Tahdon...

"Ei aika mua säästä,
ja sadan vuoden päästä,
on mukanani maailma hautaansa vaipunut tieltä uuden,

mitä kerran saikaan,
kai ikuistua aikaan,
kun häviävään pieneen hetkeen sen mahdutin ikuisuuden,

Kuinka mä poikuuden päältäni puin.
ja lähteessä rakkauden uin,
ja onneni häilyvän uskoin mä säilyvän,
sadan vuoden päästäkin,muisteltais,
kuinka me iloittiin niin,
sadan vuoden päästäkin,muisteltais,
kuinka me rakastettiin

Ajan myötä haavat,
ne parantua saavat,
oon yksin tänne jäänyt maailmaani iltaani odottelemaan,

kai ikuisesti muistan,
no kunnes täältä luistan,
mä muistan mitä kerran saikaan kai ikuistua aikaan

Kuinka mä poikuuden päältäni puin........"

Eppu Normaali
Sadan vuoden päästäkin
säv/sov Mikko Syrjä,san Martti Syrjä
2004

Toki onhan toi Pellenkin biisi hyvä,ehdottomasti paras Pellen biisi toi Tahdon,rakastella sinua :)

Rakkautta ja valheita
Ja pieni sydän täynnä lasin sirpaleita
Ja sun kasvoilla tuhat murhetta
Ja sydän lävistetty liian monta kertaa

Ja sun huulilta suudelma maistuu katkeruudelta

kertosäe:
Lennän luoksesi, kuolen vuoksesi
Rakkautta ja piikkilankaa
Enkelin kasvosi, kuoleman huulesi
Rakkautta ja piikkilankaa

Rakkautta ja valheita
Ja minun sydän täynnä lasin sirpaleita
Ja mun kasvoilla tuhat murhetta
Ja sydän lävistetty liian monta kertaa

Ja sun huulilta suudelma maistuu katkeruudelta

kertosäe

Ja sun huulilta suudelma maistuu katkeruudelta

kertosäe



uniklubin rakkautta ja piikkilankaa. musta tosi hyvä biisi, totta on noi sanat :]

tuskin tunnen häntä ja kuitenkin
tulin häntä tapaamaan
hän on niin kovin kaunis vieläkin
kun kääntyy minua katsomaan

tämä yö on minulle viimeinen
kuulen hänen sanovan
olen sairas ja väsynyt ihminen
ja siksi lähteä haluan

sinä tiedät jo jotakin elämästä
jotain tiedän minäkin
kun vain uskallat lakata pelkäämästä
paratiisin saat takaisin

hän vielä jatkaa kyynelet silmissään
sanaa jokaista painottaen
hän pitää kättäni tiukasti kädessään
ja sanoo silmiin katsoen...

en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä
joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin

sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
löysin lähelle itsekin
mutta jos itseäni
varjelin ja säästelin
heti eksyin ja palelin

hänen katseensa sammuu, hän huokaisee
hänen otteensa raukeaa
siinä samassa silmiä häikäisee
ja huoneen ikkuna aukeaa

kun jälleen katson häntä, hän muuttunut
onkin linnuksi edessäin
ja linnun siipeä puhtaan valkoista
minä pidänkin kädessäin

lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa
minä paikalle yksin jään
hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa
huone humisee tyhjyyttään

istun hiljaa vielä ja muistelen
hänen viime sanojaan
niitä puoliääneen toistelen
kun hän on mennyt menojaan...

en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin

sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
löysin lähelle itsekin
mutta jos itseäni varjelin ja säästelin
heti eksyin ja palelin