Kun ihmiset toisiinsa ihastuvat/rakastuvat, niin jonkinlainen ylpeys kuulunee asiaan, tukeehan se mukavasti itsetuntoa kun saa ihailua mieleiseltään henkilöltä.
Mutta tämä ylpeys voi kääntyä karvaaksikin. Ei-hetero voi häpeillä romanttisia tunteitaan/suhdettaan ja kohdella toista osapuolta kylmäkiskoisesti pysyäkseen itse tilanteen "herrana".
Tai saattaa jopa käydä niin että yksi osapuoli tuntee saavansa jollain lailla voimaa sen toisen ihastuneen onnettomista tunnemyrskyistä. Kaikki kai on mahdollista.
Mutta mistä sen tietää, onko kyseessä sellainen oikeutettu, onnellinen ylpeys, tai kaukoihastuneen toiveikkuus siitä että ehkä hän vielä tulee luokseni kun kerran noin kärsii, vai tuollainen paha, toisen elämänvoimaa kuppaava ylpeys? Ei sellaista oikein kysyäkään voi.
Miksi ihminen joka tuntee ihastusta tai halua toista kohtaan, nauttii vaikka tämä toinen olisi onneton?
Ihastuminen ja ylpeys
7
1433
Vastaukset
- seinä.
asian niin että toinen, osapuoli haluuaa olla varuilaan sinun suhteesi.
Peitää sen helpommin ylpeydellään, kun näytää toiselle sitä mitä sisimäsään ajattelee.
Ehkä se on sille tapa toimia kun esin ujous, iskee eikä pysty katsomaan toista suoraan silmiin
ja vaika niin tekis niin vois hämääntyä siitä että mitä se toinen musta nyt juuri ajattelee.
väistämättä on helpompi näytää asia ylpeydellä,
kun hämääntyä ja nolata itsensä.
ehkä kannataa näytää merkki sille toiselle,
että on kiinostus molemmin puolinen.
ihminen joka nostaa ylpeyden esiin ei haluu,
näyttää sitä sisimäistään.
älä kumminkaan luovuta,
vaan ota asiasta selvää ;)- siitä
voi ottaa selvää, mutta mun hytinä taas on että jos tyyppi käyttäytyy itsekkäästi niin eivät hänen "tunteet" voi juuri minkään arvoisia olla.
Ei sellainen kertakaikkiaan kelpaa, että itse paistattelee toisen lämmössä antamatta mitään takaisin. Sellainen tyyppi ei kunnioita toista. Voihan sitä arkailla, hämääntyä ja nolostua vaikka kuinka paljon, mutta sellaiset harmit on vain kestettävä ja oltava valmis vähän uhrautumaankin toisen puolesta, jos muka välittää!! - seinä.
siitä kirjoitti:
voi ottaa selvää, mutta mun hytinä taas on että jos tyyppi käyttäytyy itsekkäästi niin eivät hänen "tunteet" voi juuri minkään arvoisia olla.
Ei sellainen kertakaikkiaan kelpaa, että itse paistattelee toisen lämmössä antamatta mitään takaisin. Sellainen tyyppi ei kunnioita toista. Voihan sitä arkailla, hämääntyä ja nolostua vaikka kuinka paljon, mutta sellaiset harmit on vain kestettävä ja oltava valmis vähän uhrautumaankin toisen puolesta, jos muka välittää!!Välitää toisesta niin usein on vaikea,
katsoa toista silmiin.
Voi olla että se ei ole sitä mitä sinä siitä ihmisestä kuvittelet, vaan haluu näytää sulle että
ei niin vaan, lähde joka juttuun mukaan vaan haluu pitää sen oman itse kunnioituksen yllä.
Mutta jos sillä on joku toinen,
niin anna sille merkki että olet kiinostunut.
Et sä siinä mitään hävii,
sit jätä se omaan rauhaan miettimaan mitä se itse haluu sit sillä on se valtti,
mitä se haluu jos se sua oikeesti haluu.
Niin kyllä se sun vuoksi tulee,
jos se sitä oikeesti haluu.
Mutta jos se rakastaa sitä toista,
enemmän niin se ei ole sen arvoinen ihminen jonka vuoksi pitäs aikaa tuhlata.
Anna sille aikaa miettiä mitä se siltä toiselta haluaa.
Äläkä misään nimessä ala painostamaan sitä. - jos
seinä. kirjoitti:
Välitää toisesta niin usein on vaikea,
katsoa toista silmiin.
Voi olla että se ei ole sitä mitä sinä siitä ihmisestä kuvittelet, vaan haluu näytää sulle että
ei niin vaan, lähde joka juttuun mukaan vaan haluu pitää sen oman itse kunnioituksen yllä.
Mutta jos sillä on joku toinen,
niin anna sille merkki että olet kiinostunut.
Et sä siinä mitään hävii,
sit jätä se omaan rauhaan miettimaan mitä se itse haluu sit sillä on se valtti,
mitä se haluu jos se sua oikeesti haluu.
Niin kyllä se sun vuoksi tulee,
jos se sitä oikeesti haluu.
Mutta jos se rakastaa sitä toista,
enemmän niin se ei ole sen arvoinen ihminen jonka vuoksi pitäs aikaa tuhlata.
Anna sille aikaa miettiä mitä se siltä toiselta haluaa.
Äläkä misään nimessä ala painostamaan sitä.se ylpeys on sellaista lajia, että nainen haluaa vain pitää mysteeriä yllä, niin ei varsinkaan ole pitemmän päälle kovin aikuismaista käytöstä.
Pelien pelailu, kumppanaiden piilottelu, tunteiden panttaaminen ym. on mielestäni jo sellaista mitä ei tarvitse antaa anteeksi, ja riittää syyksi välien katkaisemiseen. Ja todellakaan tällaista persoonaa ei kannata ainakaan painostaa muuttumaan jos ei hän kerran itse sitä tajua.
Ne rajatapaukset hyvän ja pahan ylpeyden välillä onkin sit jo hankalia... eli mistä sen tosiaankaan voi tietää, mitä toisen päässä liikkuu tai on liikkumatta. - seinä.
jos kirjoitti:
se ylpeys on sellaista lajia, että nainen haluaa vain pitää mysteeriä yllä, niin ei varsinkaan ole pitemmän päälle kovin aikuismaista käytöstä.
Pelien pelailu, kumppanaiden piilottelu, tunteiden panttaaminen ym. on mielestäni jo sellaista mitä ei tarvitse antaa anteeksi, ja riittää syyksi välien katkaisemiseen. Ja todellakaan tällaista persoonaa ei kannata ainakaan painostaa muuttumaan jos ei hän kerran itse sitä tajua.
Ne rajatapaukset hyvän ja pahan ylpeyden välillä onkin sit jo hankalia... eli mistä sen tosiaankaan voi tietää, mitä toisen päässä liikkuu tai on liikkumatta.jos ei itse ota asiasta selvää ...
Mulla on vastaavainen,
tilanne ja en aijo luovuttaa.
mutta oon kuulut juoruja, että se jätti sen
toisen naisen takiani.
Mutta hypäs uuteen kelkaan saman tien.
En tiedä onko tähän ihmiseen,
enään luottamista.
jos kerta sen mieli muutuu siitä,
että joku kaunis uusi nainen.
Otti ja jätti hänet ja sen aikana,
on yrittänyt mua.
Se nainen taitaa olla peluri.
Ja kääntää asian omaksi eduksi,
että sais itselleen jonkin laisia
poonus pisteitä.
Mutta mua se ei pysty huijaamaan,
totuus tulee ennemin tai myöhemmin esille.
mutta tolla tyylillä se karkottaa,
meidät erileen.
jos ei ole valmis tekemään,
meidän suhteen mitään.
- Pyristely
Samoja asioita olen miettinyt minäkin. Olet saanut paljon hyviä vastauksia, joista minäkin sain uutta voimaa.
Olen järkeillyt asian monellakin tapaa. Esimerkiksi ihminen, joka on kovin estynyt ilmaisemaan toiselle tunteitaan tai tuntemuksiaan on jotenkin epävarma. Siitäkin huolimatta, että esittää varmaa ja "kaiken tietävää".
Asetelma on siis oikeasti juuri toisinpäin. Ylpeä tai se muka-kaiken-yläpuolella oleva henkilö onkin heikko ja se omia tunteitaan reilusti ilmaiseva voimakas.
Luopuminen on tuskaa, mutta se pitää tehdä jos tuska yltyy sietämättömäksi. Onnea ja rauhallista Joulua kaikille tunnemyrskyistä irti pyristeleville!- taasen
kiitos kommentistasi, se rohkaisi minua elämässäni.
Luopuminen, irti päästäminen
tuo ensiksi rauhan omaan mieleen ja sydämeen,
alkaen heti vaikuttaa lähiympäristössä,
leviten ja laajeten läheisiin,
kaikkeen kohtaamaamme,
koko elämänpiiriin missä kuljemme.
Huomaamme saavamme moninkerroin takaisin,
eri muodossa ehkä, sen,
mistä kuvittelimme luopuvamme ikuisuuksiksi.
Voimia sinulle,
lämpöä elämääsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763