Miten valmistautua koiran lopetukseen?

Boris

Hei!
Koirani Doris on labradorinnoutaja täytää kohta 14v. Koira on elämässään paljon kokenut ja paljon iloa antanut. Vuosien mittaan viat on lisääntynyt ja tiedossa on että kauaa ei ole koiralla aikaa jäljellä parantaa maailmaani. Labradoreilla on tapana saada lonkkavikoja ja sama on tapaus Doriksella. Keskushermosto reistailee lonkissa. Noin vuoden verran hän on ulostanut "huomaamatta" eli tulee kun tulee, ja jos makaa niin ei itse huomaa. Ollaan saatu hyvin kuriin ruokavalion ja rutiinien johdosta, mutta nyt on sama virtsan kanssa. Kahtena päivänä virtsannut sisälle maatessaan ja juonut kuin hevonen. Eläinlääkäri sanoi että voi olla virtsatie tai kohtutulehdus mutta kun ei ole kuumekaan noussut. Päätettiin muutama vuosi sitten että koira lopetetaan kun: koiraa ei mikään kiinnosta, pissa ja kakka ei toimi enää tai jos on kivuissa. Ei näytä olevan kipuja ja koira rakastaa elämää.Eli jos ei ole mitään emätin vikaa muuta kuin hermosto joka ei toimi, niin joudutaan lopettamaan. Vaikka vuosi vuodelta ollaan tietoisia siitä että ei enää kauaa elä, niin siihen on niin vaikea valmistautua. Olin 11v kun sain koiran ja nyt olen 24. Koira on ollut mukana elämän monissa vaiheissa ja ollut tosi tärkeä. Koiraihmisenä on järki päässä enkä koskaan antaisi koirani kärsiä oman kaipuuni vuoksi. Doris on iloinen, kantaa postia, pyytää huomiota,haukkuu ja "yrittää" hyppiä ja rakastaa autoa, eli ei ole apaattinen. Takana on kaksi ristiside leikkausta, sydänvika, kolme kertaa auton alle, uistin silmässä, 12 pentua ja lukematon määrä haettuja sorsia.
Pitäkää tätä emotionaalisena purkautumisena ja kertokaa omista kokemuksista. Miten suhtaudun siihen virtsaamiseen? Kauanko odotan että virtsaaminen loppuu jos on loppuakseen? Kiitos!
-Boris

8

1313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiran

      lopetukselle on jos se ei pääse liikkumaan tai sillä on selviä kipuja tai sen elämän halu on kadonnut. Huomaat kyllä itse kun se aika tulee. Älä anna koirasi kärsiä vain siksi että ajatus lopetuksesta tuntuu kestämättömältä. Suurimman palveluksen rakkaalle lemmikillesi teet, kun päästät sen vaivoistaan ettei sen tarvitse kärsiä.

    • Pauli 1

      Hei!
      Koirani,eli Milla ikä 13v, ei ole koira vaan karvainen lapsemme, jota on yritetty hoitaa hänen vaivoissaan niin hyvin kuin on ollut mahdollista, mm 3 leikkausta.Viimmeisin diaknoosi, sokeritauti johonka insuliinihoito on aloitettu. Sitten karmaisevin oma diaknoosi, Millalta on näkö heikentynyt,ellei peräti ole jo kokonaan sokea?. Samat kysymykset kuin sinullakin, mitenkä valmistautaan lopulliseen eroon, tuskimpa on muuta kuin, jos rakastat jotakin, annatko hänen kärsiä. Päätöksen teemme vain itse.

    • Tiedän miltä tuntuu

      Boris, vastaan tähän koska tiedän miten kipeitä ja vaikeita kysymyksiä nämä ovat, vaikka toisaalta en jaksa kovasti näitä pohtia siksi että koiramme nukutettiin vajaa neljä viikkoa sitten. Meidänkin hauvalla oli elämäniloa, olikin vasta 11-vuotias, ja pahalta tuntui nukuttaa ja pahalta tuntuu edelleen. Mielestäni kannattaa kuunnella eläinlääkäreitten mielipiteitä tarkasti. Olen tyytyväinen siihen että kuulimme useampaa eläinlääkäriä; syyllisyydentunto jälkeenpäin on muutenkin niin valtava.

      Mielestäni voi ajatella myös ei vain koiran jaksamista vaan omaa jaksamista silloin kuin koira on vanha ja sairas.

      Mitä tarkoitat kauanko odotat virtsaamisen loppumista? Eikö ell muka pysty saamaan selville onko tulehdus vai ei ja mitä sitten ehdottaa diagnoosiksi? Ei kuulosta kovin tehokkaalta. Jos jokin on vialla niin tuskin se itsestään loppuun. Onko virtsanpidätyskyky kokonaan mennyt? Meidän hauva oli kokonaan vaipoissa eikä asiaan ollut luvassa parannusta; yritimme lääkityksiä, joista vain tuli huono olo. Muitakin vaivoja oli ja ell:t sanoivat että nukuttaminen on paras ja oikea ratkaisu koiran kannalta koska vaivat tulisivat vain lisääntymään.

      Ja koska kysyit miten valmistautua niin jos ja kun päätät tehdä sen, mieti "pikkujuttuja", kuten haluatko ottaa koiralle oman peiton mukaan tai lelun yms. juttuja. Itseä harmittaa hirveästi etten tajunnut ottaa peittoa mukaan vaan hauva jäi lopuksi kovalle lattialle makaamaan.

      • Boris

        Eläinlääkäri sanoi että alle laskeminen johtuu joko hermosto ongelmista (mille ei voi tehdä enää mitään) tai jostain tulehduksesta. Mutta koska kuumetta ei ole niin vaihtoehdot jää vähiin. Virtsaamis ongelma alkoi vain muutama päivä sitten ja viime yö ilman ongelmia koska teimme nesteen ja virtsaamisen suhteen rutiinimuutoksen: Vain vähän vettä yöksi, vähensimme ilman lämpöä, ja käymme vielä myöhään ulkona pikapissalla. Aiomme valvoa Doriksen ruumiinlämpöä seuraavat päivät jos kuume nousee. Muuten toivomme että rutiinimuutos tehoaa aivan kuten kakkaamisen kanssa tehosi. Kun kysyin että kauanko täytyy,pystyy,voi odottaa sen pissaamisen kanssa tarkoitin sitä, että jos alle laskeminen johtuu hermostosta, niin kauanko sitä jaksaa pestä lattioita rakkauden tähden kunnes tekee päätöksen mennä piikille, vaikka koira on iloinen ja hyväntuulinen? Tajuan että kysymys voi toisille vaikuttaa hölmöltä, mutta minkä teet kun on toivoton olo.
        En ole ennen koiran vaipoista kuullut.Oliko teidän hauvalla kanssa hermostoonglema?
        Voiko eläinlääkäriä palkata nukuttamaan koira kotona tai vast? Doris kun kammoaa eläinlääkäriä enkä haluaisi tehdä viimeistä reissua rankaksi.

        Kiitos vastaajille!
        -Boris


      • Tiedän miltä tuntuu
        Boris kirjoitti:

        Eläinlääkäri sanoi että alle laskeminen johtuu joko hermosto ongelmista (mille ei voi tehdä enää mitään) tai jostain tulehduksesta. Mutta koska kuumetta ei ole niin vaihtoehdot jää vähiin. Virtsaamis ongelma alkoi vain muutama päivä sitten ja viime yö ilman ongelmia koska teimme nesteen ja virtsaamisen suhteen rutiinimuutoksen: Vain vähän vettä yöksi, vähensimme ilman lämpöä, ja käymme vielä myöhään ulkona pikapissalla. Aiomme valvoa Doriksen ruumiinlämpöä seuraavat päivät jos kuume nousee. Muuten toivomme että rutiinimuutos tehoaa aivan kuten kakkaamisen kanssa tehosi. Kun kysyin että kauanko täytyy,pystyy,voi odottaa sen pissaamisen kanssa tarkoitin sitä, että jos alle laskeminen johtuu hermostosta, niin kauanko sitä jaksaa pestä lattioita rakkauden tähden kunnes tekee päätöksen mennä piikille, vaikka koira on iloinen ja hyväntuulinen? Tajuan että kysymys voi toisille vaikuttaa hölmöltä, mutta minkä teet kun on toivoton olo.
        En ole ennen koiran vaipoista kuullut.Oliko teidän hauvalla kanssa hermostoonglema?
        Voiko eläinlääkäriä palkata nukuttamaan koira kotona tai vast? Doris kun kammoaa eläinlääkäriä enkä haluaisi tehdä viimeistä reissua rankaksi.

        Kiitos vastaajille!
        -Boris

        Meilläkin oli hermostojuttu eli hermot kuoleentuneet, ei kuulemma voinut tehdä mitään. Mutta meillä tilanne oli ilmeisesti vielä pahempi koska vaipat olivat koko ajan aivan märät eikä koira ulkonakaan juuri pissannut jos emme käskemällä käskeneet.

        Ei ole koiran vaippoja olemassa, joten hankalaksi meni. Lasten vaippa kiinnitettiin urheilukaupasta ostetulla "hikoiluvyöllä". Uroskoira oli meillä. Arvata vain voi miten epämukavaa koiralle, kun ei voi edes nuolla tai raapia itseään, mutta samalla etsimme parannuskeinoja ja kävimme tutkimuksissa. Eikös tulehduksen pitäisi käydä ilmi verikokeista? Meillä otettiin ne, sekä ultraääni ja koepala maksasta. Jos teillä on tulehdusmahdollisuus, niin eikö siihen voisi kokeilla lääkitystä?

        Ennen pitkää vaiva ja vaippa olisivat aiheuttaneet pahoja iho-ongelmia tietty sekä infektioita. Pahensi myös kakkausongelmia, joihin alkuperäinen syy perineaalityrä.

        Meille sanoi ell heti että pidätyskyvyttömyys ja vaippojen käyttö tulee raskaaksi meille itselle ja oikeassa oli. Moneen viikkoon ei enää nukuttu yötä ilman ulkonakäyntiä jne. Vaippojen kanssa elettiin vajaa pari kuukautta. Älä pode huonoa omaatuntoa jos et jaksa lattioita siivota. Tapahtunut ei ole sinun vikasi; niin yritän itsellenikin tolkuttaa yhä edelleen. Ell:n tuki on tärkeää tässäkin asiassa, ainakin minulle.

        Luulisin että ell voi tulla kotiin; en ole varma kuitenkaan.


    • 14v. vanharouva

      Meidän 14-vuotias vanharouva lopetettiin kaksi kuukautta sitten. Vuoden verran havaitsin koiran kunnon heikkenevän monessakin suhteessa. Mutta samalla huomasin, että ihminen on kyllä tosi kekseliäs, kun tosi on kyseessä. Kehittelin erilaisia kotihoitokeinoja ja sainkin lääkäriltä kiitosta kekseliäästä ja hyvästä kotihoidosta, joka tuki lääkärinhoitoa.

      Meille lähdön aika tuli, kun minulta loppui toivo. En enää löytänyt keinoa helpottaa koiran oloa niin, että se olisi elänyt koiran arvoista elämää. Minä "tiesin" aivan selkeästi, että oltiin tultu viimeiselle rajalle. Silloin saatoin surullisena mutta silti hyvillä mielin luopua koirastamme. Se oli elänyt hyvän elämän ja se sai myös hyvän kuoleman, jota ei ole paha muistella jälkeenpäin. Eläinlääkäri tuli kotiin ja koira sai nukahtaa syvään uneen tutulla matolla, tuttujen lelujen ja hajujen keskellä. Minusta koiran kuolemankin pitää olla mahdollisimman hyvä, jotta sitä muistelee vain surulla, ei pahalla mielellä.

      • Boris

        Kiitos helpottavasta viestistä.On kiva kuulla että teidän kohdalla kävi hyvin.Täytyyhän aina ottaa huomioon että kuolema on luonnollinen asia eikä sitä voi välttää. Ainut minkä voi tehdä on olla koiralle hyvä isäntä.Kunnioittaa ja rakastaa ystäväänsä.
        Olisi kiva kuulla niistä hoitokeinoista josta puhuit.
        Kiitos vielä kerran!
        -Boris!


      • lottaviiru
        Boris kirjoitti:

        Kiitos helpottavasta viestistä.On kiva kuulla että teidän kohdalla kävi hyvin.Täytyyhän aina ottaa huomioon että kuolema on luonnollinen asia eikä sitä voi välttää. Ainut minkä voi tehdä on olla koiralle hyvä isäntä.Kunnioittaa ja rakastaa ystäväänsä.
        Olisi kiva kuulla niistä hoitokeinoista josta puhuit.
        Kiitos vielä kerran!
        -Boris!

        Meillä on "kasteleva" uros 13 v, sen petille olemme levittäneet pari sanomalehteä, ne on helppo vaihtaa kuiviin ja imevät nestettä hyvin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe