Kukahan tämän homman

munasi

2

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Utelias

      Mitenköhän Viron valtio aikoo tuon diginsä toteuttaa kun heidän valitsemansa ratkaisu on paljon kalliimpi kuin mitä Suomen ja tunnetusti Viro nyt ei ole niitä kaikkein varakkaimpia maita. Monissa perusasioissa ollaan tosi lapsenkengissä.

      Voihan se olla komean näköistä jos naapurin sedällä on pihassa Ferrari, mutta surkeaa jos hänellä ei ole varaa ajaa sillä.

      • etu.

        Juuri noin!

        Jos meillä olisi valittu joku erikoinen teräväpiirtoa tukeva standardi, muut tuskin olisivat seuranneet perässä, koska tekniikka olisi ollut huippukallista. Boksit eivät olisi menneet kaupaksi ja koko kokeilu olisi kuopattu jo viime vuoden lopulla DAB-radion kanssa.
        Tavalliselle kansalaiselle ei olisi tullut näkyvää lisäetua, vaikka niitä bokseja olisi jaettu ilmaiseksikin. HD-televisiot alkavat yleistyä vasta nyt, suurin osa kansasta katsoo vielä pitkään vanhaa kuvaputkitöllöä ja ostaa sen taulun sitten muutaman vuoden kuluttua 500 eurolla.

        Nyt meillä on järjestelmä, johon siirtyminen halvimmillaan ei maksa viittäkymppiä enempää ja jota joka tapauksessa sadat tuhannet on katselleet jo ainakin pari vuotta. Ainakin Euroopan laajuiseen digijärjestelmään bokseja valmistetaan miljoonittain, vain maakohtaisesti tarvittaessa softaa viilaten. Silti muualta ostettu boksi toimii yleensä Suomessakin, kunhan ei odota DVB-tekstitykseltä liikoja ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe