marssivat ulos.Ja aivan syystä,työntekijöille annatetaan perusteettomia varoituksia,uhkaillaan potkuilla. Alkaa täyttämään jo työpaikkakiusaamisen kriteerit. Ehkä olis armeija termiä käyttäen,että päällystö vaihtuis. Niin metsä vastaa kun sinne huutaa!!!!
northportin
15
2772
Vastaukset
- wertyu
Finnairin johto, mukaanlukien tuore toimitusjohtaja Hienonen joutuu todennäköisesti eroamaan tehtävästään henkilöstön ja johdon välisen luottamuspulan vuoksi.
Hienonen on ollut tehtävässään vuoden ja aiheuttanut yhden lakon (lentoemännät) ja yhden ulosmarssin (northport), eikä nämä tähän ole loppumassa.
Ilmeisesti tj:n näyttöhalut ovat niin suuret että on täytynyt ottaa "kova linja" käyttöön.
Luulin että Suila oli "kehno johtaja" mutta Hienonen on osoittautunut kyllä todelliseksi riman alittajaksi!!- Kaikki mukaan
Lakkoillaan Hienonen ulos. Menkööt vaikka koko paska konkurssiin, mutta periksi ei anneta. Katsotaan mitä se maksaa. Täten julistan johtajanvaihtoviikot avatuksi!
- Abu Hallah
Eipähän tuo ehkä ihan suoraan Hienosen tuottama ongelma ole, mutta Northportin organisaatio on kylläkin liian raskas kilpailijoihin verrattuna. Itse Nopon johdossa tulisi tapahtua suuria muutoksia, eli löysät pitäisi saada pois laittamalla päälliköiden ja suorittavan portaan työntekijöiden suhde oikeaksi. Nyt tuo henkilöstöpyramidi on keskeltä aivan liian lihava.
Hienonenhan kyllä tosin tunnettiin jo Stockmannin aikoina tyyppinä jolle tärkeintä on suorassa olevat kaulukset & kravatit ja kiiltävät napit. Tuollainen asenne on melko myrkyllinen alalla jolla tarvitaan patsastelun sijasta myös fyysistä työntekoa, eli mekaanikoita, kuormaajia jne.
No, onneksi en ole enää kyseisessä puljussa duunissa. Jaksamista teille kaikille jotka jäitte - sitä todella tarvitsette. Ja joo, ehkä tämä ei kuuluisi olla lentäminen -palstan alla, mutta mode siirtäköön jos siltä tuntuu (eli "kuuluisan" asfalttimiehen ei tarvitse vetää palkokasvia hengityselimiinsä...). - är kutonen
harrastetaan nopossa hyvin pitkälti. Onhan tj entinen kapiainen ja kuormauksen mikälie pomo kapiaisen kaveri kapiainen ja yksi hemmo vielä golden dick. Siinä semmonen yhtälö että asennnnnto.
- R QUUS
tuntuis jos pomo sanoo, että jos minä sanon,hyppää kaivoon,niin sinähän hyppäät ja kotsotaan sitten kumpi on oikeessa tai väärässä. Näin tänään NOPOSSA eräässä palaverissa kuultuna.
- Juppee
Jep,
Pankaa vastaan vaan niin eiköhän "joku/t pikku Hitlerit saa lähteä" - Northport
Northport on seinään matkalla oleva juna. Johto leikkii tietokoneilla kun pitäisi tehdä töitä, ei huomioi asiakkaita ja on pilannut välinsä työntekijöihin. Hyvää matkaa helvettiin.
- mulukut
Vahva huhu kertoo, että nauhoittavat työntekijöiden puheluita. Kosto elää!
- Nopo työläinen
Northport myös jakoi laittomia irtisanomisia kesäkuussa ja nyt kun irtisanomisaika on loppunut, ei ole suorittanut lopputiliä irtisanotuille lainmukaisesti? Kuinka tälläinen työnantaja voisi odottaa työhönsitoutumista keneltäkään???
- hoi=
Nytkö se kannattaa lakkoilla kun lafka jo muutenkin myyntiin menossa. Samalla vaan hlökuntakin vaihtoon, eiköhän noita motivoituneita työntekijöitä riitä ilman ilmaislippuetujakin...
- palveluesimies
hoi= kirjoitti:
Nytkö se kannattaa lakkoilla kun lafka jo muutenkin myyntiin menossa. Samalla vaan hlökuntakin vaihtoon, eiköhän noita motivoituneita työntekijöitä riitä ilman ilmaislippuetujakin...
tulla kokeileen.En usko,että äly hoilla hanskat pysyis käsissä sepeviissepen käännöllä. Niin ja onhan noita kokeilijoita ollut, viime kurssilta 20:stä jäi vain kax töihin et silleen. Ei siellä tissiposket pärjää,perusryhmä on jo niin kovaa kamaa
et pomoillakin on jo lusikallinen housuissa.
- työniilo
Onhan se Nopolaisille varmaan järkytys, jos käsketään työtä tekemään. Parin miljoonan euron tappiota tekevässä firmassa työn tuottavuuden lisääminen on välttämätöntä ja ainoa vaihtoehto. Taitaa vaan Nopon osalta olla jo myöhäistä.
Lakkoilkaa ihmeessä pienimmistäkin syistä. Varmaan hyödytte siitä pitkässä juoksussa. Meinaa voi olla ettei kohta tarvi teidän tehdä töitä ollenkaan, kun koko Nopoakaan ei enää ole.- no po
tiedoksi vaan. Ei laukut heittämällä lopu. Ja toiseksi,ei nopo ole mikään maailman napa. Parempi vaan jos katoais koko paska. Töitä tekevälle löytyy.
- NopoKing
No joo, eihän täällä oikeesti olla koskaan mitään tehty. Lonkkaa on vaan vedetty. Nyt se paljastu, voi perhana. Joutuukohan tässä nyt oikein ruveta töitäkin tekemään palkkansa eteen...kyllä nyt sapettaa.
- pihvin paistaja
NopoKing kirjoitti:
No joo, eihän täällä oikeesti olla koskaan mitään tehty. Lonkkaa on vaan vedetty. Nyt se paljastu, voi perhana. Joutuukohan tässä nyt oikein ruveta töitäkin tekemään palkkansa eteen...kyllä nyt sapettaa.
loppuuko tämä unelma työpaikka toimimasta? Kertokaa mistä löydän työn samanlaisen,jossa saan paistella pihvejä ja keitellä kaffetta työkavereille.Plussana saa tietenkin olla lentskarin ääntä. Täytyykin tästä lähteä työntämääm konet... eipäs kun työstään konetta ja sen jälkeen pihvin paistoon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199