Oikea

Maataloustukiaiset ovat omituinen agraarisosialismin eli maataloussosialismin muoto, jossa veronmaksajien rahaa siirretään vastikkeetta, pysyvästi ja päivittäisenä rutiinina yrittäjiksi itseeään kutsuville maanomistajille.

Kommunistiseen suunnitelmatalouteen kuului käsite "oikea hinta", joka oli useinkin prässätty tavaran pohjaan tai käärepaperiin. Vastaavalla tavalla maatalousyrittjäien etujärjestö (kepun taloussiipi) sopii valtion viranomaisen (kepun poliittinen siipi) kanssa - maatalouden liiketoiminta- eli nk. tupo-meuvotteluissa - maataloustuotteiden hinnoista ja tukiaisista, jotka kuluttajat ja veronmaksajat maksavat.

Luojan onni onnettomuudessa on, ettei meidän maassa sentään ole korrupitiota...
6388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uskomattomia on nuo väitteesi kun ajattelee, että suomi on ollut vasemmistovetoinen 80-luvulta asti. sdp on ollut hallituksessa niin pitkään, kun minä olen elänyt. Ja eikö sen sdp:n pitäisi jarrutella näitä kepun polittisen/talous siiven aivan järjettömiä tulon siirtoja?

On tainnut hämärtyä kirjoittajalta käsitys elintarvikkeen hinnan muodotuksesta. Siinä on pieni paradoksi. Viljelijä saa tuotteestaan euroopan halvinta hintaa ja silti hinta tiskillä on vähintäänkin keskinkertainen euroopan hintatasoon nähden.

Niin ja jos vielä vähän mietitään tätä vasemmistolaisuutta, niin miten on käynyt suomelle, kun vasemmisto on ollut johdossa. Jokaisen duunarit työpaikka on katkolla yms...
Olisiko aika siirtyä oikeistolaiseen hallitukseen?

Äänestä
  • tavallisia demareita silmään minkä ehtivät.Varallisuusveron poisto mm SAK lypsää rahaa palkankorotuksiin,joten ei ole ihme ,että euroopan halvimmista raaka-aineista tehdään kalliilla palkalla Euroopan kalleinta ruokaa.Taas selittää Ihalainen pajunköyttä duunareille palkankorotustarpeesta ja duunareilta otetaan rahat takaisin elintarviketyöläisten palkankorotuksina ruoan hinnoissa.

    Äänestä

Olen ravintolassa seurannut suurta tukea saavan käyttäytymista, istui erään ravintolan tiskillä ja rutisteli 20 € seteleitä ja heitteli tiskin taakse, ja kehui että näitä riittää, että rahaa on kun ottaa vaan.

Äänestä
  • ansiosidonnaisella päivärahalla kun tuntui olevan rahaa kuin roskaa.

    Äänestä

Eiköhän tuo AY mafia aika lähellä sitä ole, sak, paperiliitto jne....
Viimeksi vaan paperimiehet ei onnistuneet, työn antaja puoli pisti kovan kovaa vastaan ja voitti.

Äänestä

sitten sopivat.Kaikille samanlainen palkka ja korotukset vaikkei kaikilla firmoilla ole samanlaisia edellytyksiä maksaa samaa liksaa.On pekkaspäivää lisälomaa lomaetuuutta ja lomakorvausta yölisää viikonloppulisää ja KAIKEN MAKSAA VERONMAKSAJA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinta... kirjoitti:

Maataloustukiaiset ovat omituinen agraarisosialismin eli maataloussosialismin muoto, jossa veronmaksajien rahaa siirretään vastikkeetta, pysyvästi ja päivittäisenä rutiinina yrittäjiksi itseeään kutsuville maanomistajille.

Kommunistiseen suunnitelmatalouteen kuului käsite "oikea hinta", joka oli useinkin prässätty tavaran pohjaan tai käärepaperiin. Vastaavalla tavalla maatalousyrittjäien etujärjestö (kepun taloussiipi) sopii valtion viranomaisen (kepun poliittinen siipi) kanssa - maatalouden liiketoiminta- eli nk. tupo-meuvotteluissa - maataloustuotteiden hinnoista ja tukiaisista, jotka kuluttajat ja veronmaksajat maksavat.

Luojan onni onnettomuudessa on, ettei meidän maassa sentään ole korrupitiota...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu