Tämä on aihe, josta puhutaan luultavammin aina.
Usein kuulee haihatteluja siitä, että tytönnäköisiä lesboja ei ole olemassa ja baarit ovat täynnä vain poikatyttöjä. Sitten kun baariin astuu se tytönnäköinen lesbo, tulee esiin toisenlainen valitus: miksi heterotytöt valtaavat homobaarit.
Olen aika lailla ymmälläni. Tähän ns. ongelmaan olen törmännyt lähes aina naistenilloissa käydessäni. Olen tytöksi tunnistettavissa, hameessa viihtyvä ja enemmän tai vähemmän naiseuttani korostava, kauniiksikin kehuttu sekä toisista tytöistä tykkäävä, mutta kuitenkin baarissa minua katsotaan aivan kuin olisin tullut väärään paikkaan. Aina se ensimmäinen kysymys on: "ootsä hetero?" Heterona jättäisin homobaarit tyystin sivuun.
Jos tytönnäköisiä lesboja aina epäillään heteroiksi, silloinhan matkasi varrella saatat ohittaa montakin lesboa. Et vain tiedä sitä.
Olenko ihan hakotiellä ajatuksieni kanssa?
Jotain outoa tässä maailmassa
15
2568
Vastaukset
- Pöäöljhg
Minun tyttöystäväni on myös erittäin naisellinen. Tunnustan, että olen joskus epäillyt hänen identiteettiään. Tietenkin syyttä!
Ennen oli tärkeää, että lesbot tunnistivat toisensa ulkoisista seikoista, kun ei ollut nettiä tai paljon muitakaan kanavia hakea seuraa. Nykyisin on naisellinensuuntaus yleistymässä. Ruotsissa alkaa kuulemma olla naiselliset lepakot jo enemmistöä. - minä sanoisin
myös että se ohimenevää tuo. Jotkut haluavat vain
korostaa lesbouttaan olemalla tietyn tyylinen ja femmet poikkeavat tästä kaavasta. Mutta maltti on valtti tässäkin asiassa.
Itse femmenä en paljoa jaksa todistella lesbouttani.
Ne jotka on sen henkisiä mistä pidän, eivät paljoa kysele kuinka monta naista on ollut ja olenko varmasti mikä ja jne.
Luulen että se on todellakin niin että aikansa kutakin ja pysy femmenä. - LaikaQ
Minulla on bi-ystävä. Kaunis nainen, joka on aina ollut naisellinen. Hän törmäsi usein naistenbileissä tähän "ootsä hetero" - ongelmaan. Hän sanoi aina vain tyynesti, että en ole, olen bisse ja tykkään kovasti naisista. Yleensä jupinat loppuivat siihen ja erittäin monesti vaihtuivat myös kiinnostumiseen, kyse kun on tosiaankin kauniista ihmisestä. Luulisin, että lesbolla tämä voisi toimia yhtä hyvin. Ehkä kyse on enemmänkin omasta itsevarmuudesta ja siitä, että tietää itse tasan tarkkaan mitä on.
Itse en ole ihan äärimmäisen femme mutta en poikamainenkaan. Semmoinen perusnaisellinen. Minut tunnistaa kuulemma lesboksi pelkästä katseesta. Minä kun en voi olla katselematta piiiiitkään ihania naisia ympärilläni. Silmä vilkkaa siis ja senhän toiset lesbot kyllä huomaavat hetkessä.. :D! Siinä yksinkertainen lääke siihen ohikulkuongelmaan.- minäkin..
ihmettelen, että eikö niitten yllätyslesbojen ilmeet ja kehonkieli muka heitä paljasta, vai ovatko taas jotkut poikamaiset tyypit vain tahallaan #:ttumaisia femmeille, vai eivätkö he ollenkaan tajua mistään mitään?
- tyttö korkeilla koroilla
minäkin.. kirjoitti:
ihmettelen, että eikö niitten yllätyslesbojen ilmeet ja kehonkieli muka heitä paljasta, vai ovatko taas jotkut poikamaiset tyypit vain tahallaan #:ttumaisia femmeille, vai eivätkö he ollenkaan tajua mistään mitään?
Niin mene ja tiedä. Voihan tuo olla niinkin, että olen saanut huonon tuurin osakseni ja päälleni ***tuilua suunasta jos toisesta. Herää tuosta kysymys, puuttuuko lesbo-piireistä avarakatseisuutta? Enhän toki väitä, että jokainen lesbo olisi yhtä ilkeä tai ***tumainen. Yritän tässä ymmärtää.
Parhain tapa on ilmeisestikin olla välittämättä pahansuovista katseista. Uskoisin kaikesta huolimatta oman prinsessani vielä jostain löytävän =) - oliivi
tyttö korkeilla koroilla kirjoitti:
Niin mene ja tiedä. Voihan tuo olla niinkin, että olen saanut huonon tuurin osakseni ja päälleni ***tuilua suunasta jos toisesta. Herää tuosta kysymys, puuttuuko lesbo-piireistä avarakatseisuutta? Enhän toki väitä, että jokainen lesbo olisi yhtä ilkeä tai ***tumainen. Yritän tässä ymmärtää.
Parhain tapa on ilmeisestikin olla välittämättä pahansuovista katseista. Uskoisin kaikesta huolimatta oman prinsessani vielä jostain löytävän =)Ehkä se on huonoa tuuria, tai sitten itsensä syrjityksi tuntevat ihmiset koittavat vyöryttää samaa lääkettä muiden päälle. Sinänsä kyllä ihmettelen tuota että sinua epäillään, itse olen hyvin naisellinen myös, mutta minut kyllä tunnistetaan jo siitä, että vilkuilen niin paljon ympärilleni ;)
- rahka
Lesbo kun ei valitettavasti ole synonyymi suvaitsevaiselle.
Pukeuduin poikamaisesti, mutta omasta mielestäni olisi mukavaa nähdä enemmän tyttömäisiä tyttöjä baareissa. Kenen mielestä piirit tarvitsisivat uutta hyväksyvämpää verta? Käsi ylös.- lespokka
joo, itekkin kun jossai määrin valtaväestöä jätkempi niin joskus itekkin sortunu siihen "hame päällä,varmaa bisse tai hetsku"-ja myönnän todella väärin.Varsinkin kun ite isken silmäni tyttömäisiin ennemmin. Ja usein tyttömäisiin,kuten vaikka tyttööni,suhtaudutaan tällä epäreilulla asenteella.Eihän kaikki oo samasta muotista ja se pitäs lepakoiden hiffata.Ite vauhkotaan niin suvaitsevaisuudesta mutta ite lesbojen keskuudessa sitä ei sitten näy jossei kaikki näytän tasan samalta:/
- (hameniekkainen)
Olen itsekin törmännyt tähän ilmiöön, olin ennen pitkätukkainen ja tälläkin hetkellä hame päällä. Omituista mutinaa olen joissakin porukoissa aiheuttanut. Ja sitten ymmärtämättömien henkilöiden lohkaisut: ”Ethän sä voi olla lesbo, koska et näytä siltä!!”
Pidän itse eniten naisen näköisistä tytöistä, naisethan ovat ihania :)
Nyt olen (vakavasti) ihastunut yhteen pitkätukkaiseen kaunottareen, joka antaa hieman ristiriitaisia viestejä... kiemurtelen epätoivosta kun en saa kysytyksi että miten on. - samaa jankataan
En ole niin typerä, että alkaisin lepakkobaarissa tai naistenilloissa kinaamaan jonkun naisen kanssa hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Jos "heteronnäköinen" nainen tulee homobaariin sisään, niin hän on silmissäni lesbo ellei hän erikseen sano olevansa bisse tai hetsku, tai sitten ala suutelemaan poikia jossain.
Ongelma on kuitenkin siinä, että on vain vähän sellaisia femmehtäviä lepakkoja, jotka olisi kiinnostunut enemmän poikamaisista lepakoista. Sellasia "femmejä" jos olisi jossain enemmän, niin olisi kiva tietää.- yks.
Nii et moi vaan, tässä yks. Ei muuta.
- tälläkin korkokengät
Tämä nuori erittäin(21) naisellinen hurmaava nainen ainakin pitää ehdottomasti enemmän ja ehkä jopa vain poikamaisista naisista. Rakastan naisia, jotka itse ovat hieman poikamaisia ja saavat minut tuntemaan itseni seurassaan naiseksi..on ihanaa kun kassini kannetaan,hameeni alta liu utetaann kättä ylemmäs,ovia pidetään auki ja minä olen se nainen siinä...Taidanpa olla vähän prinsessa;)..mutta kyllä meitä on siis.
- UglyPumpkin
sama täällä,itse olen pitkähiuksinen.Ja femme.Tullu monelta kysymys et olet varmaan hetero,tai"olin ihan varma et olet hetero".Ei se mua haittaa.Olen oma itseni enkä muuta itteeni sen takii et pitäis muka olla lyhyt tukka.Femmejäkin on jolla on pitkät hiukset,ne ei vaan ole yhtä paljon "esillä".
- GothLoveN_bi
Olen itse tyttömäinen ja erittäin naisellisesti pukeutuva. Tykkään meikata, pitää vartalostani huolta ja panostaa ulkonäkööni. Ehkä olen hieman pinnallinen, mutta mitä sitten?
Olen vasta 18v ja jo ikäni puolesta saan paljon kommenttia että oon jokin wannabe-tapaus varsinkin kun haluan hieman erikoisemman parisuhteenkin. Ärsyttää kun törmää tuollaiseen ennakkoluuloiseen suhtautumiseen. Ikään kuin vain poikamaisilla lesboilla olisi oikeus elää omana itsenään.
Ärsyttää edelleen silti tämä palsta kun häiriköitä on koko ajan tekemässä tyhmiä avauksia ja pilaamassa asiallista juttelua :(- anonyymi.
moikka!
on tosi ihana kuulla jonkun olevan tolla tasolla samanlaine, pitää kropast huolta ja muutenkiulkonäöst jne.
itelle on eka kerta ku kirjotan tänne mtn,
ehkä vois sanoo et alan vast kokeilemaan näitä juttuja.
en ole tosiaan aikasemmin ollut naisen kanssa, mitä nyt humalapäissä, mutta sitten kun yrität ottaa yhteyttä selvänä niin toista vaan hävettää ja naurat siinä sitten mukana että ehheh.
enkä ole täysin lesbo, bi voisi sanoa, molemmat kiinnostaa.
en itseasias ees tiiä miks raapustin tänne tällasta :D mutta kaipa ikäkin yhdisti ni päätin sitten jtn kirjotella =).
yst.terv.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190