Päivän piristys

näinhän se menee

* Sakemanninomistajien vasen käsi alkaa tekemään vaistomaista
taaksepäin nykivää liikettä heti, jos siihen laittaa nahkahihnan.
Ketjun kilistely nopeuttaa nykimisliikettä jopa kymmeniin minuutissa.

* Saksanpaimenkoiraporukka koostuu joko möhömahaisista vanhoista
parroista (antavat itsestään kestona hiukan niljakkaan kuvan), tai
luonteeltaan noita roiseja möhömahoja muistuttavista nuorista
kauniista naisista. Keskellä metsääkin porukan voi löytää jo matkan
päästä, jos osaa seurata sätkien sankkaa savua ja tasaisena murinana
kuuluvaa *******en toistelua.

* Käyttösakuporukkaan saa aikaiseksi hyökkäävää piraijalaumaa
muistuttavan reaktion viskaamalla ringin keskelle yhden noviisin
kammottavan geelisakunsa kanssa. Puoli minuuttia, ja geeli omistajineen
on vain kasa järsittyä luuta. Tapahtuman päätteeksi käyttöihminen
nostaa housujaan, sylkäisee olkansa yli, toteaa ykskantaan "***
tollasia" ja nykäisee koiraansa hihnasta.

Perheihmiset:
* Ovat katsoneet poliisikoira Rexiä liikaa ja luulevat ottavansa
samanlaisen koiran

* Eivät ymmärrä miksi pitäisi harrastaa mitään, koirahan on
perheenjäsen ja sitä rakastetaan, kyllä sen pitää riittää

* Ovat täysin pihalla kun tulee puhetta rodun jalostuksesta,
käyttötarkoituksista ja sairauksista. Sehän on koira ja se riittää!

* Heidän koiransa ovat joko remmirähjiä tai harvinaisen helppoja
yksilöitä.

* Mikäli heillä on helppo yksilö, he suosittelevat sakemannia kaikille
muillekin

* Vaikeat yksilöt vaihtavat kotia äkillisen allergian takia 1-2-
vuotiaina

Perheet, jotka ottavat energisen ja hassunhauskan vahtiviettisen
"susikoiran".
*Koiran kanssa leikitään niin, että se roikkuu hihassa tai kädessä,
juoksee lapset kiinni ja kaataa heidät maahan, haukkua räksyttää jos
kilometrin säteellä soi ovikello, eikä varmasti tottele yhtään käskyä
keneltään (voi että miten onkin hassunhauska susikoira!). Koiran nimi
on jotain tyhjäpäistä, kuten esimerkiksi Burger

1

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amityville

      Kiva huumori pläjäys, osin varmaan jopa tottakin...onneksi sentään poikkeus vahvistaa säännön=)Rexiä tuli aikoinaan katottua paljon,mutta jäi vähän kalvamaan kun en saanut koiraani önisemään niin paljon ;)kuin Rex.
      Sakemannia suosittelen vain mukaville ihmisille ;)Jalostus on huippu salaista tietoa joka paljastetaan vain harvoille ja valituille,ei puhuta julkisesti keskutelupalstoilla.Ja sairauksista ei voi jäädä kukaan ummikoksi,niin paljon sakuissa on sairauksia...Ja kiva jos joku luopuu hauskasta rekusta allergian takia ja joku muu saa hassun hauskan kotikoiran...
      Meillä koirat leikkii ihmisten kanssa ja me juostaan ne kiinni ja purraan niitä jaloista ja turkista...Meillä remmissä rähjää vain emäntä/isäntä ja koira kuuntelee..
      Ovikello revittiin huitsin helvettiin jo aikoja sitten pois koiria häiritsemästä..
      Ja kiitos nimi vinkistä, ei ole tullut vielä burgeri mieleenikään, Hotdog ja Nakki löytyy..no seuraavalle nimeksi burger...lisää mukavaa hupia sivuille tattista!! =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe