Eilen saapuessani töihin, esimieheni määräsi minut saattolomalle vartijaksi. Tutkin lomapassia ja siihen oli merkitty tärkeä syy; ristiäiset. Määränpääksi oli merkitty Kerava. Volvo alle ja menoksi!
Paikalle päästyämme havainnoin välittömästi ympäristön ja totesin paikalla olevan vanhemman rouvan, herran, kaksi teini-ikäistä kaunista naisenalkua ja noin 30 v. hyvin pukeutuneen miehen. Luonnollisesti paikalla oli myös pappi.
Yllätyin kuullessani, että vangin avopuoliso ts. lapsen äiti olikin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia tämä hyvin pukeutunut herra! Joka tapauksessa toimitus itse toimitus meni hyvin ja lapsi sai nimen Repe. Kahvin juonnin lomassa juttelimme niitä näitä koko seurueen kanssa, kun vanki yllättäin tuli kysymään minulta, voisiko hän mennä keskustelemaan poikaystävänsä/lapsen äidin ;-) kanssa makuuhuoneen puolelle. Pikaisesti havainnoin ympäristön ja tajusin että olemme kuudennessa kerroksessa, joten pako ei tulisi onnistumaan hengissä...
Viiden minuutin kuluttua huoneesta alkoi kuulumaan huutoa ja käskytystä. Olin kuulevinani sanat: "survo se sisään, senkin HÖPÖPUPUNEN!!!" Siinä vaiheessa koko muu seurue alkoi olla korvia myöten punaisia, ja jopa minä itse, joka en juuri koskaan nolostu. Yritin laukaista kiusallista tilannetta laulamalla kovaan ääneen M.A Nummisen ´kuinka saisin rikki kookospähkinän´ -laulua. Makuuhuoneen huuto tuntui vain kovenevan ja samaan aikaan yritin itse karjua entistä kovempaa. Tilanne oli siksi nolo, tajusin etten osaa kyseisestä laulusta kuin pari ensimmäistä sanaa ja kertosäkeistön.
Lähdön aika koitti lopulta, luojan kiitos. Matkalla autolle huomasin vangin piilottelevan jotain takkinsa alla. Ratsasin vangin ja löysin untuvatyynyn. Kysyin vangilta mihinkä tarkoitukseen hän oikein tyynyä raijasi mukanaan. Vanki huokaisi vastaukseksi: "automatkan ajaksi perseen alle..."
Matkalla vankilaan emme puhuneet enää sanaakaan toisillemme. Vanki meni poliklinikan kautta kerroksille ja minä kotiin, päiväni oli täynnä.
"älä sutta koiraksi luule"
P.S: Ratsasin toki tyynyn pois... :-)

Vastaukset 1
Vanhimmat
tyynyä yritetään salakuljettaa linnaan. Ylimääräinen tyyny on painonsa arvoinen kultaa ja status myös. TÄRKEÄÄ!!! 1 TYYNY/VANKI