* 2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.
* 1. Moos. 4:15 -- Kain merkitään, jotta muut ihmiset käsittäisivät hänen olevan Jumalan suojelema. Jumala katsoo toimeenpiteen tarpeelliseksi siitäkin huolimatta, että Raamattu ilmoittaa maailmassa tällöin elänneen vain kolme ihmistä (Aatami, Eeva ja Kain).
* 2. Moos. 28:34-35 -- Jumala ilmoittaa että pyhään paikkaan astuminen ilman kelloja saattaa johtaa kuolemanrangaistukseen.
* 5. Moos. 1:1 -- Mooses puhuu koko Israelin, arviolta kaksimiljoonaiselle kansalle, samanaikaisesti. On huomattava, että tämä tapahtui ennen television, radion ym. massamedian yleistymistä.
* Kuningas Salomon rakennuttama temppeli oli mitoiltaan ainoastaan 35 x 12 metriä (1. Kun. 6:2, 1 kyynärä = 0,593802 metriä), mutta pienistä mitoistaan huolimatta:
o 1. Kun 5:15-16 ilmoittaa temppelin rakentamisen vaatineen 150 000 rakentajaa.
1. Kun 6:38 ilmoittaa rakennustyön kestäneen 7 vuotta.
1. Aik. 23:4 ilmoittaa rakennustyötä valvoneen 24 000 työnjohtajaa, sekä 6 000 henkilön toimineen päällysmiehinä ja tuomareina.
1. Aik. 22:14 ilmoittaa rakennustyön vaatineen yli 3 500 000 kiloa kultaa, yli 35 000 000 kiloa hopeata ja tämän lisäksi "mittaamattoman paljon rautaa sekä vaskea hirsien ja kivien lisäksi" (1 talentti = 35-40 kg).
* Kuningas Aahas oli kuollessaan 36-vuotias (2. Kun. 16:2). Hänen kuoltuaan tuli kuninkaaksi hänen 25-vuotias poikansa Hiskia (2. Kun. 16:20, 18:1-2). Täten Aahaksen oli täytynyt siittää Hiskia jo kymmen- tai yksitoistavuotiaana.
* 5. Moos. 25:5-9 -- Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä.
* Psa. 121:6 -- Kerrotaan Jumalan suojaavan seuraajiaan kuun poltteelta (jota verrataan auringon poltteeseen).
* 2. Kor. 12:2 -- Ilmoitetaan taivaita löytyvän ainakin 3 kappaletta.
* Gal. 1:8-9 -- Paavali uhkaa kiroavansa taivaasta lähetetyn enkelin, jos tämä uskaltaa saarnata evankeliumia joka eroaa Paavalin versiosta.
* 1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan.
* Heb. 7:1-3 -- Ilmoitetaan, että Melkisedekillä, Jumalan ylipapilla, ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei alkua eikä loppua. Tämä siitäkin huolimatta, että 1. Tim. 6:15 ilmoittaa vain ja ainoastaan Jumalan olevan kuolematon.
* 3. Moos. 21:10 kieltää ylimmäisiä pappeja ehdottomasti repimästä vaatteitaan, tästä tärkeästä käskystä huolimatta ylimmäinen pappi repii vaatteensa Jeesuksen oikeudenkäynnin aikana (Matt. 26:65, Mark. 14:63).
* Matt. 26:15 kertoo ylipappien "maksaneen 30 hopearahaa" Juudakselle maksuksi petoksestaan. Tämä siitä huolimatta, että Juudeassa käytettiin Jeesuksen aikaan kuparirahoja, ja punnittavan hopean käyttö maksuvälineenä oli lopetettu jo yli 150 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Hopeasekelit otettiin käyttöön Juudeassa vasta vuonna 67 jKr., mutta näitä ei kolikkojen standardisoituessa enää punnittu maksettaessa.
* Matt. 27:38 ja Mark 15:27 ilmoittaa että Jeesus ristiinnaulittiin samanaikaisesti kahden ryövärin kanssa. Tämä siitä huolimatta, että ryöväreitä ei yleisen roomalaisen käytännön mukaan ristiinnaulittu. Ristiinnaulinta oli rangaistus, jota sovellettiin poliittisille tai uskonnollisille kiihkoilijoille.
* Matt. 27:9-10 kertoo Juudaksen lunnasmaksun ja kuoleman olleen profeetta Jeremiaan ennustama, mutta Matt. 27:9-10:n siteeraamaa kohtaa ei löydy Jeremiaan kirjasta lainkaan. Sen sijaan kyseinen kohta löytyy Sakarjan kirjasta (Sak. 11:12-13 - tosin asiayhteyttä tutkittaessa on selvää, että kyseisellä kohdalla ei ole mitään tekemistä tulevan messiaan kanssa).
* Joh. 19:25-30 paljastaa Jeesuksen ristin äärellä seisoneen hänen sukulaisiaan ja ystäviään sekä heidän antaneen viiniä Jeesukselle. On silti historiallinen fakta, että teloitettavien välittömään läheisyyteen ei turvallisuussyistä koskaan päästetty ketään, eritoten ei sukulaisia tai ystäviä, jotka saattaisivat auttaa teloitettavaa pakenemaan.
* Matt. 27:51-53 tietää kertoa että Jeesuksen kuolemaa seurasi maanjäristys, jonka sivuvaikutuksena monet kuolleet heräsivät henkiin. Jostakin syystä nämä malttoivat odottaa haudoissaan Jeesuksen ylösnousemukseen asti, jonka jälkeen heränneet ruumiit miehittivät kaupungin. Siitä huolimatta että Matt. 27:51-53 ilmoittaa monen ihmisen nähneen nämä herätetyt kuolleet, ei kukaan Jerusalemin asukas kokenut tapausta dokumentoinnin arvoiseksi, eivätkä historioitsijat tai Raamatun muut evankeliumit ole tapahtumasta lainkaan tietoisia.
* 1. Moos. 4:17 -- Kain rakentaa ja kansoittaa kokonaisen kaupungin kahden sukupolven aikana.
* 1. Moos. 15:18 -- Jumala julistaa Egyptin, Jordanin, Saudi-Arabian, Libanonin, Syyrian, Jemenin ja osan Irakista kuuluvan vain juutalaisille.
* Vähän sen jälkeen, kun Jumala on tuhonnut egyptiläisten kaikki karjaeläimet, hevoset mukaan lukien (2. Moos. 9:3-6), ja aiheuttanut egyptiläisille ja heidän jo tapetulle karjalleen paiseita (2. Moos. 9:9-11) ja tappanut egyptiläisten karjaeläinten esikoiset (2. Moos. 12:12,29), ilmoittaa Raamattu egyptiläisten sotilaiden seuranneen Moosesta ratsain (2. Moos. 14:9) ...
* Sotakelpoisia aikuisia miehiä, joita osallistui suureen kansanvaellukseen, oli israelilaisilla tietojen mukaan yli 600 000 kpl (4. Moos. 1:45-46, 2. Moos. 12:37), ja näin ollen voimme, arvioiden naisten, lasten ja vanhusten määrän, arvioida noin 2 000 000 israelilaisen jättäneen Egyptin. Raamattu ilmoittaa tämän tapahtuneen aikana, jolloin Egyptin yhteenlasketun väestön määrä, juutalaiset mukaan lukien, on arkeologisten perusteiden nojalla arvioitu olleen alle 1 500 000 henkeä. Raamatun julistamasta israelilaisten valtavasta määrästä huolimatta heitä löytyy myöhäisemmässä vaiheessa enää vain 7000 kpl (1. Kun. 20:15).
* 2. Moos. 17:14 -- Jumala ilmoittaa 'pyyhkivänsä pois amalekilaisten muiston taivaan alta.' Amalekilaisten muisto on tästä huolimatta pysyvästi säilytettynä Raamatussa tänäkin päivänä.
* 4. Moos. 22:21-30 -- Aasintamma näkee enkelin, tunnistaa sen enkeliksi, ja tämän jälkeen puhuu ihmiskieltä (oletettavasti hepreaa) omistajalleen. Omistaja ei näe tapahtuneessa mitään erikoista, vaan ryhtyy argumentoimaan aasin kanssa.
* Sitkeä kansa? Ensin amalekilaiset tuhotaan täydellisesti, 'vihkien kaiken kansan tuhon omaksi miekan terällä' (1. Sam. 15:3,7-8), vähän tämän jälkeen amalekilaiset tuhotaan täydellisesti toistamiseen, 'jättämättä yhtään miestä tai naista henkiin' (1. Sam. 27:8-9). Miltei heti sen jälkeen, kun amalekilaiset on 'hävitetty täysin' jo kahdesti, ilmoittaa Raamattu amalekilaisten suorittaneen tuhoisan ryöstöretken Siklagiin (1. Sam. 30:1), jonka seurauksena Daavid hävittää heidät kolmannen kerran (1. Sam. 30:17-18).
* 2. Kun. 6:5-7 -- Rautakirves ui tai kelluu veden pinnalla.
* 1. Kor. 11:14 -- Julistetaan pitkien hiusten olevan miehelle häpeäksi - tästä huolimatta valtaosa Jeesusta kuvaavista luonnoksista esittää hänet pitkähiuksisena.
* 4. Moos. 11:31-33 -- Herran lähettämä tuuli puhaltaa viiriäisiä israelilaisten leiriin. Israelilaisia on yli 600 000 (4. Moos. 11:21), ja jokainen israelilainen kerää viiriäisiä vähintään 10 hoomer-mitan verran (4. Moos. 11:32, 1 hoomer = 10 eefaa = 360 litraa). Tämä tarkoittaa israelilaisten keränneen 360 x 10 x 600 000 = 2 160 000 000 litraa viiriäisiä kahdessa päivässä.
* 2. Aik. 13:17 -- 500 000 israelilaista sotilasta kaatuu yhdessä taistelussa (tämä on enemmän kaatuneita kuin yhdessäkään taistelussa toisen maailmansodan aikana, ja Yhdysvaltain sisällissodan suurimmassa taistelussa, Gettysburgissa, hävinnyt osapuoli menetti 5 000 miestä).
* 1. Moos. 38:8-10 -- Jumala surmaa miehen siksi, että mies kieltäytyy siittämästä lasta hänen veljensä leskiintyneen vaimon kanssa.
* Joh. 6:24-30 -- Suuri ihmisjoukko vaatii Jeesukselta tunnustekoa, joka vahvistaisi heidän uskoaan. Tämä tapahtuu välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus on ruokkinut suuren ihmisjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla - yksi vakuuttavimmista tunnusteoista mitä Jeesuksen ikinä kerrotaan suorittaneen.
* 1. Kun. 3:12 kertoo Jumalan tehneen kuningas Salomon viisaimmaksi ihmiseksi, mitä koskaan tulee elämään maan päällä. Tästä huolimatta Salomo rakasti monta muukalaiskansan naista, vastoin Jumalan määräyksiä (1. Kun. 11:1-2), jotka taivuttivat hänet palvomaan pakanajumalia, vastoin Jumalan käskyjä (1. Kun. 11:4-11), jonka jälkeen Salomo 'käänsi sydämensä pois Herrasta' (1. Kun. 11:9).
* Ilm. 8:7 kuvaa kaiken maan ruohon tuhoutuneen tulen ja rakeitten johdosta, jonka jälkeen ilmestyvää heinäsirkkaparvea kielletään kuitenkin vahingoittamasta ruohoa (Ilm. 9:4).
* San. 8:13, 16:6 julistaa 'Herran pelon' ohjaavan meidät pois pahasta. 1. Joh. 4:18 valistaa että 'pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.' Lopuksi 2. Joh. 1:6 tietää kertoa että he, jotka Jumalaa rakastavat, 'vaeltavat hänen käskyjensä mukaan.'
* Joh. 12:34 -- Ihmisjoukko (puhuen kaikki yhdessä samanaikaisesti?) esittää Jeesukselle 22-sanaisen kysymyksen.
* Kuningas Salomo, jonka Jumala teki viisaimmaksi ihmiseksi maan päällä (1. Kun. 3:12), rakennuttaa temppelin asuinsijaksi Jumalalle (1. Kun. 8:13, Ap. 7:47) siitä huolimatta, että Jumala ei asu ihmisten rakennuttamissa temppeleissä (Ap. 7:48-49).
* Hes. 26:15-21 -- Jumala ennustaa Tyyron kaupungin tuhoutuvan, ja olevan ikuisesti raunioitettu. Nebukadnessar ei silti koskaan onnistunut valtaamaan Tyyroa, ja kaupunki on olemassa, asuttuna, vielä tänäkin päivänä.
* Matt. 1:20-23, Luuk 1:26-33 -- Enkeli julistaa Joosefille ja Marialle heidän tulevan lapsensa (Jeesus) olevan 'Pyhästä Hengestä', hänen 'tulevan olemaan suuri', 'Jumalan poika' jne. sekä myöhäisemmässä vaiheessa Jeesuksen kastetta seuraavat mitä eriskummallisimmat tapahtumat (Matt. 3:13-17, Mark. 1:9-11). Näistä kaikista esitetyistä Pyhän Hengen vihjeistä huolimatta Jeesuksen omaiset yrittävät estää Jeesusta suorittamasta tehtäväänsä, epäillen Jeesuksen olevan 'poissa suunniltaan' (Mark. 3:21), ja Jeesus kuvaa itse tilannetta sanoin 'Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin sukulaistensa kesken ja kodissaan' (Mark. 6:4-6).
* Matt. 1:23 ilmestyy Joosefille unessa enkeli, joka kertoo, että tulevan messiaan nimeksi on annettava Immanuel, jotta ennusmerkki kävisi toteen. Tästä huolimatta Joosef antaa pojalle nimeksi Jeesus (Matt. 1:25).
* Johannes Kastajan kerrotaan ymmärtäneen Jeesuksen todellisen henkilöllisyyden jo kastaessaan hänet (Joh. 1:31-34, Matt. 3:11-14). Silti, kasteen jälkeen, Johannes lähettää opetuslapsensa tiedustelemaan Jeesukselta, onko hän messias (Matt. 11:2-3).
* 2. Kun. 13:21 -- Kuollut, haudattava mies virkoaa henkiin koskettuaan Elisan luita.
* Matt. 10:1-8 tietää kertoa Jeesuksen antaneen opetuslapsilleen "vallan ajaa ulos saastaisia henkiä, ja parantaa kaikkinaisia tauteja". Tästä huolimatta opetuslapset eivät kykene tähän tilaisuuden tullen (Matt. 17:14-16).
* Kaikkitietävä Jumala erehtyväinen? Ensin Jumala asettaa Saulin israelilaisten kuninkaaksi, ja vakuuttaa Saulin vapauttavan israelilaiset filistealaisten käsistä (1. Sam. 9:15-17). Myöhemmin Jumala silti katuu tehneensä Saulin Israelin kuninkaaksi (1. Sam. 15:35), ja lopuksi Saul suorittaa itsemurhan, filistealaisten vyöryessä israelilaisten kaupunkeihin (1. Sam. 31:4-7).
* Joh. 21:25 spekuloi, että jos Jeesuksen kaikki maanpäälliset teot kirjattaisiin, ei 'koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.' Silti "Apostolien Teot" (Ap. 1:1-2) alkaa lauseella 'Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös.'
* Room. 10:17-18, Kol. 1:23 -- Raamattu kertoo että evankeliumi oli saarnattu kaikissa maailman valtioissa jo Paavalin aikoihin.
* Jeesus julistaa perustavansa seurakuntansa Pietarille, ja antavansa hänelle 'taivasten valtakunnan avaimet' (Matt. 16:18-19). Silti, hetkeä myöhemmin Jeesus toruu Pietaria saatanaksi; "mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." (Matt. 16:23)
* 5. Moos. 7:15 -- Mooses lupaa kansalleen Jumalan poistavan kaikki taudit.
* Mark. 8:23 -- Jeesus parantaa sokean sylkemällä tämän silmille.
* Oliko Paavali perkeleestä? 1. Joh. 3:8-10 valistaa jokaisen synnintekijän olevan "perkeleestä". Kirjeessään Timoteeukselle (1. Tim. 1:15) Paavali, jonka kerrotaan mm. kirjoittaneen puolet Uuden Testamentin kirjoista, paljastaa olevansa synnintekijöistä suurin.
* Oliko Jeesus itse Saatana? Saatana, jonka lempinimi Lucifer merkitsee "valontuojaa" tai "kointähteä", kuvataan Raamatussa "kointähtenä", joka toivoo "nousevansa taivaaseen" (Jes. 14:12-13). Yllättävänä käänteenä Jeesus, joka tässä vaiheessa on noussut taivaaseen, paljastaa silti Raamatun lopussa: "Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti" (Ilm. 22:16).
Mutta muuten olen teidän kanssa ihan samaa mieltä. :))
raamatun muutama epäloogisuus
12
902
Vastaukset
- hyvin
tunnetko oikein hyvin raamattua?
tiedän siinä olevan erään pahan puutteen mutta en löydä seiltä itse ja en halua siitä lähemmin täällä kertoa mutta voisimme ehkä tavata sen asian merkeissä vaikka jossakin chatissa jos sopii. - ON...
TÄYDELLINEN!!! :D:D
- teljaödgha
* 5. Moos. 1:1 -- Mooses puhuu koko Israelin, arviolta kaksimiljoonaiselle kansalle, samanaikaisesti. On huomattava, että tämä tapahtui ennen television, radion ym. massamedian yleistymistä.
=> Ei sitten tullut mieleen että väkiluku olisi voinut kasvaa kolmessa tuhannessa vuodessa? - eksegeetikko
usko siirtää vuoria ja piru lukee Raamattua
- jeesusteleva kiihkohihhuli ...
"* 2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan."
Jos pidät tuota jotenkin ihmeellisenä, niin minä olen varmaan sitten mielestäsi maailman suurin ihme, koska pystyisin uhraamaan samat määrät, yhdessä päivässä, jos saisin vain tarvittavan määrän raaka-ainetta ja riittävän ison kokon. :)- apKHEFg-äihae_ef
Vituttaako kun uskomasi kirja on pelkkää huuhaata?
- jeesusteleva kiihkohihhuli ...
apKHEFg-äihae_ef kirjoitti:
Vituttaako kun uskomasi kirja on pelkkää huuhaata?
"Vituttaako kun uskomasi kirja on pelkkää huuhaata?"
Raamattu ei ole huuhaata, vaikka kuinka jankuttaisit sitä itsellesi.
Sinua varmaan harmittaa,kun et pysty mitenkään osoittamaan Raamattua huuhaaksi, vaikka kuinka epätoivoisesti yrittäisit.
Minua harmittaa, ettei ateistit ole rehellisesti vaan uskomatta, kun se ei tunnu heistä kivalta. Ikävää kun kehitetään kaikkia ihme selityksiä, joilla koitetaan todistaa, että ollaan oikeassa kun ei uskota. - Pequell
jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:
"Vituttaako kun uskomasi kirja on pelkkää huuhaata?"
Raamattu ei ole huuhaata, vaikka kuinka jankuttaisit sitä itsellesi.
Sinua varmaan harmittaa,kun et pysty mitenkään osoittamaan Raamattua huuhaaksi, vaikka kuinka epätoivoisesti yrittäisit.
Minua harmittaa, ettei ateistit ole rehellisesti vaan uskomatta, kun se ei tunnu heistä kivalta. Ikävää kun kehitetään kaikkia ihme selityksiä, joilla koitetaan todistaa, että ollaan oikeassa kun ei uskota.>Minua harmittaa, ettei ateistit ole rehellisesti vaan uskomatta, kun se ei tunnu heistä kivalta.<
Minusta tuntuu oikein kivalta! Ja joka kerta kun luen jonkun "kiihkohihhulin" kirjoituksen, olen entistä tyytyväisempi siitä, että kauan sitten näin järjen valon, enkä ole enää uskovainen.
>Ikävää kun kehitetään kaikkia ihme selityksiä, joilla koitetaan todistaa, että ollaan oikeassa kun ei uskota. <
Lähdet näköjään siitä perinteisestä ajatuksesta, että ihmisen normaali olotila on olla uskovainen, ateistit ovat joitakin kummajaisia - eikö vain?
Sillä lailla ajattelemaanhan se kirkko meidät kaikki on peskasta lähtien aivopessyt, joten en syytä sinua siitä. Yrittäisit vaan ymmärtää, että hyväähän se ateistikin sillä tarkoittaa, kun puolustaa omaa näkökantaansa (kirkon oppeja vastaan). Tiedän että se on vaikeaa, sillä mieliimme on iskostettu kansakoulusta asti, että kun kristitty levittää uskoaan=hyvä, mutta kun ateisti kehottaa ajattelemaan asioita itsenäisesti=paha. Ei siis ihme, että kirkon valta on näihin päiviin asti ollut niin mahtava.
Minua kiinnostaa tällä palstalla vain se, ettei uskovat syötä nuorille ihan mitä tahansa paskaa.
Se on minun tapani tehdä "lähetystyötä". - jeesusteleva kiihkohihhuli ...
Pequell kirjoitti:
>Minua harmittaa, ettei ateistit ole rehellisesti vaan uskomatta, kun se ei tunnu heistä kivalta.<
Minusta tuntuu oikein kivalta! Ja joka kerta kun luen jonkun "kiihkohihhulin" kirjoituksen, olen entistä tyytyväisempi siitä, että kauan sitten näin järjen valon, enkä ole enää uskovainen.
>Ikävää kun kehitetään kaikkia ihme selityksiä, joilla koitetaan todistaa, että ollaan oikeassa kun ei uskota. <
Lähdet näköjään siitä perinteisestä ajatuksesta, että ihmisen normaali olotila on olla uskovainen, ateistit ovat joitakin kummajaisia - eikö vain?
Sillä lailla ajattelemaanhan se kirkko meidät kaikki on peskasta lähtien aivopessyt, joten en syytä sinua siitä. Yrittäisit vaan ymmärtää, että hyväähän se ateistikin sillä tarkoittaa, kun puolustaa omaa näkökantaansa (kirkon oppeja vastaan). Tiedän että se on vaikeaa, sillä mieliimme on iskostettu kansakoulusta asti, että kun kristitty levittää uskoaan=hyvä, mutta kun ateisti kehottaa ajattelemaan asioita itsenäisesti=paha. Ei siis ihme, että kirkon valta on näihin päiviin asti ollut niin mahtava.
Minua kiinnostaa tällä palstalla vain se, ettei uskovat syötä nuorille ihan mitä tahansa paskaa.
Se on minun tapani tehdä "lähetystyötä"."Minusta tuntuu oikein kivalta! Ja joka kerta kun luen jonkun "kiihkohihhulin" kirjoituksen, olen entistä tyytyväisempi siitä, että kauan sitten näin järjen valon, enkä ole enää uskovainen."
En epäillyt, että sinusta tuntuu kivalta. Ateismihan valitaan juuri siksi, että saataisiin mukava olo ja pidän kaikkia muita "syitä" tekosyyinä.
"että hyväähän se ateistikin sillä tarkoittaa, kun puolustaa omaa näkökantaansa"
Mitä hyvää ateismissa on, tai ateistisessa näkökannassa?
"mutta kun ateisti kehottaa ajattelemaan asioita itsenäisesti"
Ja ajattele, minäkin kehoitan ihmisiä ajattelemaan itse ja toivon tosissani, ettei ateistien pajunköydet uppoa sukkana nuorten päähän.
Hyväksyn jos joku päätyy ateismiin, mutta toivoisin, ettei se päätös synny valheiden tai vääristelyiden tai väärän tiedon pohjalta.
Jos joku perustelee ateismin niillä Raamatun kohdilla, jotka ateisti valitsee omiin tarkoituksiin ja vielä muokkaa siten, että se sopii ateistille, se on mielestäni erittäin harmillista.
"Minua kiinnostaa tällä palstalla vain se, ettei uskovat syötä nuorille ihan mitä tahansa paskaa."
Ja vastaavasti, minua kiinnostaa tällä palstalla vain se, kun ateistit syötää nuorille ihan mitä tahansa, tulisi myös toinen näkökulma ja etsiville paremmat mahdollisuudet löytää.
- anskutin_16
* 2. Kor. 12:2 -- Ilmoitetaan taivaita löytyvän ainakin 3 kappaletta.
Ei sattunut käymään mielessä, ettei ehkä tarkoita sitä sinistä, mikä näkyy tuolla ylhäällä, vaan hiukan yliluonnollisempaa paikkaa?
* Matt. 27:38 ja Mark 15:27 ilmoittaa että Jeesus ristiinnaulittiin samanaikaisesti kahden ryövärin kanssa. Tämä siitä huolimatta, että ryöväreitä ei yleisen roomalaisen käytännön mukaan ristiinnaulittu. Ristiinnaulinta oli rangaistus, jota sovellettiin poliittisille tai uskonnollisille kiihkoilijoille.
Voisiko ryöväri olla rikollisen yleisnimitys?
* 1. Kor. 11:14 -- Julistetaan pitkien hiusten olevan miehelle häpeäksi - tästä huolimatta valtaosa Jeesusta kuvaavista luonnoksista esittää hänet pitkähiuksisena.
Se on taiteilijoiden virhe, ei Raamatun. Itse en usko kiiltokuvajeesuksen näköistä heppua olleen olemassakaan. Kaiken todennäköisyyden mukaan Jeesus on muistuttanut muita sillä seudulla siihen aikaan eläneitä ihmisiä. Tauluissa pään muoto ja ihon väri ovat myös väärin.
* Joh. 6:24-30 -- Suuri ihmisjoukko vaatii Jeesukselta tunnustekoa, joka vahvistaisi heidän uskoaan. Tämä tapahtuu välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus on ruokkinut suuren ihmisjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla - yksi vakuuttavimmista tunnusteoista mitä Jeesuksen ikinä kerrotaan suorittaneen.
Ei välttämättä samat ihmiset. Tämä väkijoukko ei ehkä ollut kuullu leipä- ja kalajutusta mitään.
* Ilm. 8:7 kuvaa kaiken maan ruohon tuhoutuneen tulen ja rakeitten johdosta, jonka jälkeen ilmestyvää heinäsirkkaparvea kielletään kuitenkin vahingoittamasta ruohoa (Ilm. 9:4).
Ruoho kasvaa suht vauhdilla. Nämä tapahtumat eivät välttämättä tapahdu ajallisesti lähekkäin.
* Kuningas Salomo, jonka Jumala teki viisaimmaksi ihmiseksi maan päällä (1. Kun. 3:12), rakennuttaa temppelin asuinsijaksi Jumalalle (1. Kun. 8:13, Ap. 7:47) siitä huolimatta, että Jumala ei asu ihmisten rakennuttamissa temppeleissä (Ap. 7:48-49).
VT:tä ja UT:tä koskevat osittain eri säännöt.
* Hes. 26:15-21 -- Jumala ennustaa Tyyron kaupungin tuhoutuvan, ja olevan ikuisesti raunioitettu. Nebukadnessar ei silti koskaan onnistunut valtaamaan Tyyroa, ja kaupunki on olemassa, asuttuna, vielä tänäkin päivänä.
Kaikki Raamatun ennustukset eivät ole VIELÄ toteutuneet.
* Mark. 8:23 -- Jeesus parantaa sokean sylkemällä tämän silmille.
Jeesus paransi jumalallisella voimalla. Silmille sylkeminen oli psykologiaa, jotta mies kokisi tulleensa kohdatuksi ja hoidetuksi.- huomioon
Kannattee ottaa huomioon, että raamattu on väärennös.
Kirjoitit:
####
* Matt. 27:38 ja Mark 15:27 ilmoittaa että Jeesus ristiinnaulittiin samanaikaisesti kahden ryövärin kanssa. Tämä siitä huolimatta, että ryöväreitä ei yleisen roomalaisen käytännön mukaan ristiinnaulittu. Ristiinnaulinta oli rangaistus, jota sovellettiin poliittisille tai uskonnollisille kiihkoilijoille.
Voisiko ryöväri olla rikollisen yleisnimitys?
####
Kieltämättä roomalasilla oli oma tyyli ja tapansa ja luotan täysin siihen.
Mutta:
En ole ollenkaan varma, että roomalaiset olivat he jotka Jeesuksen ja ryövärit risti vaan raamattu on väärennetty niin osoittamaan.
Sanoinsin niin, että gootit teki sen ja teki sen roomalaistyylisesti saadakseen sen näyttämään roomalaisten työnä ja vahvisti sen vielä raamatun väärennöksellä. Juuri se, ettei roomalainen rankaise ryöväreitä ristiin naulitsemisella on yksi monista asiosta jotka viittaa muiden kuin roomalaisten naulinneen ristiin Jeesuksen ja gooteilla oli muutenkin sen ajan jumalattomuuksissa lusikkansa sopassa joten miettikää asiaa.... - -Jay-
huomioon kirjoitti:
Kannattee ottaa huomioon, että raamattu on väärennös.
Kirjoitit:
####
* Matt. 27:38 ja Mark 15:27 ilmoittaa että Jeesus ristiinnaulittiin samanaikaisesti kahden ryövärin kanssa. Tämä siitä huolimatta, että ryöväreitä ei yleisen roomalaisen käytännön mukaan ristiinnaulittu. Ristiinnaulinta oli rangaistus, jota sovellettiin poliittisille tai uskonnollisille kiihkoilijoille.
Voisiko ryöväri olla rikollisen yleisnimitys?
####
Kieltämättä roomalasilla oli oma tyyli ja tapansa ja luotan täysin siihen.
Mutta:
En ole ollenkaan varma, että roomalaiset olivat he jotka Jeesuksen ja ryövärit risti vaan raamattu on väärennetty niin osoittamaan.
Sanoinsin niin, että gootit teki sen ja teki sen roomalaistyylisesti saadakseen sen näyttämään roomalaisten työnä ja vahvisti sen vielä raamatun väärennöksellä. Juuri se, ettei roomalainen rankaise ryöväreitä ristiin naulitsemisella on yksi monista asiosta jotka viittaa muiden kuin roomalaisten naulinneen ristiin Jeesuksen ja gooteilla oli muutenkin sen ajan jumalattomuuksissa lusikkansa sopassa joten miettikää asiaa....Roomalainen historijoitsija Tacitus kirjoitti:
"Keisari Nero antoi kavalasti panna syytteeseen..vihattavat ihmiset joita kutsutaan kristityiksi.Kristuksen, josta nimitys johtuu, oli Tiberiuksen hallitessa tuominnut kuolemaan prokuraattori Pontius Pilatus."
Nuo ristiriita jutut oli kyllä hyviä, vaikka osaan löytyykin selitys. Raamattu on hyvin ristiriitainen ja monilta osin jo vanhentunut( ja naurettava), mutta toi väärennös-juttu se vasta oli naurettava.
Se tosin on fakta että,Raamattu on Rooman valtakunnan aikaisten miesten kirjoituskokoelma, ei Jumalan. Tuskin Raamattua on kirjottajat kuitenkaan päästään vetänyt, ne on vaan kirjottanu asioita uskosta siihen. Sitten ne joko hyväksyttiin Raamattuun tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199