miten on

on kummankin nimissä puoliksi ja toinen kuolee ja kummallakin on lapsia ed. avioliitoista mutta ei yhteisiä. miten menee omaisuuden jako kuoleman jälkeen.
4576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuolleen puolison lapset perivät vanhempansa. Eli puolet kiinteistöstä. Testamentilla voidaan tietysti vaikuttaa asiaan. Katso www.finlex.fi ja perintökaari

Äänestä

Ennen perinnönjakoa tehdään ositus, jossa molempien omaisuus kartoitetaan. Jos kaikki on tasan puoliksi, asia vain todetaan, jos toinen omistaa enemmän eikä ole avioehtoa, varakkaampi maksaa tasinkoa niin että puntit ovat tasan.

Vasta osituksen jälkeen toimitetaan perinnönjako. Kuolleen puolison omaisuus jaetaan hänen perillistensä eli lastensa kesken.

Puhutaan vaikkapa asunto-omaisuudesta, joka omistetaan puoliksi. Leski omistaa oman 50% ja kuolleen 50% jaetaan lapsien kesken. Leskellä on poikkeuksellisesti hallintaoikeus asuntoon eli hän voi käytännössä jäädä tähän yhteiseen asuntoon asumaan, vaikka lapset tulevat toisen puolikkaan omistajiksi (tai vaikka lapset tulisivat kokonaan omistajiksi) ja maksavat siitä perintöverot.

Jos on muuta omaisuutta kuin asunto, esimerkiksi kesämökki, auto, lapset saavat siitäkin kuolleen omistaman osuuden, ja tässä tapauksessa leskellä ei ole hallinta-oikeussuojaa oman omistuksensa ylittävältä osalta, vaan yleensä joku ostaa toiset ulos tai yritetään sinnitellä yhteisomistussuhteessa, jossa leski omistaa 50% ja lapset 50%.

Äänestä
  • Miten käytännössä voidaan toteuttaa vaikkapa auton 50/50 omistus? Eli siis jos lapset haluavat myydä ja leski haluaa pitää kuolleen miehensä auton (muttei toisaalta halua lunastaa puuttuvaa puolikasta). Oletetaan, että sekä omistus että hallinta olivat vainajalla. Eli siis tilanne, jossa vaikka ihan kiusallaankin ollaan mahdollisimman hankalia toisilleen.

    Jaetaanko käyttöoikeutta puolet-puolet? Miten kulut jyvitetään? Onko käyttöoikeus aika- vai km-perusteista? Miten käyttöaika jaetaan (kuka saa avoautosta kesä- ja kuka talvikuukaudet)?

    Miten oikeuksien toteutumista voidaan valvoa/toimeenpanna, jos leski vaikka pitää itsepintaisesti papan autoa tallissaan pois perillisten hunsvottien saatavilta?

    Äänestä

  • Devils advocate kirjoitti:

    Miten käytännössä voidaan toteuttaa vaikkapa auton 50/50 omistus? Eli siis jos lapset haluavat myydä ja leski haluaa pitää kuolleen miehensä auton (muttei toisaalta halua lunastaa puuttuvaa puolikasta). Oletetaan, että sekä omistus että hallinta olivat vainajalla. Eli siis tilanne, jossa vaikka ihan kiusallaankin ollaan mahdollisimman hankalia toisilleen.

    Jaetaanko käyttöoikeutta puolet-puolet? Miten kulut jyvitetään? Onko käyttöoikeus aika- vai km-perusteista? Miten käyttöaika jaetaan (kuka saa avoautosta kesä- ja kuka talvikuukaudet)?

    Miten oikeuksien toteutumista voidaan valvoa/toimeenpanna, jos leski vaikka pitää itsepintaisesti papan autoa tallissaan pois perillisten hunsvottien saatavilta?

    määrätään pesänjakaja, joka jakaa omaisuuden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos omaisuus kirjoitti:

on kummankin nimissä puoliksi ja toinen kuolee ja kummallakin on lapsia ed. avioliitoista mutta ei yhteisiä. miten menee omaisuuden jako kuoleman jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu