Onko kenelläkään kokemuksia peräpukamaleikkauksesta josta saisi rohkeutta eikä vain ns. kauhukertomuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta. Itselläni on aika varattuna, mutta pelottaa ihan tolkuttomasti nuo leikkauksen jälkeiset viikot? Mennäkkö vai ei!
Kokemuksia olisi kiva kuulla.
t. leikkaukseen menijä
Kokemuksia olisi kiva kuulla.
t. leikkaukseen menijä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Myös minua peloiteltiin kauhukertomuksilla, niin että varauduin tosi tuskalliseen leikkauksen jälkeiseen aikaan.
En olisi varmasti uskaltanut mennä koko leikkaukseen, ellei olisi tullut niin kova verenvuoto. Sitten selvisin mielestäni pelkällä säikähdyksellä.
En minä ainakaan voisi ketään millään kauhukertomuksella peloitella. Tottakai se vähän epämukavaa oli, muttei todellakaan millään lailla sietämätöntä. En sitten tiedä onnistuiko minun leikkaukseni keskimääräistä paremmin, mutta kauhukertomusta en siitä saa tekemälläkään.
Leikkauksesta oli niin suuri apu, ettei sitä missään tapauksessa kannata jättää tekemättä.
kävin lenkillä, peräaukon seutu tuntui kostalta,tulin kotiin, pyyhkäisin, verta. Ei sen jälkeen,eli peräpukama oli puhjennt. Menin lääkäriin, oli nuori poikanen ja sanoi on sovittu jos peräaukosta kirkasta veristä vuotoa tehdään aina sigmoidosscopia, oli laittanut sen kiireellisenä. TUTKI PERÄAUKON JA SANOI , PUKAMA NÄKYY PONNISTAESSA.nYT TULI JO AIKAKIN, SAAPA NÄHDÄ MITÄ LÖYTYY. oNKO KOENELLÄKÄÄN OLLUT SAMANTYYPPISTÄ TAPAUSTA. oLISKO KASVAIN?
Kiitos, tälläisistä viesteistä saa saa kummasti voimia ja helpotusta. Tiedän, että leikkauksen jälkeinen aika on vaikeaa, enkä ajattelekaan että ilman kipulääkeitä selviäisin, mutta siltikin. Vuosien kivut kun ovat jättäneet jälkensä.
mulla meni tosi hyvin leikkauksen jälkeen.
Olin kuullut samoin niistä kauhukertomuksista
mutta mulla oli aika helppo toipumisvaihe,kait
tämäkin on yksilöllistä.Yksi vihje ,pidä vatsasi
löysällä leikkauksen jälkeen,osta ulostuspillerei-
tä apteekista ,ilman reseptiä saa.otat säännöl-
lisesti yhden pillerin niin on elo paljon helpom-
paa vessassa käydessä:) näin minä selviydyin
toipumisajasta.
Päiväkirurgiassa leikattiin ja pääsi illalla kotiin kun puudutus oli ohi.
'Kipulääkkeitä kannattaa ottaa usein eikä päästää kipua valloilleen. Pidä vatsa löysällä , puolukoita ja kaurapuuroa syömiseksi sekä ulostuslääkettä jos ei pysy pehmeänä. Kun menet vessaan ,niin käydä pidee-suihkua ja päästä lämmintä vettä - se auttaa, rentouttaa ja pitää myös puhtaana. istuminen on vähän hankalaa.
Pahempaakin voisi olla, mutta hoito on myös itsestä kiinni.