viljelijän

tuntipalkka

Katsokaapa perusteettomien provojen kirjoittelijat YLE:n sivuilta mitä maanviljely todellisuudessa tänä päivänä on: viljelijän tuntipalkka jää 5,5 euroon ja on ollut laskusuunnassa jo neljättä vuotta peräkkäin. Useiden tilojen tulos pahasti negatiivinen, joten kannattaa todella olla kateellinen!!!

15

963

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Punnitsija

      Ei päde tuo tuntihinta kaikille.

      Viljanviljelyssä ja kananmunatuotannossa voi olla lähellekin tuota, mutta esim. broilerinkasvattajan laskennallinen tuntipalkka on sadan euron pinnassa.

    • - 5,5€

      Arvioisi on suuruusluokaltaan oikea, mutta etumerkiltään väärä. MTK:n omien laskelmien mukaan maatalouden tulot jäävät 900 000 000 € alle tuotantokustannusten. Keskimäärin jokainen tila tekee vuodessa runsaan 10 000 euron suuruisen tappion kansantaloudessa. Jos oletetaan että töitä tehdään sama tuntimäärä kuin oikeassa työelämässä niin tuntipalkaksi tulee osapuilleen MIINUS 5,5 euroa tunnissa.

      Jos maatalous tuottaisi edes 0-tulosta olisivat veronmaksajat iloisia. Nyt he joutuvat kattamaan 5,5 euron tappion ja lisäksi heidät pakotetaan maksamaan toinen mokoma "tuntipalkkana".

      • tulee aina

        kun tuotteista saa pienempää hintaa kuin tuotantokustannukset ovat.0-tuloksen tekeminen edellyttäisi tuottajahintojen nostamista tai tuotantopanosten laskemista.Olisivatko veronmaksajat sitten tyytyväisiä,jos Valio ilmoittaisi maidon hinnankorotuksista tai Kemira ilmoittaisi palkkojen alennuksista (lannoite halpenisi)sitä voit miettiä itseksesi.Monella suomalaisella yritykselläkin menisi paljon paremmin jos palkat olisivat Intian tai Brasilian tasoa.Nyt suomalaisista tuotteista "pakotetaan maksamaan " palkkojen erotus enemmän.Se siitä vertailusta.

      • Leghorn
        tulee aina kirjoitti:

        Ei se kaikki maataloustuotanto olekaan tappiollista.

        Jakautuma on epäsuhdassa, esim broiskufarmarit saavat kovat tuotantotuet vaikka tuotanto itsellään on hyvin kannattavaa.

        En nyt tiedä tuosta satasen tuntipalkasta, mutta hyvä se jokatapauksessa on.

      • raha syntyy?
        tulee aina kirjoitti:

        kun tuotteista saa pienempää hintaa kuin tuotantokustannukset ovat.0-tuloksen tekeminen edellyttäisi tuottajahintojen nostamista tai tuotantopanosten laskemista.Olisivatko veronmaksajat sitten tyytyväisiä,jos Valio ilmoittaisi maidon hinnankorotuksista tai Kemira ilmoittaisi palkkojen alennuksista (lannoite halpenisi)sitä voit miettiä itseksesi.Monella suomalaisella yritykselläkin menisi paljon paremmin jos palkat olisivat Intian tai Brasilian tasoa.Nyt suomalaisista tuotteista "pakotetaan maksamaan " palkkojen erotus enemmän.Se siitä vertailusta.

        Huomaa, että palkkojen osalta työllä on katetta, jopa siinä määrin että sillä peitetään maataloudenkin tappiot.

        Suomalainen maatalous ei kykene kilpailuun edes Brasilian tai Intian kanssa. Silti rökäletappioista huolimatta "tulotaso" on huippuluokkaa.

        Maatalous on etääntynyt niin kauas talouden perusajatuksista tappioiden rämeeseen, että tällä palstalla kuvitellaan rahan ja toimeentulon syntyvän setelipainoa pyörittämällä.

        Suunnitelmatalouteen kuuluu "oikea hinta". Nykyiset hinnat ja varsinkin piilohintoina maksettavat tukiaiset ovat järjettömästi markkinoiden viestejä korkeammat. Siinäpä "yrittäjille" ajattelun aihetta talven pitkinä iltapuhteina.

      • suomalainen duunari
        raha syntyy? kirjoitti:

        kilpailemaan Intian ja Brasilian puhumattakaan Kiinan palkkatason kanssa? Ei pysty,eihän tuotanto muuten siirtyisi Kiinaan.Meinaatko ,että tukitaso kertoo jotain tulotasosta? Tukihan on korvausta alennetuista tuottajahinnoista.Mitähän kuvittelevat ne palkansaajat ,jotka vuodesta toiseen naukuvat ja uhkailevat lakoilla ,jos ei 5% korotuksia palkkoihin tule? Metsäteollisuudessa tuottavuus on kauan sitten jäänyt palkoista jälkeen. Maataloustuet eivät ole piilotukea vaan julkista tietoa ,sen sijaan suomalaisen työn piilotuki ei ole julkista tietoa.Oletko nähnyt missään vertailua paljonko esim suomalainen metallimies saa enemmän palkkaa kuin kiinalainen puhumattakaan lomaeduista ja vapaapäivistä.Olisi jännää nähdä kuinka paljon suomalaista duunaria piilotuetaan ylisuurilla palkoilla?

      • renkinä
        suomalainen duunari kirjoitti:

        Siis todella paljon jäävuoren huippuna telakkatuet Suomi hinnoittelisi itsensä ulos ilman tukia, kallista on kun siellä tuhannen ukkoa kävelee edes takaisin, ja tulosta pitäisi syntyä??
        Toinen ääri ryhmä paperimiehet, paljonko ulosmitanneet esim. kantohinnoista??

      • työmiehelle
        suomalainen duunari kirjoitti:

        kilpailemaan Intian ja Brasilian puhumattakaan Kiinan palkkatason kanssa? Ei pysty,eihän tuotanto muuten siirtyisi Kiinaan.Meinaatko ,että tukitaso kertoo jotain tulotasosta? Tukihan on korvausta alennetuista tuottajahinnoista.Mitähän kuvittelevat ne palkansaajat ,jotka vuodesta toiseen naukuvat ja uhkailevat lakoilla ,jos ei 5% korotuksia palkkoihin tule? Metsäteollisuudessa tuottavuus on kauan sitten jäänyt palkoista jälkeen. Maataloustuet eivät ole piilotukea vaan julkista tietoa ,sen sijaan suomalaisen työn piilotuki ei ole julkista tietoa.Oletko nähnyt missään vertailua paljonko esim suomalainen metallimies saa enemmän palkkaa kuin kiinalainen puhumattakaan lomaeduista ja vapaapäivistä.Olisi jännää nähdä kuinka paljon suomalaista duunaria piilotuetaan ylisuurilla palkoilla?

        Olisit vitsi, ellet olisi tosissasi.

        Bangladeshin palkkatason ylittävillä palkoilla tulee olla KATETTA kuten osamista, taitoa, koulutusta näkemystä jne. Jos sulmalaisella palkansaajalla ei ole osaamista ja tuottoa enemmän kuin Bangla Deshissä, tuotanto siirtyy sinne. Se ettei näin tapahdu johtuu siitä, että suomalainen ammatttaitoa vaativa työ on tuottavampaa kuin Kiinassa jne.

        Ammattitaitoa vaatimaton työ sen sijaan katoaa ja siirtyy muualle. Juuri näin käivisi maataloustuotannolle, jos kilpailu sallittaisiin. Onhan selvää, ettei tuotantoa, joka ei kata kustanuksia ja "tuottaa" tappioita voida edes ajatella ylläpidettäväksi - ellei veronmaksajia pakotetttaisi maksamaan tätä "kuollutta lehmää".

        Valitettavaa on, että ymmärrät tuottavuudesta ja sen kehityksetä yhtä paljon kuin muustakin taloudesta, joten mopoile kirkonkylän kirjastoon tai googlea metistä perustietoja, joilla paikkaat ammottavat aukot tiedoissasi.

        Niin se pointti on:

        Maatalous ei kannata edes itseään eikä tuota eikä tienaa mitään - paitsi tappioita. Se että merkittävä tappio muutetaan 200 000 - 500 000 euron tukiaisiksi on mahdollista suljetussa, sosialistisessa maataloudessa, joka ottaa tulonsa oikeaa työtä tekeviltä veronmaksajilta.

        Tämä hulluttelu käy päinsä niin kauan kuin muut tekevät tuottavaa työtä ja niin kauan kuin he suostuvat täyttämään maatalouden Kankkulan kaivoa.

        Ole siis kiitollinen metallimiehelle, joka sinunkin menosi maksaa, puuhastelusi pitää yllä ja tarjoaa sinulle leivän pöytään.

      • hurjia palkkoja
        työmiehelle kirjoitti:

        saisimme koneet puoleen hintaan nykyisestä.Ei tarvitsisi maksaa tukiaisia lainkaan.10 vuoden päästä koneet Euroopassa ovat kallistuneet niin paljon ,ettei kukaan pysty ostamaan niitä.

      • Paalinpyörittäjä

        Ikävä kyllä taisit unohtaa, että tullimuurit suojaavat unionin ulkopuoliselta kilpailulta maatalouden lisäksi sitä metallimiestä! Ilman tullimuureja kaikki työvaltaiset vientialat siirtyisivät johonkin halvan työvoiman maahan!

      • tuotannon pakoa?
        Paalinpyörittäjä kirjoitti:

        Ikävä kyllä taisit unohtaa, että tullimuurit suojaavat unionin ulkopuoliselta kilpailulta maatalouden lisäksi sitä metallimiestä! Ilman tullimuureja kaikki työvaltaiset vientialat siirtyisivät johonkin halvan työvoiman maahan!

        EU:n merkittävin ja korkein tullimuuri koskee maataloutta. Suomea ja suomalaisia ei tullimuuri suojaa - pl. maatalous.

        EU taitaa rajoittaa hivenen kiintiöillä kenkien ja tekstiilien tuontia Kiinasta. Kansainvälisten kaupan vapautuskierrosten ongelma on maatalous.

        Sinä päivänä, jolloin tuotanto siirtyisi Kiinaan, loppuisi myös maatalous näiltä perukoilta. Ellei MTK sittenkin sattuisi saamaan kurkkuotetta Kiinan valtiosta.

        Tuotannon pakeneminen muualle on sitä todennäköisempää, mitä enemmän asiattomia raistteita - kuten maataloustukiaiaisia - tuotannolle kasataan. Tuotannon pakeneminen muualle on sitä todennäköisempää, mitä enemmän hukkaamme rahaa ja työtä tappiolliseen maatalouteen oikean ja tuottavan sekä kasvavan talouden sijasta.

      • Herännyt
        suomalainen duunari kirjoitti:

        kilpailemaan Intian ja Brasilian puhumattakaan Kiinan palkkatason kanssa? Ei pysty,eihän tuotanto muuten siirtyisi Kiinaan.Meinaatko ,että tukitaso kertoo jotain tulotasosta? Tukihan on korvausta alennetuista tuottajahinnoista.Mitähän kuvittelevat ne palkansaajat ,jotka vuodesta toiseen naukuvat ja uhkailevat lakoilla ,jos ei 5% korotuksia palkkoihin tule? Metsäteollisuudessa tuottavuus on kauan sitten jäänyt palkoista jälkeen. Maataloustuet eivät ole piilotukea vaan julkista tietoa ,sen sijaan suomalaisen työn piilotuki ei ole julkista tietoa.Oletko nähnyt missään vertailua paljonko esim suomalainen metallimies saa enemmän palkkaa kuin kiinalainen puhumattakaan lomaeduista ja vapaapäivistä.Olisi jännää nähdä kuinka paljon suomalaista duunaria piilotuetaan ylisuurilla palkoilla?

        Hienoa, olet käsittänyt että Suomesta siirtyy sellaista tuotantoa Kiinaan ja Intiaan mikä ei ole täällä kilpailukykyistä. Miksi siis ei annettaisi viljelynkin siirtyä sinne missä se on taloudellisesti mahdollista? Vaikka Brasiliaan, Argentiinaan, Boliviaan, Ukrainaan, Kazakstaniin jne.
        Suomalainen palkkataso on tuottavuuteen verrattuna varsin matala, varsinkin nettoansiot. Ja kuten todettua; se työ joka ei täällä kannata, siirtyy muualle. Metsäteollisuus on yksi seuraavista lähtijöistä. Se pudottaa rajusti aikanaan myös viljelijöiden tuloja kun puulle ei ole nykyistä kysyntää.
        Mikään tuki ei muuten elätä mitään metallimiessukua sukupolvesta toiseen verovaroilla, kuten on tapahtunut maataloudessa.
        Yksityisellä sektorilla ei missään kyetä maksamaan ylisuuria palkkoja. Tuohon on mahdollisuus vain verovaroilla puuhastellessa, kunnissa, valtiolla ja maataloudessa.
        Muistakaa että suomalainen tekijämies tai -nainen olisi pärjännyt ilman teitä vuosikymmeniä paremmin kuin mitä nyt on tapahtunut. Te ette sen sijaan olisi pärjänneet vuottakaan ilman meidän teille tilittämiämme rahasummia. Muistakaa olla nöyrästi kiitollisia.

      • ottaa
        Herännyt kirjoitti:

        asioista selvää kun kerran tänne kirjoittelet.Mainitsit Brasilian. Sielä valtaa sokeriparonit kaiken viljeltävän maa-alan jossa kasvattavat tuottoisaa sokeriruokoa,jota korjaa ihmiset vesurilla hakaten,ja saavat palkakseen paperilapun, jolla saavat hakea määrätystä kaupasta ruokaa, senverran että juuri ja juuri hengissä pysyy.
        Sokeriruoko nopeakasvuisena, ison määrän massaa tuottavana kasvina, vaatii paljon ravinteita sekä vettä,joita sielä maasta puuttuu,molempia täytyy lisätä,lisäksi tuholaisia täytyy torjua kovilla myrkyillä.Keinokastelulla imetään joet kuiviksi,
        ja koska maa on hyvin läpäisevää, kaikki ylimäärä
        apulannasta ja torjuntaaineesta valuu pohjavesiin. Sielä loppuu viljely vesipulaan, koska sademetsien hävityksen takia sielä ei sara riittävästi.Itäpuolen maat varmaan alkaa tuottaa kunhan EU saa ne koneellistettua,(liekö kuinka ydinainepitoisia.)Suomen viljelijät omistavat niin pienen prosentin metsistä ettei merkitystä.
        Maatalous tosiaan jatkuu, sukupolvesta toiseen, koska se on tuotannonala jota jokainen tarvitsee elääkseen.
        Meidän Äiti laittaa paljon parempaa ruokaa kuin teidän äiti.
        Koitettaisko olla, vaikka nyt ensihätiin viitisen vuotta ettei osteta toisemme tuotteita?
        Oletko valmis kokeilemaan? Minä olen!

      • ............
        hurjia palkkoja kirjoitti:

        saisimme koneet puoleen hintaan nykyisestä.Ei tarvitsisi maksaa tukiaisia lainkaan.10 vuoden päästä koneet Euroopassa ovat kallistuneet niin paljon ,ettei kukaan pysty ostamaan niitä.

        Silloin kun Eu alkoi maksaa investointitukia niin koneiden hinnat nousivat sen sileän tien. Esimerkiksi Grimmen perunannostokone, en muista mallia mutta sen hinta nousi hetkessä 10 000 euroa kun sellaisen ostamiseen luvattiin EUn taholta tukea. Eli ne tukirahat jotka oli tarkoitettu maatalouden tukemiseen, menivät metallimiesten taskuihin. Monien koneiden kanssa on käynyt samoin, esimerkiksi kuivurien. Pellen metallityömiehen ei tarttisi tälle palstalle tulla jakaan ajatuksiaan ku itte on se joka ne tuet loppujenlopuksi vie. On se tyhmä kun kuvittelee että maataloustukien lopettaminen kasvattaisi sen rahapussia. Miettisi herneaivoillaan mitä kaikkia seurauksia sillä olisi suomelle

      • tanelinen
        tuotannon pakoa? kirjoitti:

        EU:n merkittävin ja korkein tullimuuri koskee maataloutta. Suomea ja suomalaisia ei tullimuuri suojaa - pl. maatalous.

        EU taitaa rajoittaa hivenen kiintiöillä kenkien ja tekstiilien tuontia Kiinasta. Kansainvälisten kaupan vapautuskierrosten ongelma on maatalous.

        Sinä päivänä, jolloin tuotanto siirtyisi Kiinaan, loppuisi myös maatalous näiltä perukoilta. Ellei MTK sittenkin sattuisi saamaan kurkkuotetta Kiinan valtiosta.

        Tuotannon pakeneminen muualle on sitä todennäköisempää, mitä enemmän asiattomia raistteita - kuten maataloustukiaiaisia - tuotannolle kasataan. Tuotannon pakeneminen muualle on sitä todennäköisempää, mitä enemmän hukkaamme rahaa ja työtä tappiolliseen maatalouteen oikean ja tuottavan sekä kasvavan talouden sijasta.

        Sä et varmaan ees huomais sitä ku se kiinalainen maito olis kuin fairya jos purkki vaan on samanlainen.

        Sun tarinas on ihan puutaheinää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5961
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      95
      3017
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2800
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2065
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe