"Halvaus" yöllä?

Pelottaaa

Hei!

Heräsin aamulla outoon tunteeseen, etten voi liikuttaa raajojani ollenkaan. Olin tavallaan hereillä, mutta silti näin jotain unta ja välillä pimeän huoneeni. Koko ajan tiesin silti, että olen ainakin osittain hereillä, enkä voi liikuttaa raajojani ollenkaan. Rinnassa myös tuntui puristava tunne ja hengittäminen tuntui vaikealta. Tiesin koko ajan, että olen siinä tilassa ja että en voi vaikuttaa itse sen loppumiseen. Lopulta heräsin sellaisessa pelon tunteessa ja kesti vähän aikaa että sain hengityksen tasattua ja tajuttua, että voin jo liikkua.

Olen ennenkin kokenut samaa.

Onko tämä unihalvaus tai valveuni? Etsin netistäkin tietoa, mutta en ole varma.

3

768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nukkumatti

      Niin kuin arvelitkin, kyse on unihalvauksesta. Siinä aivosi ovat hereillä, mutta lihakset vielä "unitilassa" ja siksi et voi niitä liikuttaa. Oireesi sopivat oikein hyvin unihalvaukseen. Onneksi se on kuitenkin hyvänlaatuinen vaiva, vaikka varmaan pelottavalta tuntuukin.

    • kokemuksia,

      oli minullakin, kun amalgaamipaikkojen aiheuttamat ongelmat muutenkin olivat pahemmat!
      Onko sinulla näitä ongelmapaikkoja?

    • jepjepjep

      Käypä katsomassa Wikipediasta lisää tietoa unihalvauksesta. Itselläni joskus sama tilanne. Tuntuu meinaan aika kamalalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1249
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe