Tämän aamun Helsingin sanomissa käsiteltiin maahanmuuttajaehdokkaita ensi eduskuntavaaleissa. Sen mukaan afrikkalaistaustaisia on yhdeksän, venäläisiä kuusi ja loput sijoittuvat Belgiasta Koreaan.
Kysynkin oikeutetusti: Missä ovat inkeriläiset ehdokkaat? Kun inkeriläiset ovat suurin maahanmuuttajryhmä, miksei kukaan yritä päästä päätösten tekopaikoille?
En tietenkään tiedä, mistä artikkelin tekijä on saanut taustatietonsa henkilöiden kansallisuuksista. Mutta jos ehdokkaat selkeästi olisivat profiloituneet inkeriläisten ehdokkaaksi, ehkä se näkyisi.
Missä inkeriläiset eduskuntavaaliehdokkaat?
2
427
Vastaukset
- toksovalainen
Inkeriläiset=venäläiset,sillä perustella että suuren osa meistä Venäjältä kotoisin.Vaikkapa en minäkään pidän tästä yhdistymistä.
- Inkerinkulttuuri
Poimin Helsingin Sanomista venäläiseltä vaikuttavat nimet ja katsoin heidän tietojaan puolueiden vaalisivuilta. Kukaan ei kertonut olevansa inkeriläinen, yksi mainitsee olevansa paluumuuttaja. Kuten tiedämme, paluumuuttajiahan on periaateessa kaikki Suomeen takaisin muuttavat, se ei tee kenestäkään inkeriläistä.
Ilmeisesti inkeriläisiä ei innosta yhteisten asioiden hoitaminen ja vaikuttaminen. Tai sitten mahdolliset inkeriläistaustaiset halua jostakin syystä profiloitua juurtensa edellyttämällä tavalla.
Ella Lazareva. Eduskuntavaaliehdokkuudesta ei mitään tietoja. Kunnallisvaaleissa 2004 ilmoittaa olevansa maahanmuuttaja Petroskoista, venäläinen. Oli ehdolla Nurmijärvellä ja sai neljä ääntä. Nyt on Helsingissä.
Irina Björklund, Helsinki, kertoo olevansa paluumuuttaja Pietarista ja työskentelee venäjänkielisen seurakuntatyön piirissä.
Elena Rezov kertoo syntyneensä Virossa, saaneensa Suomen kansalaisuuden, muuttanut Suomeen 1994. Ei mainiste kansallisuudestaan.
'
Galina Punkkanen – Pitäisi olla ehdokkaana Kymen vaalipiirissä, mutta ei mainita puolueiden listoilla.
Kristina Kinnunen. Pohjois-Karjala. Taustastaan mainitsee vain, että äidinkieli on venäjä.
Oljesja Selvianova,Uusimaa, ei mainitse taustastaan mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041196Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104994Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74924- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,26718Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99699