Lakiongelma

Tervehdys!

Mitkä ovat maanomistajien oikeudet ulkoilluttaa omaa koiraansa omassa metsässä? Tapahtui tapaus, jossa maanomistajan vapaana oleva koira otti yhteen toisen koiran kanssa, joka oli talutushihnassa omistajansa talutettavana. Tapaus sattui syvällä maanomistajan metsässä kaukana asutuksesta, johon kiinniolevan koiran ulkoilluttaja sattui huomaamatta tulemaan. Saako siis maanomistaja ulkoilluttaa omaa koiraansa metsässään vapaana?
7544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei saa ulkoiluttaa omassakaan metsässä!!

siis vapaana olleen koiran omistaja
korvausvastuullinen tällaisessa tapauksessa.
koira saa olla vapaana vain omassa talon pihassa* mieluiten aidatussa sellaisessa.

*siis ilman valvontaa*

Äänestä
  • Ihme sinänsä ettei saa, jos maanomistaja esim. talvella auraa tiuen syvälle metsään että pääsee juoksuttamaan omaa koiraansa. Kyseessä on vielä puomilla erotettu yksityisalue. Koira oli valvonnan alla sikäli, että maanomistaja oli koiransa lähettyvillä ja nimenomaan valvomassa koiransa metsässä juoksemista.

    Toisin sanoen, koiraa ei saa siis pitää vapaana muualla kun aidatulla alueella. Oli tapaus mikä hyvänsä. Tavallaan outoa, jopa epäoikeudenmukaista maanomistajaa kohtaan. Maanomistajan siis pitäisi rakennuttaa omalle maalleen aitauksen. Pelkillä varoituskylteillä ei ilmeisesti saisi asiaa sen paremmaksi?

    Äänestä

  • Asiasta kiinnostunut kirjoitti:

    Ihme sinänsä ettei saa, jos maanomistaja esim. talvella auraa tiuen syvälle metsään että pääsee juoksuttamaan omaa koiraansa. Kyseessä on vielä puomilla erotettu yksityisalue. Koira oli valvonnan alla sikäli, että maanomistaja oli koiransa lähettyvillä ja nimenomaan valvomassa koiransa metsässä juoksemista.

    ...tähän aikaan vuodesta kun on ns. irtipitoaika. Taajamissa on yleensä sääntönä se, että koiran on oltava aina kytkettynä mutta taajaman ulkopuolella, ns. haja-asutusalueella saa koira olla irti. Tämä säädös löytyy jostain metsästyslaista eli koiran pitää olla kaikkialla kiinni ns. kiinnipitoaikana joka on keväästä loppukesään mutta muulloin saa olla irti. Mutta kuten sanoin, niin tämä koskee vain haja-asutusaluetta, ei kaupunkia tai taajamaa. Millä muulla tavalla esim. metsästyskoirat voisivat olla metsällä jos ne eivät saisi olla irti??? Varmaankin netistä löytyy tähänkin jostain vastaus, kannattaisikohan hakea esim. metsästyslakia?

    Äänestä

  • Asiasta kiinnostunut kirjoitti:

    Ihme sinänsä ettei saa, jos maanomistaja esim. talvella auraa tiuen syvälle metsään että pääsee juoksuttamaan omaa koiraansa. Kyseessä on vielä puomilla erotettu yksityisalue. Koira oli valvonnan alla sikäli, että maanomistaja oli koiransa lähettyvillä ja nimenomaan valvomassa koiransa metsässä juoksemista.

    Toisin sanoen, koiraa ei saa siis pitää vapaana muualla kun aidatulla alueella. Oli tapaus mikä hyvänsä. Tavallaan outoa, jopa epäoikeudenmukaista maanomistajaa kohtaan. Maanomistajan siis pitäisi rakennuttaa omalle maalleen aitauksen. Pelkillä varoituskylteillä ei ilmeisesti saisi asiaa sen paremmaksi?

    En ole varma asiasta..., mutta olisin ollut lukevani jostakin kaupungin järjestyssäännöistä (ehkäpä Espoon kotisivuilta, en ole varma), että koira tulee olla kytkettynä kaupungin yleisillä alueilla, ja saa olla vapaana esim. metsissä maanomistajan luvalla. Joten mielestäni, jos annat itse itsellesi luvan pitää koiraasi auki omalla maa-alueellasi, se on luvallista.

    Mutta korvausvastuuseen todennäköisesti joudut lääkärikulujen osalta, jos vapaana oleva koirasi hyökkää toisen koiran kimppuun ja sen tuloksena toinen osapuoli joutuu kääntymään eläinlääkärin puoleen.

    Mutta tarkista ihmeessä asia jonkun virallisen instanssin kautta. Täältä netistäkin se onnistuu.

    Asia on niin, että koiria saa rauhassa pitää vapaana asutuksen ulkopuolella (mutta vain syyskuusta maaliskuuhun), mutta niiden tulisi olla kytkettävissä. Eli koiran pitäisi olla hallinnassa siten, ettei se ole vaaraksi kenellekään.

    Yksityisalueella (aidatulla) koirat saavat toki olla vapaana eli omalla pihalla tai vahtikoirat esim turkistarhalla.

    Äänestä

  • Kaippa kirjoitti:

    ...ei metsänomistajan koira hyökännyt ensin enkä itse ollut kyseisessä tapauksessa mukana. Talutettavana oleva koira (alaskan malamuutti) kävi ensin hätäpäissään metsänomistajan koiran jalkoihin kiinni. Siitä metsänomistajan koira suuttui (Bullmastiffi) ja pienen pyörityksen jälkeen malamuutti luovutti.

    Tapauksessa ei kuitenkaan taida olla merkitystä, kumpi kävi ensin kiinni. Irti olevan koiran omistaja on varmaan siltikin korvausvelvollinen.

    Koirien omistajat sai koirat irti toisistaan helposti. Lähinnä se, miksi kysyin ko. asiaa johtuu siitä, että malamuutin taluttaja on valitettavan itsetietoinen ja itsekäs henkilö, jolla on tapana kusettaa koiraansa jopa toisten asuntojen pihoissa. Ei olisi yllätys jos häneltä tulisi jonkinlainen korvausvaatimus, joten on hyvä tietää oikeuksista tällaisessa tapauksessa.

    Kiitos vastauksista

    Äänestä

  • Susi kirjoitti:

    Asia on niin, että koiria saa rauhassa pitää vapaana asutuksen ulkopuolella (mutta vain syyskuusta maaliskuuhun), mutta niiden tulisi olla kytkettävissä. Eli koiran pitäisi olla hallinnassa siten, ettei se ole vaaraksi kenellekään.

    Yksityisalueella (aidatulla) koirat saavat toki olla vapaana eli omalla pihalla tai vahtikoirat esim turkistarhalla.

    Minun näkemys on että hyökännyt koira on syypää, oli kiinni tai ei.. tässä tapauksessa siis tämä talutettavana ollut. Perustelen mielipidettäni sillä että vapaana ollut koira oli luvallisesti vapaana, ja käsittääkseni omistajansa hallinnassa, eikä näin ollen hyökännyt syytöntä kohti.
    Tämä on toki minun mielipiteeni ja näkemykseni..
    Tapauksissa joissa vapaana ollut on hyökännyt kimppuun, omistaja on saanut syytteen koska on laiminlyönyt koiransa "vahtimisen", eli vapaanan oleva koira on vapaana omistajan vastuulla. Tosin niin kiinni olevakin on.

    Mielenkiinnolla jään odottamaan miten lopulta kävi tässä tapauksessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiasta kiinnostunut kirjoitti:

Tervehdys!

Mitkä ovat maanomistajien oikeudet ulkoilluttaa omaa koiraansa omassa metsässä? Tapahtui tapaus, jossa maanomistajan vapaana oleva koira otti yhteen toisen koiran kanssa, joka oli talutushihnassa omistajansa talutettavana. Tapaus sattui syvällä maanomistajan metsässä kaukana asutuksesta, johon kiinniolevan koiran ulkoilluttaja sattui huomaamatta tulemaan. Saako siis maanomistaja ulkoilluttaa omaa koiraansa metsässään vapaana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu