Vuonna 1972 Priscilla päätti jättää Elviksen, ja eräänä iltana Elviksen Las Vegasissa pitämän shown jälkeen Elvis yllättäen lähti hotellin baariin Jerry Schillingin kanssa paukulle mieltään keventääkseen. Kumpikaan ei yleensä käyttänyt alkoholia, mutta ilta sujui sikäli hyvin, että Elviksen ihailijat eivät aiheuttaneet suuria ruuhkia ja järjestysongelmia.
Niinpä kaverukset istuivat ja joivat tuttujen ja vieraiden tarjoilemia ryyppyjä aamukolmeen. Tällöin he huomasivat olevansa kahdestaan baarissa, ja Jerry henkivartijan vastuullisessa roolissa päätti, että on aika lähteä kotiin.
Hieman epävakain askelin miehet kävelivät ulos ja hyppäsivät taksiin. "Hotelli Hiltoniin," Jerry sanoi kuskille. Vastaus: "Sir, me olemme hotelli Hiltonissa."
Lyhyt taksimatka
2
248
Vastaukset
- Cilla...
Tainnut minulle ja ystävälleni joskus käydä samankaltainen homma, pienessä sievässä heittäny taxikuskille osoitteen ja kappas sitä ollaankin istuttu samassa osoitteessa koko ilta. Olisikohan Elvis nautiskellut sitä kuuluisaa tuoremehu vodka sekoitusta? Ainakin minun suosikki kuppilassa tuon paukun olen ristinnyt "Elvis" paukuksi. Vodka tuoremehu tulee nenän eteen kun hihkaisen "ELVIS"!! :)
-TCB-- Selvis
Juttu on lyhennelty versio Jerry Schillingin kirjasta 'Me And A Guy Named Elvis' ja siinä ei valitettavasti mainita sanallakaan, mitä juomia pojat joivat.
Vähän samantapainen juttu - ilmeisesti ihan tosi sellainen - koskee M.A. Nummista. Hän istui kerran kaverinsa kanssa Helsingin Kalliossa ravintola Oivassa, josta Fredi mainitsee laulussaan Kolmatta linjaa takaisin. ("Saa Oivan portsari lantin, jonka velkaa jäin...")
Kadun toisella puolella 7 metrin päässä oli toinen ravintola nimeltään Klaava. Numminen tilasi taksin ja ajoi kadun toiselle puolelle Klaavaan jatkamaan illanviettoa. Nykyisin Oivassa ei enää ole portsaria, ja Klaavankin nimi on vaihtunut muutaman kerran.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182