Onko suomalainen kirjallisuus tarpeeksi viihteellistä ja lukijaystävällistä? Kuinka paljon itse kirjoittaessanne ajattelette lukijaa? Kirjoitatteko sellaista tekstiä, että sitä on myös muiden nautinto lukea? Vai haluatteko vain purkaa omia tuntemuksianne?
Onko väheksyttävää lukea viihteellistä kirjallisuutta? Onko noloa jos ei ymmärrä klassikkoja? Olenko väärällä alalla, jos tympii lukea kirjallisuuden tentteihin AINA VAIN jotain Joycea?
Miksi tälläkin palstalla tuntee itsensä joskus yksinkertaisen tyhmäksi, ja tekee mieli mennä katsomaan telkkarista joku kunnon hollywood-pläjäys vaikka Harry Potteria?
Onko väheksyttävää lukea viihteellistä kirjallisuutta? Onko noloa jos ei ymmärrä klassikkoja? Olenko väärällä alalla, jos tympii lukea kirjallisuuden tentteihin AINA VAIN jotain Joycea?
Miksi tälläkin palstalla tuntee itsensä joskus yksinkertaisen tyhmäksi, ja tekee mieli mennä katsomaan telkkarista joku kunnon hollywood-pläjäys vaikka Harry Potteria?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaunokirjallisuutta ei julkaista ilman kyseisiä ehtoja, sillä kustantaminen on nimenomaan kaupallista hommaa jossa lähtökohtana on kannattavuus.
Käsikirjoituksen tekijä voi puolestaan kirjoittaa miten parhaiten luonnistuu, ainakin ensimmäistä versiota: täytyyhän sitä uppoutua luomaan tekstiä omilla ehdoilla, jotta se olisi "aitoa". Myöhemmin tekstiä voi tarkastella kriittisesti, karsia ja selventää lukijaa ajatellen. Tietysti hyvä jos se luonnistuu samalla vaivalla, mutta toisinaan on hyvä kirjoittaa joitakin kohtia spontaanisti ja muokata sitten.
Viihteellisyys on hyvää vastapainoa tenttiin lukemiselle - on varmasti virkistävää lukea erilaista kirjallisuutta! Muutenhan se olisi kuin söisit samaa ruokaa päivästä toiseen...
Kun lukee näitä palstoja, tuntee väkisinkin itsensä melko tyhmäksi. Monasti kirjoitukset ovat niin sekavia, ettei viitsi lukea muutamaa riviä enempää. Otsikko voi olla kiinnostava, itse teksti ihan puppua. Ehkä se tulee tästä iltapäivälehtien linjasta. Kun olet lukenut otsikon, tiedät asiasta kaiken tietämisen arvoisen, itse uutinen ei anna yhtään lisäselvyyttä asiaa.
Kirjan pitää olla jotain. Joko viihteellinen tai muuten aiheeltaan kiinnostava.
Kun itse kirjoitan, tunteet ovat pääasiassa, ei seinien värin ja maton raitojen kuvailu,joka on vain kirjan täytettä.
Miksi viihteellisen kirjan lukeminen olisi vähyksyttävää? Kuka on se rajan vetäjä, joka sanoo, mitä saa lukea hyvällä omalla tunnolla ja mistä pitää kantaa syylisyyttä?
Tässä niin kuin monessa muussakin asiassa, järjen käyttö on sallitua, melkein tekisi mieli sanoa, pakollista!!!!
Onhan se kirjallisuus viihteellistä, menee kaiketi aikalailla 50/50 ns. "oikean" kirjallisuuden kanssa.
Luen pääasiassa viihdekirjoja (toki myös muutakin), ja kirjoitan sellaista tekstiä jota itsekin mielelläni lukisin. Mielenkiintoisia juonenkäänteitä, kuvailua, yllättäviä tapahtumia...
Valitettavasti etenkin Suomessa tuntuu olevan rikos olla viihdekirjailija tai lukea sellaista. Esimerkiksi Laila Hirvisaari kirjoittaa oikeasti upeita romaaneja, joiden taustalla on tarkkaa tutkimustyötä, mutta niin vain häntä halveksitaan. Jos erehtyy puolustamaan nimenomaan kirjallisia ansioita, leimautuu Karjalavouhottajaksi. Omituista, eikö? Aikaisemmin myös Kaari Utrion tuotanto taisi lukeutua samaan sarjaan, nykyään arvostetaan mielestäni enemmän.
Ei kirjallisuuden tenttiin aina suinkaan lueta Joycea.
Viihdekirjallisuus nousee koko ajan tärkeämmäksi akateemisen tutkimuksen aiheeksi. Nykyään yliopistoissa opiskellaan ja luodaan teoriaa monesta sellaisesta kirjallisuuden alasta, joka aiemmin on visusti jätetty nurkkaan viihdehömppänä.
Esimerkiksi rakkausromaaneja, sinkkukirjallisuutta (Bridget Jones, Sinkkuelämää), tyttökirjoja, kauhutarinoita ja sarjakuvaa tutkitaan koko ajan, ja väitöskirjojakin on tekeillä tai jo julkaista kaikista noistakin aiheista.
Tuo kuulostaa lohduttavalta. Olen tehnyt vain perus- ja aineopintoja, ja näissä ei vielä ole luettu muuta kuin Kafkaa, Hemingwayta, Dickensiä, Hugoa yms. Toisaalta on kyllä ymmärrettävää, että perusopinnoissa on tällaisia kirjoja, koska niistä saa jonkinlaista pohjaa esim. nykykirjallisuuden lukemiselle.
Ehkä tämä ahdistukseni johtuu vain siitä, että olis niin mielettömästi lukemista mutta koskaan ei tarpeeksi aikaa. Haluaisin lukea nämä klassikot, mutta lisäksi vaikka mitä muuta. No eipähän lopu kirjat kesken.