Hei!
Pesänjakaja jakoi riitaisan pesän. Veljeni oli saanut 100 000 euron ennakkoperinnön. Jakaja oli ottanut lakiosalaskelmassa tämän huomioon vain siskoni lakiosaa laskiessaan. Minun lakiosaa laskiessani ennakkoperintöä ei otettu huomioon. Miten tämä virhe korjataan? Mitä minun nyt pitää tehdä? Muutenkin pesänjakaja tuntui suosivan siskoani.
ennakkoperintöongelma
2
507
Vastaukset
- virhe
Pesänjakajan "virheet" korjataan käräjäoikeudessa, jossa perillinen nostaa kanteen muita osakkaita vastaan. Käräjäoikeus korjaa virheen, palauttaa asian pesänjakajalle tai vahvistaa pesänjakajan päätöksen. Tästä voi tietysti valittaa hovioikeuteen kuka tahansa osallinen. Kaiken kaikkiaan kuulostaa aika erikoiselta, että lakiosa pitäisi laskea erikseen jokaisen kohdalla, se kun on aina sama kaikilla. Jos kysymys on oikeasti lakiosasta ei oikein ole mielestäni mahdollista että ne ovat eri suuruiset. Lakiosahan on osa, jonka rintaperillinen saa, vaikka omaisuus olisi testamentattu muualle. Lakiosan suuruus on puolet normaalista jako-osasta. Jos on esim. kaksi lasta, saavat molemmat lakiosana neljänneksen omaisuudesta. Ennakkoperinnöt vaikuttavat tietysti lakiosan suuruuteen, mutta jos on kaksi perillistä, jotka eivät kummatkaan ole saaneet ennakkoperintöä, pitäisi lakiosan olla tismalleen saman kokoinen.
- jurristi
Kun pesänjakaja on jakananut pesän, etkä ole aikanasi vaatinut siskosi tavoin ennakkoperinnön huomioon ottamista, niin enää ei voida tehdä mitään.Rahat ovat menneet!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190