Tarkastus

APUA avasin unissani oven tarkastajalle. En sanonut sille sanaakaan, vedin oven yhtä nopeasti kiinni. Tuleekohan seurauksia...jos kerran television olemassaolosta on oltava todisteita? En kyllä maksa penniäkään maksakoot ne kenellä on rahaa!
101454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ise olen unissani jopa tappanut ihmisiä, ja olempa itsekin kuollut, ryöstellyt, raiskannut nja tehnyt kaikkea, joten ei takuulla tule seuraamuksia

Äänestä
  • siis en kuitenkaan nähnyt unta! siitä todisteena pieni uhkailulappu!

    Äänestä

  • Tami80 kirjoitti:

    siis en kuitenkaan nähnyt unta! siitä todisteena pieni uhkailulappu!

    lujana niiden kanssa. Jos lähettävät jotain laskuja niin uhkaat oikeustoimilla jos eivät muuten suostu perumaan karhukirjeitään.

    Äänestä

Tai tulee siinä tapauksessa jos kyttä näki TV:n oven raosta. Mut jos ei nähnyt, niin no hätä. Minulla kyttä näki TV:n ovenraosta ennenkuin kerkesin vetästä oven kiinni(olin myös juuri herännyt ja avasin oven). Minä jouduin maksamaan tarkastusmaksun ja takautuvan tv-luvan YHDELTÄ päivältä. Tämä siksi koska ei ollut todisteita kuin yhdeltä päivältä. Kuitenkin takautuvassa maksussa on minimi(minulle sattui markka-aikaan, niin minimi oli 320mk ja tarkastusmaksu 500mk). Olin kuitenkin tuolloin 1999 katsonut jo yli vuoden televisiota ilman lupaa joten 820mk oli vähemmän kuin silloinen tv-lupa vuodessa. Enkä ole maksanut lupaa tuon jälkeenkään, enkä maksa.

Kun ei ole pakko rahoittaa YLEn suojatyöläisiä, niin en rahoita.

Äänestä
  • Mites se lupatarkastaja todistaa että sulla on telkka. Luulis että ei riitä tarkastajan lausunto "minä näin sen!". Muutenhan se voisi aina sanoa noin ?? Jos se kävis vaikka sisällä katsomassa niin miten se todistaa sen jos ei ota vaikka valokuvaa =D

    Äänestä

  • fggfjkjk kirjoitti:

    Mites se lupatarkastaja todistaa että sulla on telkka. Luulis että ei riitä tarkastajan lausunto "minä näin sen!". Muutenhan se voisi aina sanoa noin ?? Jos se kävis vaikka sisällä katsomassa niin miten se todistaa sen jos ei ota vaikka valokuvaa =D

    siinäpä olisi maailman helpoin jopi kenelle tahansa. eihän siinä tarvitseisi edes käydä ihmisten ovilla vaan kun listan luvattomista saa käteen niin menee kotiinsa kiskomaan kaljaa ja käy seuraavana päivänä palauttamassa listan ja sanoo vaan että kaikilla oli telkka että pistäkäähän karhukirjeet menemään ja mulle provisiot! :D pitävämpiä todisteita tarvitaan kuin joku kyylärin sana.

    Äänestä

  • giguliheihuoltanytei kirjoitti:

    Jos tarkastaja näkee telkkarin niin miten se voi todistaa sen olevan tv. Koska Tv:stä ei tarvitse maksaa maksuja jos se on RF-Modattu eli sillä ei voi vastaan ottaa Antenni lähetystä.
    Ja voihan se luulla vaikka tietokoneen näyttöä telkkariksi. Mut yleensä kun tv-lupa tarkastaja on ammatiltaan poliisi niin ehkä sen sana painaa siellä tutkinnoissa.

    Äänestä

  • Tv-tarkastajaa paossa kirjoitti:

    ja onhan sulla kait kuitti siitä, että laite on RF-modattu? Muuten ei kannata ruveta rähjään.

    Äänestä

vuodessa 200 euroa tv-lupaan.

Äänestä
  • televisiolupaa enää kohta kymmeneen vuoteen! Suomessa on televisioMAKSU!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tami80 kirjoitti:

APUA avasin unissani oven tarkastajalle. En sanonut sille sanaakaan, vedin oven yhtä nopeasti kiinni. Tuleekohan seurauksia...jos kerran television olemassaolosta on oltava todisteita? En kyllä maksa penniäkään maksakoot ne kenellä on rahaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu