
Oikeasti. Hakeudu seurakuntayhteyteen. Vapaa ja Helluntaikirkko ovat hyviä vaihtoehtoja! Elämä on niin paljon helpompaa kun Kristus on elämän keskipiste...ja ennen kaikkea haluat täyttää sen tyhjiön itsessäsi. Monet ihmiset etsivät sitä koko elämänsä ns. "täydellisestä elämästä", perfektionistista, xtreme tempuista, tietokonepeleistä jne mutta vain Jumala voi sen oikeasti täyttää, sillä me ihmiset olemme luotu Jumalan kuvaksi.
- .....
adasdasdsa kirjoitti:
..ja ennen kaikkea haluat täyttää sen tyhjiön itsessäsi. Monet ihmiset etsivät sitä koko elämänsä ns. "täydellisestä elämästä", perfektionistista, xtreme tempuista, tietokonepeleistä jne mutta vain Jumala voi sen oikeasti täyttää, sillä me ihmiset olemme luotu Jumalan kuvaksi.
Usko mihin haluat, mutta minua et saa uskomaan jumalahömpötyksiisi.
Maailmankaikkeus on niin ihmeellinen asia, siihen ei tarvita mitään jumalaa, joka on luonut kaiken. Osa ihmisistä tarvitsee jotain mihin uskoa, uskoa että joku heitä jossakin rakastaa jne. Miten voit todistaa jumalan olemassaolon? - et mitenkään, siksi se onkin USKO, usko ei ole tietoa.
*vaikka oletkin katkera niin sinä haluat olla ihmisten kanssa. Jokainen haluaa. Voit kieltää sen itseltäsi, mutta haluat sitä silti. Minä ja sinä tiedämme sen, vaikkakin et ehkä huomaa sitä kurjuutesi keskeltä.*
- Voi sinua. Ymmärsit tilanteeni väärin. Olen rakastettu, minulla on hyvä perhe, ystäviä ja saisin poikaystävänkin jos vain tahtoisin. Kun sanoin, että en tule toimeen ihmisten kanssa, tarkoitin valtaosaa ihmisistä, en kaikkia. viihdyn mukavien ihmisten seurassa, en todellakaan ole katkera. Ja yksinelämisellä tarkoitin lähinna vain sitä, että en halua jäädä varsinaisesti koukkuun keneenkään, vaikka monia ihmisiä rakastankin. Mutta ihminen, me kaikki, olemme tuhonneet luontoa ja se vain jatkuu, kunnes mitään ei ole enää jäljellä. Jos joku eläin alkaisi valloittamaan luontoa, tappaisi ihmisiä ja muita eläimiä, söisi ruoat, lisääntyisi täyttäen koko maailman niin me ihmiset TAPPAISIMME sen eläimen raa'asti. Samoin täytyisi tehdä ihmisille. Tiedätkös, että luonto on se minkä armoilla me täällä elämme, luonto antaa meille mahdollisuuden elää, mutta me vain tuhoamme sitä.
*Sinulla on oikealla puolella käsi, ja vasemmalla puolella käsi. Eikö tämä jo todista, että sinulla on ikuinen sielu?*
Tuota en edes lähde kommentoimaan, naurettavampaa en ole kuullutkaan!
Varmaankin mietit, miksi haluan kuolla. Haluan pois tästä likaisesta maailmasta, oma elämäni on hyvä, mutta se ei ole hyvä syy jatkaa elämistä.
*Uskot varmaan evoluutioon. Sekin on todistettu jo aikoja sitten vääräksi, enkä ymmärrä että miksi ihmiset Suomessa sokeasti vain uskovat siihen. Ihminen ei kyllä todellakaan ole eläin. Meillä on 50 lihasta kasvoissakin pelkästään siksi, että voisimme käyttää eri ilmeitä!*
Vai niin. Kukahan on todistanut sitten, että jumala on luonut meidät ihmiset ja kaiken muun? Aivan, ei kukaan. Ihmiset ovat kehittyneet kautta vuosituhansien, ennen ei ihmiset osaneet puhua ja he ajattelivat alkukantaisesti, eikö sekin jo todista, että emme ole aina olleet tällaisia.
Minusta on hyvin outoa, että uskonnossasi itsemurhasta joutuu helvettiin, koska mikä paha teko se on? En kasitä, mutta olkoot sitten niin, eipä minua helvetti hetkauta. Helvetissä tavataan kuomaseni! - nunchaku-overlord
..... kirjoitti:
Usko mihin haluat, mutta minua et saa uskomaan jumalahömpötyksiisi.
Maailmankaikkeus on niin ihmeellinen asia, siihen ei tarvita mitään jumalaa, joka on luonut kaiken. Osa ihmisistä tarvitsee jotain mihin uskoa, uskoa että joku heitä jossakin rakastaa jne. Miten voit todistaa jumalan olemassaolon? - et mitenkään, siksi se onkin USKO, usko ei ole tietoa.
*vaikka oletkin katkera niin sinä haluat olla ihmisten kanssa. Jokainen haluaa. Voit kieltää sen itseltäsi, mutta haluat sitä silti. Minä ja sinä tiedämme sen, vaikkakin et ehkä huomaa sitä kurjuutesi keskeltä.*
- Voi sinua. Ymmärsit tilanteeni väärin. Olen rakastettu, minulla on hyvä perhe, ystäviä ja saisin poikaystävänkin jos vain tahtoisin. Kun sanoin, että en tule toimeen ihmisten kanssa, tarkoitin valtaosaa ihmisistä, en kaikkia. viihdyn mukavien ihmisten seurassa, en todellakaan ole katkera. Ja yksinelämisellä tarkoitin lähinna vain sitä, että en halua jäädä varsinaisesti koukkuun keneenkään, vaikka monia ihmisiä rakastankin. Mutta ihminen, me kaikki, olemme tuhonneet luontoa ja se vain jatkuu, kunnes mitään ei ole enää jäljellä. Jos joku eläin alkaisi valloittamaan luontoa, tappaisi ihmisiä ja muita eläimiä, söisi ruoat, lisääntyisi täyttäen koko maailman niin me ihmiset TAPPAISIMME sen eläimen raa'asti. Samoin täytyisi tehdä ihmisille. Tiedätkös, että luonto on se minkä armoilla me täällä elämme, luonto antaa meille mahdollisuuden elää, mutta me vain tuhoamme sitä.
*Sinulla on oikealla puolella käsi, ja vasemmalla puolella käsi. Eikö tämä jo todista, että sinulla on ikuinen sielu?*
Tuota en edes lähde kommentoimaan, naurettavampaa en ole kuullutkaan!
Varmaankin mietit, miksi haluan kuolla. Haluan pois tästä likaisesta maailmasta, oma elämäni on hyvä, mutta se ei ole hyvä syy jatkaa elämistä.
*Uskot varmaan evoluutioon. Sekin on todistettu jo aikoja sitten vääräksi, enkä ymmärrä että miksi ihmiset Suomessa sokeasti vain uskovat siihen. Ihminen ei kyllä todellakaan ole eläin. Meillä on 50 lihasta kasvoissakin pelkästään siksi, että voisimme käyttää eri ilmeitä!*
Vai niin. Kukahan on todistanut sitten, että jumala on luonut meidät ihmiset ja kaiken muun? Aivan, ei kukaan. Ihmiset ovat kehittyneet kautta vuosituhansien, ennen ei ihmiset osaneet puhua ja he ajattelivat alkukantaisesti, eikö sekin jo todista, että emme ole aina olleet tällaisia.
Minusta on hyvin outoa, että uskonnossasi itsemurhasta joutuu helvettiin, koska mikä paha teko se on? En kasitä, mutta olkoot sitten niin, eipä minua helvetti hetkauta. Helvetissä tavataan kuomaseni!"Maailmankaikkeus on niin ihmeellinen asia, siihen ei tarvita mitään jumalaa, joka on luonut kaiken. Osa ihmisistä tarvitsee jotain mihin uskoa, uskoa että joku heitä jossakin rakastaa jne. Miten voit todistaa jumalan olemassaolon? - et mitenkään, siksi se onkin USKO, usko ei ole tietoa."
Oletkos koskaan kuullut, että alkuräjähdyksessä polisi voinut periaatteessa syntyä Jumala? Raamattu kieltää tämän tapauksen, mutta itse big bang teorian mukaan Jumala olisi voinut syntyä silloin. Ison posauksen aikoina syntyivät kaikki luonnonlait ja muut, jolloin ne olisivat voineet jopa muovautua erillaisiksi ja silloin maailmamme näyttäisi erillaiselta. Lähde wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Big_bang
"- Voi sinua. Ymmärsit tilanteeni väärin. Olen rakastettu, minulla on hyvä perhe, ystäviä ja saisin poikaystävänkin jos vain tahtoisin. Kun sanoin, että en tule toimeen ihmisten kanssa, tarkoitin valtaosaa ihmisistä, en kaikkia. viihdyn mukavien ihmisten seurassa, en todellakaan ole katkera. Ja yksinelämisellä tarkoitin lähinna vain sitä, että en halua jäädä varsinaisesti koukkuun keneenkään, vaikka monia ihmisiä rakastankin. Mutta ihminen, me kaikki, olemme tuhonneet luontoa ja se vain jatkuu, kunnes mitään ei ole enää jäljellä. Jos joku eläin alkaisi valloittamaan luontoa, tappaisi ihmisiä ja muita eläimiä, söisi ruoat, lisääntyisi täyttäen koko maailman niin me ihmiset TAPPAISIMME sen eläimen raa'asti. Samoin täytyisi tehdä ihmisille. Tiedätkös, että luonto on se minkä armoilla me täällä elämme, luonto antaa meille mahdollisuuden elää, mutta me vain tuhoamme sitä."
Tuo saa minut ajattelemaan tämän olevan provo, mutta vastaan kumminkin. Sinulla on lähes samanlainen maailmankatsomus, kuin minulla, mutta haluat kuolla. Voit itse pyrkiä auttamaan eläimiä, tai ryhtyä vaikuttajaksi näihin asioihin.
"*Sinulla on oikealla puolella käsi, ja vasemmalla puolella käsi. Eikö tämä jo todista, että sinulla on ikuinen sielu?*
Tuota en edes lähde kommentoimaan, naurettavampaa en ole kuullutkaan!"
Voisitkos kertoa minulle, että minkä vaikutuksesta ja miten luonnonvalinta toimii? Voisit vielä lisäksi kertoa abiogeneesiksestä, jos mahdollista.
"Varmaankin mietit, miksi haluan kuolla. Haluan pois tästä likaisesta maailmasta, oma elämäni on hyvä, mutta se ei ole hyvä syy jatkaa elämistä."
Jos et halua elää itsesi hyväksi, niin elä muiden.
"Vai niin. Kukahan on todistanut sitten, että jumala on luonut meidät ihmiset ja kaiken muun? Aivan, ei kukaan. Ihmiset ovat kehittyneet kautta vuosituhansien, ennen ei ihmiset osaneet puhua ja he ajattelivat alkukantaisesti, eikö sekin jo todista, että emme ole aina olleet tällaisia."
Raamattu on ennustanut mm. evoluution jo ennen, kuin sitä edes oltiin huomattu.
"Minusta on hyvin outoa, että uskonnossasi itsemurhasta joutuu helvettiin, koska mikä paha teko se on? En kasitä, mutta olkoot sitten niin, eipä minua helvetti hetkauta. Helvetissä tavataan kuomaseni!"
Itsemurha rikkoo käskyä "Älä tapa". - ei kukaan ole niin paha
nunchaku-overlord kirjoitti:
"Maailmankaikkeus on niin ihmeellinen asia, siihen ei tarvita mitään jumalaa, joka on luonut kaiken. Osa ihmisistä tarvitsee jotain mihin uskoa, uskoa että joku heitä jossakin rakastaa jne. Miten voit todistaa jumalan olemassaolon? - et mitenkään, siksi se onkin USKO, usko ei ole tietoa."
Oletkos koskaan kuullut, että alkuräjähdyksessä polisi voinut periaatteessa syntyä Jumala? Raamattu kieltää tämän tapauksen, mutta itse big bang teorian mukaan Jumala olisi voinut syntyä silloin. Ison posauksen aikoina syntyivät kaikki luonnonlait ja muut, jolloin ne olisivat voineet jopa muovautua erillaisiksi ja silloin maailmamme näyttäisi erillaiselta. Lähde wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Big_bang
"- Voi sinua. Ymmärsit tilanteeni väärin. Olen rakastettu, minulla on hyvä perhe, ystäviä ja saisin poikaystävänkin jos vain tahtoisin. Kun sanoin, että en tule toimeen ihmisten kanssa, tarkoitin valtaosaa ihmisistä, en kaikkia. viihdyn mukavien ihmisten seurassa, en todellakaan ole katkera. Ja yksinelämisellä tarkoitin lähinna vain sitä, että en halua jäädä varsinaisesti koukkuun keneenkään, vaikka monia ihmisiä rakastankin. Mutta ihminen, me kaikki, olemme tuhonneet luontoa ja se vain jatkuu, kunnes mitään ei ole enää jäljellä. Jos joku eläin alkaisi valloittamaan luontoa, tappaisi ihmisiä ja muita eläimiä, söisi ruoat, lisääntyisi täyttäen koko maailman niin me ihmiset TAPPAISIMME sen eläimen raa'asti. Samoin täytyisi tehdä ihmisille. Tiedätkös, että luonto on se minkä armoilla me täällä elämme, luonto antaa meille mahdollisuuden elää, mutta me vain tuhoamme sitä."
Tuo saa minut ajattelemaan tämän olevan provo, mutta vastaan kumminkin. Sinulla on lähes samanlainen maailmankatsomus, kuin minulla, mutta haluat kuolla. Voit itse pyrkiä auttamaan eläimiä, tai ryhtyä vaikuttajaksi näihin asioihin.
"*Sinulla on oikealla puolella käsi, ja vasemmalla puolella käsi. Eikö tämä jo todista, että sinulla on ikuinen sielu?*
Tuota en edes lähde kommentoimaan, naurettavampaa en ole kuullutkaan!"
Voisitkos kertoa minulle, että minkä vaikutuksesta ja miten luonnonvalinta toimii? Voisit vielä lisäksi kertoa abiogeneesiksestä, jos mahdollista.
"Varmaankin mietit, miksi haluan kuolla. Haluan pois tästä likaisesta maailmasta, oma elämäni on hyvä, mutta se ei ole hyvä syy jatkaa elämistä."
Jos et halua elää itsesi hyväksi, niin elä muiden.
"Vai niin. Kukahan on todistanut sitten, että jumala on luonut meidät ihmiset ja kaiken muun? Aivan, ei kukaan. Ihmiset ovat kehittyneet kautta vuosituhansien, ennen ei ihmiset osaneet puhua ja he ajattelivat alkukantaisesti, eikö sekin jo todista, että emme ole aina olleet tällaisia."
Raamattu on ennustanut mm. evoluution jo ennen, kuin sitä edes oltiin huomattu.
"Minusta on hyvin outoa, että uskonnossasi itsemurhasta joutuu helvettiin, koska mikä paha teko se on? En kasitä, mutta olkoot sitten niin, eipä minua helvetti hetkauta. Helvetissä tavataan kuomaseni!"
Itsemurha rikkoo käskyä "Älä tapa".jos jumala kerran rakastaa kaikkia ihmisiä saman verran miksi hän sallisi jonkun joutuvan helvettiin eikö raamatunkin mukaan ihminen ole erehtyvä ja jumala voisi täten antaa ihmisen vieheet heille anteeksi miksi se ihminen olisi pitänyt luoda jotta se vain saisi kärsiä ikuisesti eikö olisi parempi jättää hänet silloin luomatta.
- sfsfsfsf
ei kukaan ole niin paha kirjoitti:
jos jumala kerran rakastaa kaikkia ihmisiä saman verran miksi hän sallisi jonkun joutuvan helvettiin eikö raamatunkin mukaan ihminen ole erehtyvä ja jumala voisi täten antaa ihmisen vieheet heille anteeksi miksi se ihminen olisi pitänyt luoda jotta se vain saisi kärsiä ikuisesti eikö olisi parempi jättää hänet silloin luomatta.
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)
Tuossa kerrotaan että Jumala voi rakastaa kaikkia. Ne jotka eivät usko, joutuvat kadotukseen. - ...
sfsfsfsf kirjoitti:
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)
Tuossa kerrotaan että Jumala voi rakastaa kaikkia. Ne jotka eivät usko, joutuvat kadotukseen.Jos Jumala tai Jeesus meitä todella rakastaisi niin hän ei uhkailisi, meitä jotka eivät välttämättä häneen usko, kadotuksella.
- nunchaku-overlord
ei kukaan ole niin paha kirjoitti:
jos jumala kerran rakastaa kaikkia ihmisiä saman verran miksi hän sallisi jonkun joutuvan helvettiin eikö raamatunkin mukaan ihminen ole erehtyvä ja jumala voisi täten antaa ihmisen vieheet heille anteeksi miksi se ihminen olisi pitänyt luoda jotta se vain saisi kärsiä ikuisesti eikö olisi parempi jättää hänet silloin luomatta.
Helvetistä om monia eri tulkintoja, joista eräs on tuo ikuinen kärsimys sen asukeille. Raamattua voi tulkita miten vain valitettavasti, kuten ihan mitä vain.
Itse olen tullut esimerkiksi tulokseen, että Helvetistä on mahdollisuus pelastua tuhan vuotisen valtakunnan aikoihin, mutta se on erittäin vaikeaa. Sen jälkeen, kun Saatana on päästetty vapaaksi ja nostanut kansat Jumalaa vastaan taisteluun, niin ihmiset ovat ikuisiksi ajoiksi sitoutuneet häneen. Tuolloin Saatana joutuu oman kaltaistensa joukkoon ikuisesti.
Lisäksi kukaan ei tiedä, että mitä salaisuuksia Jumalalla on "takataskussaan." Raamattu kertoo Jumalalla olevan salaisuuksia, jotka hän paljastaa aina välillä. Esimerkiksi Jeesus on Raamatun mukaan eräs hänen salaisuuksistaan. Hän tuli ihmisen muodossa pelastamaan maailman synnistä, eikä pelastamaan juutalaisia tekemällä heistä maailman kuninkaita.
Kuitenkin jos nyt kuvitellaan Helvetin olevan ikuinen kärsimys, niin minusta syy siihen on tämä. Jumala tekee ihmisten tahdon mukaisesti viedessään heidän taivaaseen, tai Helvettiin. Jos ihminen uskoo Jumalaan ja haluaa hänen luokseen, niin hän pääsee. Jos taas ihminen ajattelee, ettei Jumalaa ole, niin hän pääsee sellaiseen paikkaan. Jumala on kuitenkin rakkaus, joten paikassa jossa häntä ei ole on kärsimystä.
Itsestäni varmaa silti on, että Helvetti on jonkinlainen rangaistuspaikka, mutta sitä en osaa sanoa, että millainen. Sen sitten näkee lopussa ja ehkäpä Jumala saattaa paljastaa salaisuuksiaan. - ......
sfsfsfsf kirjoitti:
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)
Tuossa kerrotaan että Jumala voi rakastaa kaikkia. Ne jotka eivät usko, joutuvat kadotukseen.kaiken luojalla: ei kestä sitä että joku luoduista ei usko häneen, vaan kostaa. Ajallisen ikuisella vieläpä. Mikä hirviö!
- Vahinkolapsi-ysivitonen
Kaikki kääntyy vielä hyväksi, on vaan yks elämä mitä elää. Mietippä hetki, onko se tosiaan sen arvosta.
JOs luet tän viestin, mieti vielä huomiseen, ellet oo jo poissa, että MIKSI?! - ...
Enpä ole noin tyhmästi kirjoittavaa henkilöä ennen tavannut!! Jutuissasi ei ole mitään järkeä.
Naurettava tyyppi, anteeksi vaan.. - penni89
Mä oikeestaan tiedän sun ajatukset. Itse olen masentunut ja itsemurhaa vakavasti harkinnut. ei musta siihen onneks ole, mutta ajatuksissa se pyörii ja pyörii ja pyörii vaikka kaikki on jo paremmin. Nyt on sellainen olo et vois vaan itkee ja tahtois pois kaikesta. Mulla on synttäritkin taas ja seittämän toista tul lasiin. Ei voi mitään, mutta tuntuu et aina ei jaksa. se on jotenkin no elämä vaan on yhtä tuskaa ja kärsimystä, mutta mä oon jo saanut huomata senkin et elämä voi antaa paljon. Oikeesti ei kannata luovuttaa, vaikka se tuntuis olevan niin helppo ratkaisu. Se ois luovuttamista, se ois niin itsekästä ja turhaa. Elämä on elettäväks ja meille on annettu vaan tää elämä. Se tuo tuskaa ihan helvetisti, se tuo kaikkee pahaa ja satuttaa oikeesti, se tuntuu, et ei missään oo järkee. Oikeesti se vaan pitää jaksaa, se vaan pitää jaksaa vaikka sattuu. se palkitaan vielä ja no et sinä mitään menetä vaikka täällä jatkat, koska kuolema hei tulee joka tapauksessa, oikeesti! Kuolet joka tapauksessa, älä siitä huoli, se on ainut varma asia tässä maailmassa. Eli koeta jaksaa, elämä voi yllättää positiivisestikin.
- Asiaa!
Miksi ihmeessä tappaa itsesi, aiheutat samaa pahaa niille ihmisille jotka sinua rakastavat, haluatko että hekin joutuvat kärsimään sinun, itsekkään ihmisen vuoksi joka tahtoo tappaa itsensä? Ei,niitä ihmisiä auta mikään jäähyväiskirje jossa kerrot että "mulla oli niin kurjaa, tapoin itteni. Ei ollu teijän vika". Ne tuskin uskoo sitä, ne vaan syyttää itseään loputtomiin että mitä ne olis voinu tehdä sille että SULLE olisi tullut Ne joutuu elämää loppuelämänsä tuskassa, kun ne tietää että niitten OMA LAPSI tappoi itsensä. Vanhempien pahin pelko on olla oman lapsensa hautajissa.
Mitä IHMETTÄ se hyödyttää että SINÄ tapatat itsesi nyt? Sähän just itse et auta mitään sille että "kaikki tuhoaa luonnon". Pilaat vaan itte kaiken, kukaan ei estä niitä ihmisiä sitten jotka "pilaa luonnon" ´kun kaikki vaan menee heittämään veivinsä. Missä ajattelit edes tappaa itsesi, monet hyppää junan alle, lapset näkee sen kaiken veren ja ne saa traumoja siitä ja joutuu elämään niissä loppu elämänsä. Kaikki YHDEN säälittävän ihmisen itsemurhan takia! Jos, et pidä näistä muista ihmisistä ympärilläsi, miksi et muuta jonnekkin alpeille, siellä ei ole ketään, saisit olla ihan yksin siellä niin kuin haluat, ja vielä koskemattomassa luonnossa! En ymmärrä miksi et vain rupeaisi joksikin tyypiksi eduskuntaan tai jtn että saisit jonkin lakialoitteen ja sitten että jotkin tehtaat ja muut saastuttaisivat vähemmän. Mutta, me tarvitsemme niitä tehtaita, niitä ei kokonaan voi lopettaa, muuten meiltä puuttuu jtn ja olemme ihan pulassa. "Miksi yrittää taistella elämän puolesta kun kuolema tuntuu paremmalta?" No ehkä siksi, että sinä pääset pienistä tuskistasi mutta jätät KAIKKI MUUT kärsimään. Tyhmää olla itsekäs ja tappaa itsensä, kun se itse ei ole se mikä joutuu kokemaan sitä tuskaa!
Joo, uskot siihen että synnyt uudestaan eläimenä. Miksi siis ylipäätään tappaa itsensä jos syntyy heti uudestaan, mitä sä sillä hyödyt?? Eläimenä sulle ei ole MITÄÄN vaikutus valtaa, et pysty ajattelemaan näin kuin nyt, sinulla ei ole mitään vaikutus valtaa eläimenä, sinut vain tapettaisiin kuitenkin ruuaksi, niin se elämänkiertokulku menee. Big Bang tuli, ja synnytti maailman, näin on tarkoitus tapahtua, ihmiset oli tarkoitettu tulemaan. Kehitys kulkee, kehitystä ihmiset ei keksinyt, ihmiset ovat vain osa yhtä suurta ratasta, ja ihmiset eivät voi sitä pyörittää. - tekisit
sen? en ymmärrä. Meille on luotu tämä 1 elämä ja sinä haluaisin hukata sen noin vain pois? mieti illalla sängyssä että miten sun sukulaiset/ystävät kärsivät jos teet sen? miksi luoda heille niin suuren surun/itsensä syyttämisen. Elä elämäsi kunnolla ja pirteästi. jos ei onnistu mene lääkäriin tai puhu ystävälle/isälle tai äidille. tiedän että se tunnostaa vaikealta mutta elä harkitse enään edes itsemurhaa.
- Normi
Miksi haluat täältä niin kovasti pois? Miksi on parempi jossei sinua ole? Mikä Suomessa elämisessä mättää?
- I hope you are still living
Kerrohan, mitä sulle juuri tänään kuuluu?
Itse olen harkinnut samaa mutta en voisi tuottaa läheisilleni sellaista tuskaa ja taakkaa.
Toivon koko sydämestäni, että elät vielä.
Älä luovuta, vaikka mikä olisi.
Ole rohkea,urhea suomalainen...älä heitä elämääsi hukkaan,sillä et koskaan voi tietää,mitä tuleva sisällään pitää.
VASTAATHAN...TOIVON..... - shak
aivan! mutta älä ihmeesssä silti tapa itseäsi! vai oletko kenties sen jo tehnyt.. toivottavasti et!!
mieti nyt mitä läheisesi joutuisivat kokemaan, ystäväsi ja kaikki. mene vaikka terkalle tai jonnekkin puhumaan, he osaavat varmasti auttaa jotenkin. mä en tajua miksi haluut kuolla kun sun elämä on noin hyvä, ainakin mitä noissa muissa viesteissä kerroit. hyvä että sulla on kavereita, kaikilla ei oo ja monet harkitsee just sen takii itsemurhaa! - itsariakoittanut
Kun on masentunut ja on itsetuhoisia ajatuksia niin se kertoo siitä että tietyt välittäjäaineet aivoissa ovat vähissä (esim. serotoniini). Eli kannattaa vaan lopettaa turha murehtiminen ja mennä lääkäriin. Yks vitun pilleri plus vähän keskustelua ammattilaisen kanssa voi hyvinkin muuttaa tilanteesi täysin, varsinkin kun sulla ei o mitään syytä olla masentunut.
Noi sun huoles ovat tyypillisiä masentuneelle, sä pääset niistä heti kun oot taas terve. Kyllä mäkin nuoruuteni ajattelin tollasia suuria asioita, esim. sitä miten kulttuurit ja rodut sekoittuvat niin nopeasti ja erilaisuus häviää, että kaikki ovat lopulta englantia puhuvia sekarotuisia, ja että mähän en suostu elämään semmosessa paskamaailmassa. Lisäksi mulla oli vakavaa unettomuutta ja pakkotoimintoja jotka lopulta veivät kaiken aikani ja energiani. Niin ja itsaria olen harkinnut 8-vuotiaasta, mutta odotin sitkeästi täysi-iäiseksi asti, syystä jota en jaksa kertoa tässä.
Sitten jossain vaiheessa kouluterkka pisti mut taksilla suoraan mielisairaalaan. Olin siellä kolme kuukautta, jonka aikana koitin kerran itsaria. Kun pääsin sairaalasta en suinkaan ollut terve, mutta kuitenkin paremmassa kunnossa.
Siitä on nyt kolme vuotta. Mä tapasin pari vuotta sitten tytön jonka kanssa menin kihloihin ja jonka kanssa mulla on nyt vuoden ikänen poika. Että eipä sitä voi etukäteen tietää mitä elämässä tulee tapahtumaan, vaikka sitä masentuneena usein luulee tietävänsä. Mene ihmeessä kallonkutistajalle, et menetä siinä mitään. Päinvastoin. - Exitus.
Itsekin haudon itsaria päivittäin, ja koetan keksiä syitä sille etten päättäisi päiviäni.
Olen päättänyt lähtä tällätavoin: hyppään junan alle, mutta sitä ennen testamenttaan kaikki rahani sille junan kuskille, vaikka eipä se taida paljoa auttaa.
Ne jotka sanovat että elämä on ihanaa ja jotka pitävät elämää lahjana ovat väärässä. Elämä ON täyttä ja 100%:sta paskaa.
Antaisin mitä vain jos nyt saisin valita kuoleman. Kylmä maa kutsuu, and i must follow.
Mutta viellä sinnittelen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996174
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv993072Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302892Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262135Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371091Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?881053Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311006- 48784