Kaikille jotka mielii ulkomaille

Harvinaisen rehellinen ja objektiivinen nakokulma henkilolta joka asuu Suomessa. Yleensa kuulee kateuden ja harmittelun myota lahinna vain etta "isanmaanpetturit, pysykaa muualla".

Itse alysin mahdollisuuksien ja elaman suuruuden riittavan nuorena ja sita sitten taysi-ikaisyyteen asti tuli tyostettya, etta saisi lahdettya. Alku on aina vaikea ja kynnys suureen muutokseen voi olla monelle todella korkea. Jokaisesta asiasta on kuitenkin hinta maksettavana ja useinmiten mita enemman asian eteen nakee vaivaa, sen suuremmat lopputulokset. Nykyaan elama on niin hyvin mallillaan etta itsellakin joskus paa hieman pyorallaan kaikesta. Tavoitteet nayttavat toteutuvan viela suuremmassa mittakaavassa mita osasin nuorena kuvitella.

Joku tyytyy kuitenkin mielummin keskinkertaisuuteen ja aluksi helppoon elamaan, josta myohemmin maksetaan sitten kova hinta. Kuka tahansa vanhempi henkilo voi taman myontaa, eiko?

Samalla kun tilaisuuksiin voi olla vaikea tarttua, ne voivat myös antaa paljon. Toisaalta mikäli tilaisuuksia odotaa, saattaa olla ettei niitä tarjoudu. Tilaisuuksia tulee halutessaan yrittää luoda aktiivisesti jotta niitä saisi.

Aihe voi myös olla myöskin "ikusuuskysymys" niille jolla veri vetää muille maille uusiin erilaisiin haasteisiin. Yhtäältä tietyn tasapainoisuuden ja turvallisuuden haluaminen on luonnollista ja toisaalta startti vatii jonkin verran uskallusta ja seikkailumieltäkin, vaikka asiat olisikin hyvin pedattu ja se laittaa nuo tasapainoisuuden tavottelun koetukselle.

Elämä on valintoja ja yleensä yhteen tilaisuuteen tarttuminen on toisesta luopumista, joka voi joskus vaikuttaa koko loppuelle annettavalle suunnalle. Jokaisella valinnalla on seurauksensa, joskus loppuelämäksi. Mutta tarvitseeko elämä "elää jo etukäteen"? Tietysti realistisuus ja tasapainoisuus on hyviä ominaisuuksia.

Ikuisuuskysymys valintoja tehdessä, mitä elämältään haluaa ja millä on todellista arvoa?

Ps. Olisiko tilanteessasi mahdollista ottaa sapattivuosi ja "ponkaista jonnekin"?

Me lähdimme kerran nuorina maailmalle, jottei sitten kaduttaisi vanhempana. Siitä seurasi että vuoden oleskelu muualla lisäsi vain halua lähteä.

Toisen kerran lähdimme kahdeksi vuodeksi ja sillä tiellä olemme edelleenkin 22 vuotta takana eikä kaduta. Se, että lähdimme "vain kahdeksi vuodeksi" johtui pitkälle siitä, että meillä oli juuri valmistunut unelmien talo Suomessa ja hyvät työpaikat ja kaikki asiat hyvin.

Suomen talo vuokrattiin kahdeksi vuodeksi ja expat-sopimuksella firma maksoi ulkomaan talosta vuokran ja auton.Unelmien talo rupesi näyttämään aina vain vähemmän unelmien talolta, huomasimme että maailmallakin on upeita taloja vaikka kuinka. Nyt on jo neljäs asuinpaikka menossa, Suomen talo on aikoja sitten myyty ja tilalle ostettu täältä jo kolmas "unelmien talo".

Elämä on totaalisesti muuttunut, mutta mielenkiintoisempaan suuntaan. Perhe on kasvanut ja omaisuuttakin on kertynyt, vaikkei se ollut alunperin lähtemisen tarkoitus.

"Työ, kaksi koiraa ja kiva asunto"

Eli siis käytännössä ei mitään menetettävää. Eri asia jos olisi lapsia...

Asunnon voi aina laittaa vuokralle tai myydä. Tekosyitä.

Kuka estää lähtemästä ? Minä lähdin lapsineni ja koirineni 43 vuotiaanaa.Ensin laitoin suomen kotini vuokralle ja sitten laitoin myyntiin.
Enkä tunne vielä olevani ikäloppu.

Mukava huomata, että kannustusta tulee. En usko, että peli on vielä menetetty. Vaatiihan se toki paljon rohkeutta hypätä matkaan. Olimme n. vuosi sitten lähdössä oikein tosi mielellä Ranskaan miheni kanssa. Ei vaan saatu sitä työtä mitä sieltä haettiin. Se jotenkin masensi. Rohkeus ei riitä siihen, että ottaa hypyn tyhjän päälle ja sitten katselee mihin laskeutuu. Pitäisi olla työ uudessa maassa jo valmiina. Asunnon ym saa kyllä järkkääntymään. No...olen kyllä oppinut, ettei elämä ole koskaan niin luotisuora, niin ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tutustuin juuri uuteen ystävään joka on Sri Lankasta kotoisin... tosi mukava ihminen. Hän houkuttelee meitä mukaansa Sri Lankaan.. Eipä sitä tiedä..katsellaan.

Nyt en käsittänyt - tasapainoa? Suomessa? Eihän sellainen edes ole mahdollista.

Olen nyt ollut täällä puolitoista vuotta ja NYT ovat silmäni avautuneet näkemään suomalaisen ahdasmielisyyden koko kuvan. Ei näytä hyvältä. Lähtekää ajoissa sieltä ennen kuin mielenterveys menee.

Voisitko kenties otta pidennetyn loman ensi vuonna ja tehda vaikka kuukausi, pari vapaaehtoistyota haluamallasi saralla kohdemaassa? Se antaisi tilaisuuden tutustua paikalliseen vaestoon, kulttuuriin ja mahdollisiin palkallisiin tyopaikkoihin. Tyon hakeminen Suomesta kasin kohdemaasta saattaa olla turhan monimutkaista.
On paljon yksinkertaisempaa jos voi vain kavella haastattelutilaisuuteen/tilaisuuksiin paikan paalla, siina samalla on helpompi kysella mahdolliselta tyonantajalta hanen yhtiostaan infoa jota ehka ei tulisi esille emailin tai puhelinkeskutelun aikana.

Me ainakin ollaan menossa ulkomaille, vaikka tuota ikääkin on kummallakin jo yli 45. On talo, kesämökki, auto ja miehellä vakityökin, mutta siitä huolimatta lähdetään kokeilemaan kepillä jäätä. Miehellä uusi työpaikka tiedossa päämäärässämme ja minä lähden itse töitä kyselemään paikan päälle. Pelottaa, mutta mitään et saa, jos et uskalla yrittää.