Onko kellään antaa HYVÄÄ neuvoa mitä tehdä kun 02.11.2006 ostin SONY:n digitelkkarin
malli KLD-40W2000 sekä erillisen conax kortinlukijan mutta ongelmana on että canal :n ohjelmista puuttuu ääni. Sonyn parhaillaan lähettämä päivitys ohjelmaversio 2.5.509 ei korjaa asiaa. Kortinlukija on kertaalleen vaihdettu uuteen muttei auttanut. 28.11.2006 soitin Sonyn tekniseen tukeen ja asiakaspalveluun jossa todettiin asian olevan heille uusi!!!!!!!!! ihmettelin sillä olinhan jo myyjä liikkeen kanssa keskustellut asiasta viikolla 45 kun asia selvisi. Sonylla ei ollut muuta neuvoa kuin odotella uutta päivitystä kunhan saavat ongelman ratkeamaan. Kävin vielä viikolla 48 myyjäliikkeessä jossa kokeilimme ostamaani kortinlukijaa sekä canal :n korttia näytillä olevissa Sonyn telkkareissa ja karkeasti joka toisessa toimi ja joka toisessa ei. Käyntini tulos oli että pitäisi odotella uutta päivitystä asian korjaamiseksi.
Kysynkin onko kellään mitään vastuuta laitteiden toiminnasta ja saako todella myydä tavaraa joka ei ole valmis käyttöön? Olisihan ollut reilua kaupantekohetkellä kertoa ettei laite ole vielä valmis ja siten toimi täydellisesti. Onhan tv kortinluja melkein 3000 € jonka lisäksi maksan canal :lle 29 € kuukaudessa tyhjästä.
DIGI EI KOSKAAN VALMIS
5
675
Vastaukset
- sanottuna
Olet aika tampio jos et ymmärrä purkaa kauppaa. Jos noin olennainen asia kuin ääni ei pelaa, niin siihen on myyjän ihan turha ruveta mussuttamaan mitään vastaan. Normaalit takuut on näilläkin laitteilla.
- jååba jåå
"Normaalit takuut on näilläkin laitteilla."
Takuu on aina vain lisäarvo, joka ei poista lain määräämää virhevastuuta tuotteesta.
- markkinoilla
Ei ole mikään uusia asia nykymaailmassa että keskeneräistä roskaa lykätään kuluttajille.
http://www.itviikko.fi/page.php?page_id=15&news_id=200622922 - löytyy..
Kyllä tuosta pitäisi ymmärtää että sulle on myyty viallinen laite, joka vaihdetaan toiseen tai korjataan tai puretaan kauppa.Eikä tuo johdu mistään digistä, kun muilla kerran toimii.
- vaivaa
Vika on Technisat CA-modulissa, televisiota ei tarvitse vaihtaa. Muun merkkiset modulit toimivat.
http://www.sony.fi/view/ShowArticle.action?articlesection=1&article=1165410395151&site=odw_fi_FI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186