Älyleikkiä

Miten saisin opetettua noin 2 vuoden ikäselle kissalleni käyttämään aivojaan semmosessa lelussa, jonka sisälle laitetaan ruokaa? Se on sellainen hiiri missä on kolme reikää,( josta siis mahtuu tippumaan ruokaa) edessä yksi iso ja takana kaksi pientä. Siinä on sellainen lukitusjärjestelmä jolla saadaan se taaemmaiset kaksi reikää ''lukkoon''.

Eli miten saan kissani oppimaan että sitä pitää lyödä että sieltä tippuisi jotakin syötävää? Kissani on oppinut että minä se ruokaa tiputtelen. Lelu on kyllä hieno.
3307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

leluja saa en ole nähnyt meidän eläinkaupassa?meidän nuori kissa opi ainakin ihan itse miten pallosta saa murot ulos ja osaa myös "atomipallosta" pyörittää murot. kai sun kannattaa vaan näyttää mallia kisulle ja toivoa että itse innostuisi löymään muroja ulos parhaiten varmasti oppii jos sieltä tulee extra hyvää ulos meillä esim. maitonapit on sellaisia.

Äänestä

kaikki aukot auki ja lelu täyteen pieniä, helposti putoavia raksuja. Esittele lelua nälkäiselle kissalle niin, että laitat raksun kerrallaan hiiren alle, jolloin kissan on pakko pökätä lelua nenällään. Hyvällä tuurilla kissa onnistuu näin pudottamaan lisää raksuja aukosta ja tajuaa homman idean. :)

Mistä löysit tuollaisen hiirilelun?

Äänestä
  • Kyllä se nyt on vähän oppinut, illalla se oli täynnä, mutta nyt aamulla se on tyhjä. Imeisesti se tajusi jotakin eilisestä ''leikkituokiosta''

    Ostin se leikkihiiren juuri paripävää sitten kun kävin laivalla virossa. Tax Freestä niitä löytyi. En ole kyllä löytänyt suomesta samanlaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-älyvapaa- kirjoitti:

Miten saisin opetettua noin 2 vuoden ikäselle kissalleni käyttämään aivojaan semmosessa lelussa, jonka sisälle laitetaan ruokaa? Se on sellainen hiiri missä on kolme reikää,( josta siis mahtuu tippumaan ruokaa) edessä yksi iso ja takana kaksi pientä. Siinä on sellainen lukitusjärjestelmä jolla saadaan se taaemmaiset kaksi reikää ''lukkoon''.

Eli miten saan kissani oppimaan että sitä pitää lyödä että sieltä tippuisi jotakin syötävää? Kissani on oppinut että minä se ruokaa tiputtelen. Lelu on kyllä hieno.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu