fm-lähetintä

Katselin guuglesta noita fm-lähettimien piirikaavioita ja komponenttiluetteloita.

Ei kenelläkään sattuisi olemaan tuollaiseen heittää linkkiä, jossa olisi annettu kelojen arvot järkevinä, eikä "neljä kierrosta ja halkaisija"-linjalla. En lähde tekemään osia valmiina eikä noiden laskeminen oo kauheen luotettavaa. Taajuussäätökin pitäisi saada säätökonkalla tai potikalla.

Olisi pöydällä 15W vahvistimelle kyseiset ja osatkin suunnilleen olemassa, mutta haluais jonkun 400mV-2W version. Tiedän, että systeemi on laiton ja haluan, että siinä on kantamaa, mutta ei sentään kilometritolkulla.

Tai jos jollain on vinkata hyvää kirjaa, niin sekin. Elektroniikkaa oon joskus noiden määrän osannut, mutta suuri osa lähtenyt päästä kun sen puolen opiskelut lopetti ja niiden saanti päähän voi vaatia tuskaa ja tupakkaa.
2243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käsittääkseni rakentelijat tekevät itse tuollaiset "neljä kierrosta ja halkaisija" tyyppiset kelat sillä eihän muutaman kierroksen vääntäminen pitäisi olla vaikeaa.
Mahtaako kyseisiä keloja olla missään edes myytävänä?

Äänestä

Saat oikein stereon, kun ostat vaikka 15 egellä valmiin 50nW lähettimen ja rakennat linukan perään.

Ei tartte sitten ainakaan miettiä oskillaattorin stabiilisuutta, kun on oikein kidelukittu taajuus ja vapaasti säädettävissä vieläpä. Ne kelat on jopa ilmakeloja, muutama kierros (ilmeisesti tankkipiiri eli antenninsovitus kyseessä?). Niiden virityshän tapahtuu yksinkertaisimmillaan kelaa venyttämällä, jos on sopiva konkka rinnalla.

Hommahan on ankarasti laitonta - sanon sulle hamssina sen! Ja suosittelen alan perusteosta, ARRL Handbook For the Radio Amateur tai nyttemmin ARRL Handbook for Radio Communications. Nämä löytyy varmaan kirjastosta tai isoista kirjakaupoistakin. Niissä on amatöörilähettimienkin suunnitteluohjeita ja kaavioita, kelojen laskentakaavat ynnä jumalattomasti muuta radioalan asiaa. Että eikun lailliselle kaidalle polulle tallustamaan tuollainen kirja kainalossa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tscc kirjoitti:

Katselin guuglesta noita fm-lähettimien piirikaavioita ja komponenttiluetteloita.

Ei kenelläkään sattuisi olemaan tuollaiseen heittää linkkiä, jossa olisi annettu kelojen arvot järkevinä, eikä "neljä kierrosta ja halkaisija"-linjalla. En lähde tekemään osia valmiina eikä noiden laskeminen oo kauheen luotettavaa. Taajuussäätökin pitäisi saada säätökonkalla tai potikalla.

Olisi pöydällä 15W vahvistimelle kyseiset ja osatkin suunnilleen olemassa, mutta haluais jonkun 400mV-2W version. Tiedän, että systeemi on laiton ja haluan, että siinä on kantamaa, mutta ei sentään kilometritolkulla.

Tai jos jollain on vinkata hyvää kirjaa, niin sekin. Elektroniikkaa oon joskus noiden määrän osannut, mutta suuri osa lähtenyt päästä kun sen puolen opiskelut lopetti ja niiden saanti päähän voi vaatia tuskaa ja tupakkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu