Kukka seinällä

Kävin toissa päivänä asuntonäyttelyssä ja näin siellä mielenkiintoisen seinäkoristeen.

Nimittäin seinään oli liimattu(?) parin metrin korkuisia kukkia. Ei siis oikeita kukkia, vaan paperisia jäljennöksiä (kuvia). Kyseessä ei kuitenkaan ollut juliste, sillä seinällä oli vain kukan varsi, terälehdet ja itse kukka. Varsi koostui monesta osasta eikä ollut yksi pitkä liuska.

Kysymys kuuluukin, mistä tuollaisia isoja "kukkia" saisi ostaa?
2372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta silmä väsyy.
Valkoinen tapetti on paras.

Kun kerran jotain seinään suunnittelet niin pistä lasikuitutapetti, se on pommin ja lasten kestävä, sitä voit maalata ja pestä tarpeen mukaan.

Harvalla on varaa edustuslukaaliin jossa on huoneita siten että niillä voi olla ihan erityinen tarkoitus ja jonne voi asetella koristeita ja sälää.
Normaali asunto ei ole nukkekoti, vaan tehty elämistä ja viihtymistä varten.

Taidenautintoja voi tutkia siitä 42 tuuman lättyteeveestä kossun ja kaljan kera.
Näin toimii reilusti yli puolet ihmisistä ja toinenkin puoli myöhemmässä elämänsä vaiheessa kun asian oivaltavat.

Äänestä

Ikeassa myydään tuollaisia kukkia - punaisia unikoita, sinisiä lootuksenkukkia ja vihreitä bambuja. Bambut maksavat 29,90€/3 kpl, muut 19,90€.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tupu, Hupu tai Lupu kirjoitti:

Kävin toissa päivänä asuntonäyttelyssä ja näin siellä mielenkiintoisen seinäkoristeen.

Nimittäin seinään oli liimattu(?) parin metrin korkuisia kukkia. Ei siis oikeita kukkia, vaan paperisia jäljennöksiä (kuvia). Kyseessä ei kuitenkaan ollut juliste, sillä seinällä oli vain kukan varsi, terälehdet ja itse kukka. Varsi koostui monesta osasta eikä ollut yksi pitkä liuska.

Kysymys kuuluukin, mistä tuollaisia isoja "kukkia" saisi ostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu