olen huolissani 3,5kk pentuni unen määrästä. Koirani nukkuu kun minä nukun eikä jää koskaan omaan paikkaansa kun on väsynyt, olen viime päivinä oikein yrittänyt nukuttaa kuin pikkulasta, tyttönen torkahtaa vain minun vieressä mutta heti kun liikahdan niin häntä heiluen säntää perääni, josko jotain kivaa olisi tiedossa? Seuraa minua kuin hai laivaa, jos voi asian jotenkin ilmaista.
Sääliksi käy kun tietenkin voin lukea väsymyksen merkit koirani kasvoilta ja toki yritän rauhoittaa hetkiä päivästä jolloin ei olisi niin täys tohina mutta ainahan sitä jotain pikku puuhaa on ja koira osallistuu tietysti AINA!
Luulempa että tämä ylenpalttinen minun tarkkailu juontaa juurensa meidän surkeasta alkutaipaleesta. Pikkukoikku oli kaksi tuntia kotona terveenä. Sen jälkeen kaksi viikkoa eläinlääkärissä käyntiä, kotona tarkkailua kaiket yöt ja lopuksi tehohoitoa 24 h parvon takia. Eikä tietenkään mitään säännöllistä unta kun vain oksensi ja ripuloi kaiken aikaa.
Järkyttävä ja uuvuttava tauti kyllä on!!
nyt on ollut kuukauden verran terve ja todella kiitollinen elämästään, mutta ei vielä luota siihen että kotona voi levähtää ilman huolen häivää. Onko kenelläkään ideoita tilanteen rauhoittamiseksi? Riittävä unimäärä kun on elintärkeätä kasvavalle pennulle.
RIITTÄVÄSTI UNTA?
4
380
Vastaukset
- koiraasi
tuolla tavoin. Se on ihan tavallinen pentu, ei sitä tarvitse nukuttaa! Aivan varmasti se nukkuu sitten kun sitä väsyttää. Mutta jos opetat sen tuollaiseen nukuttamiseen, se ei nuku muuta kuin jos on aivan hiljaista. Normaalisti pentu nukkuu vaikka katuporan vieressä kun sitä väsyttää. On ihan luonnollista että pentu seurailee sinua, olethan sen lauma. Pennut ovat myös uteliaita ja haluavat usein olla kaikessa mukana. Näkisit vaan oman pentuni (6 kk) kun esim. siivoan! Se näyttää siltä kun haluaisi itse tarttua moppiin tai imuriin!
- käytöstä
koiraltasi. Ei se ole ihmislapsi, jonka voi nukuttaa päiväunille tunniksi tai pariksi.
Se nukkuu kyllä kun on tarpeeksi väsynyt. Se että se seuraa sinua on normaalia käytöstä. Se on laumaeläin ja sinä sen lauma.
Mitä enemmän hyssytät ja hössötät, sitä arempi siitä tulee ja on aina enemmän sinussa kiinni.
Kyllä se varmasti saa tarpeeksi unta, joten älä hätäile.- koko ajan
Meidän 6kk ikäinen on AINA seurannut mua koko ajan ja joka paikkaan. Kun istun se pötköttää jalkojeni vieressä tai jossain lähettyvillä mistä tarkkailee mua ja heti, kun lähden liikkeelle hipsuttelee perässä. Vaikka meillä on muitakin perheenjäseniä se tekee näin vain mulle.
Pentu nukkuu sikeästi vain öisin lattialla makkarissa, kun tietää mun olevan samassa huoneessa, mutta päivisin vahtii. Tosin tietty yksinollessaan nukkuu, kun ollaan kotoa pois.
Nyt pentu onneksi osoittaa itsenäistymisen merkkejä, eikä aivan koko ajan hiippaile perässäni ja jopa leikkii itsekseen toisessa huoneessa hetken ja saattaa lähteä iltaisin nukkumaan ennen mua makkariin eikä ole enää niin riippuvainen.
Olen tietoisesti toiminut niin, etten päästä sitä joka paikkaan kanssani ja suljen oven reilusti kiinni sen nenän edestä. Siinä se sitten makaa ja odottaa oven takana.
Mun mielestä pentusi käytös on aivan tavallisen normaalia koiran käytöstä ja koira kyllä nukkuu silloin kun parhaaksi katsoo eikä sitä pidä nukuttaa kuin pientä vauvaa ja kun se kasvaa ja itsenäistyy, tilanne muuttuu. - pikkukoikku
koko ajan kirjoitti:
Meidän 6kk ikäinen on AINA seurannut mua koko ajan ja joka paikkaan. Kun istun se pötköttää jalkojeni vieressä tai jossain lähettyvillä mistä tarkkailee mua ja heti, kun lähden liikkeelle hipsuttelee perässä. Vaikka meillä on muitakin perheenjäseniä se tekee näin vain mulle.
Pentu nukkuu sikeästi vain öisin lattialla makkarissa, kun tietää mun olevan samassa huoneessa, mutta päivisin vahtii. Tosin tietty yksinollessaan nukkuu, kun ollaan kotoa pois.
Nyt pentu onneksi osoittaa itsenäistymisen merkkejä, eikä aivan koko ajan hiippaile perässäni ja jopa leikkii itsekseen toisessa huoneessa hetken ja saattaa lähteä iltaisin nukkumaan ennen mua makkariin eikä ole enää niin riippuvainen.
Olen tietoisesti toiminut niin, etten päästä sitä joka paikkaan kanssani ja suljen oven reilusti kiinni sen nenän edestä. Siinä se sitten makaa ja odottaa oven takana.
Mun mielestä pentusi käytös on aivan tavallisen normaalia koiran käytöstä ja koira kyllä nukkuu silloin kun parhaaksi katsoo eikä sitä pidä nukuttaa kuin pientä vauvaa ja kun se kasvaa ja itsenäistyy, tilanne muuttuu.Kiitos vastauksistanne. Ihana seuraajani on varmasti aivan normaali koiranpentu. On vaan eka koirani ja
Karmaisevan alun jälkeen ,kun meinasin menettää tuon
otuksen, niin olen ehkä ollut liian hössöttäjä.
Lähinnä tämä "pikkulapsen nukutus" tarkoitti, että jos koiruli on justiinsa nukahtanut jonnekkin niin pari kertaa päivässä teen sitten vaikka samaa asiaa vartin tai olen samassa huoneessa jotta nukkuis. Olen huomannut että on paljon helpompi
olla kun ei ole niin lopun väsynyt!
ja onneksi mistään hissuttelusta ei ole kysymys koska parhaiten nukkuu silloin kun itse rääkkään omaa kovaäänistä soitintani, tulee jalkoihin ja näkee villejä unia!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996064
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963045Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282843Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262105Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774