Jos sulla on narttu uros,miten ihmeessä ne tulee toimeen silloin kun nartulla on esimerkiksi kiimaika? Pidättekö silloin nartulla juoksusuojaa ja eikö uros tule hulluksi?
U+N??
Toimeentuleminen
5398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Narttu sisällä, uros häkissä. Ei niitä voi samassa tilassa pitää, jos haluaa välttyä vahinkoastumisilta. Leikattu uros nylkyttää itsensä kipeäksi, nartun leikkaaminen ratkaisee pulman jos koiralla ei ole jalostusarvoa.
ihan hyvin parasta aikaa on juoksu. uros on toisessa huoneessa ja narttu toisessa ja koko ajan on joku kotona vahtimassa että ei pääse vahinko tapahtumaan
Oli jossain vaiheessa elämää uros sekä narttu samaan aikaan ja juoksun aikana käytin häkkiä tiiviimmin kuin normaalisti. Meilläpä vaan uros sitten päätti kuin päättikkin astua nartun, siinä ei sitten häkit pidelleet, vaikka oli luukut lukittu erillisillä lukoilla jne..Herra oli katkonut kalterit ja rikkoi lisäksi nartun häkin sekä teki sen mitä luonto oli tarkoittanut.
Yksin eivät olleet kuin 30-45min, mutta siinä ajassa ehtii ihmeitä tehdä;)
Oli pakko soittaa vielä häkkien valmistajalle, että miten on mahdollista että koira pääsee niistä noin iisisti läpi? Vertasin näyttelyitä ja sitä että jos tulee tilanne siellä että koira jostain syystä häiriintyy, niin eihän siinä pitele häkit eikä mitkään muutkaan...Eipä ne kummosta selitystä keksinyt, kuin sen että on koiralla vahvat leuat.. Ja sen että ne ovat tilapäis säilytystä varten. Niinhän se oli meilläkin:)
Mutta näinkin siis voi käydä.
Kumpaa yhdistelmää suositte ja kumpia teillä on?
leikattuja?
Harkinnassa parin vuoden sisällä toinen spk.
tulevat toimeen. Uros leikattu eikä nylkytä itseään kipeäksi nartun juoksujen aikana. Samassa tilassa ovat yksin jäädessään.