Kun lukee kuvausta merimakkarasta, tulee mieleen, että ovatko ne tuhnuja?
Merimakkarat (Holothuroidea) ovat makkaran muotoisia, meressä eläviä piikkinahkaisia. Eri merimakkaralajeja tunnetaan noin 500.
Merimakkaroiden hengityseliminä ovat peräsuoleen liittyvät vesikeuhkot, kaksi viemärisuolesta ruumiinonteloon ulottuvaa haaraista putkea. Niillä on nahkaa muistuttava, haarakkeeton ruumis, josta puuttuvat piikit, kalkkilevyt (ossikkelit) ja pedikellaariat. Suuta ympäröivät lonkerot ja imujalkoja on runsaasti varsinkin vatsapuolella. Merimakkarat ovat yleensä yksi-, joskus kaksineuvoisia. Toukka, auricularia, ui vapaana. Merimakkarat voivat puolustautua syöksemällä peräaukosta ulos suuren osan sisäelimiään; niiden tilalle kasvavat pian uudet. Suurimmat lajit ovat yli 2 metrisiä.
Merimakkarat siilaavat ravintonsa merenpohjan läheltä. Ne syövät lähinnä kasvisplanktonia. Yleisin ruoanhankintatapa on asettua melko voimakkaan virtauksen kohdealle, levittää pyyntihapsut ja siepata ohi ajelehtivaa ruokaa. Toinen tapa on tonkia itse aktiivisesti pohjalietettä. Merimakkarat ovat moni paikoin oppineet hyödyntämään kalanviljelylaitosten alle kertyvää ravinnepitoista lietettä.
Mm. aasialaiset, erityisesti kiinalaiset valmistavat Holothuria- ja Stichopus-lajin merimakkaroista savustamalla ruoaksi trepangia, ransk. bêche-demer.
Merimakkarat (Holothuroidea) ovat makkaran muotoisia, meressä eläviä piikkinahkaisia. Eri merimakkaralajeja tunnetaan noin 500.
Merimakkaroiden hengityseliminä ovat peräsuoleen liittyvät vesikeuhkot, kaksi viemärisuolesta ruumiinonteloon ulottuvaa haaraista putkea. Niillä on nahkaa muistuttava, haarakkeeton ruumis, josta puuttuvat piikit, kalkkilevyt (ossikkelit) ja pedikellaariat. Suuta ympäröivät lonkerot ja imujalkoja on runsaasti varsinkin vatsapuolella. Merimakkarat ovat yleensä yksi-, joskus kaksineuvoisia. Toukka, auricularia, ui vapaana. Merimakkarat voivat puolustautua syöksemällä peräaukosta ulos suuren osan sisäelimiään; niiden tilalle kasvavat pian uudet. Suurimmat lajit ovat yli 2 metrisiä.
Merimakkarat siilaavat ravintonsa merenpohjan läheltä. Ne syövät lähinnä kasvisplanktonia. Yleisin ruoanhankintatapa on asettua melko voimakkaan virtauksen kohdealle, levittää pyyntihapsut ja siepata ohi ajelehtivaa ruokaa. Toinen tapa on tonkia itse aktiivisesti pohjalietettä. Merimakkarat ovat moni paikoin oppineet hyödyntämään kalanviljelylaitosten alle kertyvää ravinnepitoista lietettä.
Mm. aasialaiset, erityisesti kiinalaiset valmistavat Holothuria- ja Stichopus-lajin merimakkaroista savustamalla ruoaksi trepangia, ransk. bêche-demer.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Alkukanta on juuri tuo mainitsemasi Holothuroidea.
Eli evoluution tulos tuhnujen osalta on siis se, että tuhnut eivät enää syökse tuhnutellessaan sisäelimiään peräaukosta ulos; nykytuhnuilta tulee siis ulos enää vain ruskea, pahanhajuinen lehahdus, kun ne suhnuttelevat sohvalla. Alkukantaisuudesta on kuitenkin jäljellä vielä se, että joskus suhnujen mukana saattaa tulla sisäelimien sijaan pari veripisaraa...