Nyt kun virallisenkin terveydenhoidon puolella Suomessa kannabis on hyväksytty lääkkeenä käytettäväksi kroonisissa kiputiloissa, olisi meilläkin korkea aika päästää kannabis pois pannasta.
Kannabis Sativaa on tuhansia vuosia käytetty erilaisissa kroonisissa kiputiloissa ja rentoutumislääkkeenä hyvällä menestyksellä.
Vaihtoehtohoitojen puolella sen käyttö lienee yleisempää kuin virallisessa terveydenhoidossa ja keskustelun avaaminen tälläkin palstalla olisi perusteltua.
Katso myös www.sky.org
Kannabis
20
1297
Vastaukset
- pilvetön
Yksi ainoa henkilö on saanut poikkeusluvan käyttää väliaikaisesta kannabista kiputilojensa hoitoon. Hänenkään lupaansa ei aiota jatkaa tätä jaksa pidempään. Eli se siitä kannabiksen hyväksynästä virallisen terveydenhuollon puolella.
Tuolla samalla logiikalla morfiini (ja sen johdannainen heroiini) pitäisi päästää pois pannasta. Molempiahan on käytetty kipulääkkeinä virallisesti jo vuosikymmeniä, joskin heroiinia ei Suomessa käytetä, koska edust morfiiniin ovat olemattomia ja haitat älyttömiä.
"Vaihtoehtohoitojen puolella sen käyttö lienee yleisempää kuin virallisessa terveydenhoidossa"
Kyllä!! Ja on myös nähty, millaiseksi se "vaihtoehtoväen" saa.- Joku vaan
Morfiinia en lähtisi kannabikseen vertaamaan, puhutaan kuitenkin täysin erilaisista "aineista". Morfiinin addiktio potentiaali ja terveydelliset vaikutukset ovat aivan toista luokkaa.
Kyllä sitä marihuanaa polttaa monet työssä käyvät ihmiset, lääkäreistä tuomareihin. Mutta kuten alkoholinkin kohdalla, aina löytyy niitä tapauksia joilla sen käyttö ei pysy kohtuudessa. Kuten alkoholinkin kanssa, sitä voi käyttää murheiden hukuttamiseen. Itse kuitenkin pidän sen käyttöä haitattomampana, kuin runsasta viinan käyttöä. Ensinnäkin kannabis aiheuttaa fyysisesti vähemmän haittaa, kuin viina. Yliannostustakin on lähes mahdotonta saada, eikä fyysistä riippuvuutta synny. Viinalla henki voi lähteä jo juomalla yhden kossupullon ja vierotusoireita alkaa ilmaantumaan jatkuvalla käytöllä. Viina aiheuttaa myös usein agressiivisuutta, mitä kannabis ei tee jne. - Starman
Joku vaan kirjoitti:
Morfiinia en lähtisi kannabikseen vertaamaan, puhutaan kuitenkin täysin erilaisista "aineista". Morfiinin addiktio potentiaali ja terveydelliset vaikutukset ovat aivan toista luokkaa.
Kyllä sitä marihuanaa polttaa monet työssä käyvät ihmiset, lääkäreistä tuomareihin. Mutta kuten alkoholinkin kohdalla, aina löytyy niitä tapauksia joilla sen käyttö ei pysy kohtuudessa. Kuten alkoholinkin kanssa, sitä voi käyttää murheiden hukuttamiseen. Itse kuitenkin pidän sen käyttöä haitattomampana, kuin runsasta viinan käyttöä. Ensinnäkin kannabis aiheuttaa fyysisesti vähemmän haittaa, kuin viina. Yliannostustakin on lähes mahdotonta saada, eikä fyysistä riippuvuutta synny. Viinalla henki voi lähteä jo juomalla yhden kossupullon ja vierotusoireita alkaa ilmaantumaan jatkuvalla käytöllä. Viina aiheuttaa myös usein agressiivisuutta, mitä kannabis ei tee jne."Mutta kuten alkoholinkin kohdalla, aina löytyy niitä tapauksia joilla sen käyttö ei pysy kohtuudessa. Kuten alkoholinkin kanssa, sitä voi käyttää murheiden hukuttamiseen."
Öh, miten voi olla kohtuullisesti pilvessä? Ja eikös kannabis vaikuta aivoissa vielä kuukaudenkin päästä käytöstä, rasvaliukoinen kun on ja alkoholi taas nesteliukoinen. Alkoholi on todella vahva hermostomyrkky, eikä läpäisisi Suomen myrkkylainsäädäntöä, jos se nyt vasta keksittäisiin ja koitettaisiin saada markkinoille nautintoaineena. Yhteiskunnalle on valtava riesa jo tämä laillinen päihde ja laittomia huumeita ei todellakaan kaivata aiheuttamaan lisää kärsimystä yhteiskuntaamme.
Tuohon särkylääkekäyttöön en osaa ottaa kantaa, kun ei ole pätevyyttä, mutta tuo murheiden hukuttaminen on suomeksi päihdekäyttöä ja sen seuraukset on kai kaikkien tiedossa. Huumeet ja päihteet on perseestä. - Joku vaan
Starman kirjoitti:
"Mutta kuten alkoholinkin kohdalla, aina löytyy niitä tapauksia joilla sen käyttö ei pysy kohtuudessa. Kuten alkoholinkin kanssa, sitä voi käyttää murheiden hukuttamiseen."
Öh, miten voi olla kohtuullisesti pilvessä? Ja eikös kannabis vaikuta aivoissa vielä kuukaudenkin päästä käytöstä, rasvaliukoinen kun on ja alkoholi taas nesteliukoinen. Alkoholi on todella vahva hermostomyrkky, eikä läpäisisi Suomen myrkkylainsäädäntöä, jos se nyt vasta keksittäisiin ja koitettaisiin saada markkinoille nautintoaineena. Yhteiskunnalle on valtava riesa jo tämä laillinen päihde ja laittomia huumeita ei todellakaan kaivata aiheuttamaan lisää kärsimystä yhteiskuntaamme.
Tuohon särkylääkekäyttöön en osaa ottaa kantaa, kun ei ole pätevyyttä, mutta tuo murheiden hukuttaminen on suomeksi päihdekäyttöä ja sen seuraukset on kai kaikkien tiedossa. Huumeet ja päihteet on perseestä.On totta, että kannabiksen sisältämän ainesosan THC:n jäämiä varastoituu enimmillään noin kuukaudeksi rasvakudoksiin. Nämä kuitenkin sen jälkeen häviävät virtsan mukana elimistöstä kokonaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sillä olisi jotakin päihdyttävää vaikutusta, vaikka sitä elimistöstä vielä löytyykin. Käytännössä kannabiksen päihdyttävä olotila häviää pikkuhiljaa muutamassa tunnissa ja nukutun yön jälkeen sillä ei ole enää mitään vaikutusta. Kyllähän niitä lääkkeiden jäännöksiäkin pystytään mittaamaan kehosta vielä pitkään käytönkin jälkeen.
Toisaalta löytyy myös tutkimuksia, joissa THC:n on todettu olevan jopa terveellistä.
Marijuana's Key Ingredient Might Fight Alzheimer's
http://www.livescience.com/humanbiology/061005_alzheimers_marijuana.html
Mielestäni kannabispohjaisia lääkkeitä tulisi olla mahdollisuus käyttää tiettyjen sairauksien hoidossa. Näkisin nykyistä järkevämpänä vaihtoehtona Hollannin mallin. Siellä enintään 5 g hallussapidosta omaan käyttöön ei rangaista ja kannabiksen myyminen coffee shopeissa on sallittua. En väitä, etteikö kannabiksella olisi myös haittavaikutuksia. Mutta mieluummin vaihtaisin viinan käytön kannabikseen tässä yhdessä euroopan väkivaltaisimmassa maassa. Valtio voisi säästää "pitkän pennin". - Starman
Joku vaan kirjoitti:
On totta, että kannabiksen sisältämän ainesosan THC:n jäämiä varastoituu enimmillään noin kuukaudeksi rasvakudoksiin. Nämä kuitenkin sen jälkeen häviävät virtsan mukana elimistöstä kokonaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sillä olisi jotakin päihdyttävää vaikutusta, vaikka sitä elimistöstä vielä löytyykin. Käytännössä kannabiksen päihdyttävä olotila häviää pikkuhiljaa muutamassa tunnissa ja nukutun yön jälkeen sillä ei ole enää mitään vaikutusta. Kyllähän niitä lääkkeiden jäännöksiäkin pystytään mittaamaan kehosta vielä pitkään käytönkin jälkeen.
Toisaalta löytyy myös tutkimuksia, joissa THC:n on todettu olevan jopa terveellistä.
Marijuana's Key Ingredient Might Fight Alzheimer's
http://www.livescience.com/humanbiology/061005_alzheimers_marijuana.html
Mielestäni kannabispohjaisia lääkkeitä tulisi olla mahdollisuus käyttää tiettyjen sairauksien hoidossa. Näkisin nykyistä järkevämpänä vaihtoehtona Hollannin mallin. Siellä enintään 5 g hallussapidosta omaan käyttöön ei rangaista ja kannabiksen myyminen coffee shopeissa on sallittua. En väitä, etteikö kannabiksella olisi myös haittavaikutuksia. Mutta mieluummin vaihtaisin viinan käytön kannabikseen tässä yhdessä euroopan väkivaltaisimmassa maassa. Valtio voisi säästää "pitkän pennin"."Mutta mieluummin vaihtaisin viinan käytön kannabikseen tässä yhdessä euroopan väkivaltaisimmassa maassa. Valtio voisi säästää "pitkän pennin"."
Viinaa tuskin voi vaihtaa mihinkään, koska ei siihen edes kieltolaki pystynyt. Jos kannabis laillistettaisiin, niin sitten sitä tupruteltaisiin kaljan ja kossun kera ja katukuvassa olisi entistä sekavampia setiä ja tätejä. Päihteiden määrän lisäämisellä ei päihdeongelmat pienene, vaan pahenevat. Eikä valtio säästäisi mitään, päinvastoin, kun hullujenhuoneet, vankilat ja hautausmaat rupeis täyttyyn, kun sekakäyttäjien kaalit leviäis. - Joku vaan
Starman kirjoitti:
"Mutta mieluummin vaihtaisin viinan käytön kannabikseen tässä yhdessä euroopan väkivaltaisimmassa maassa. Valtio voisi säästää "pitkän pennin"."
Viinaa tuskin voi vaihtaa mihinkään, koska ei siihen edes kieltolaki pystynyt. Jos kannabis laillistettaisiin, niin sitten sitä tupruteltaisiin kaljan ja kossun kera ja katukuvassa olisi entistä sekavampia setiä ja tätejä. Päihteiden määrän lisäämisellä ei päihdeongelmat pienene, vaan pahenevat. Eikä valtio säästäisi mitään, päinvastoin, kun hullujenhuoneet, vankilat ja hautausmaat rupeis täyttyyn, kun sekakäyttäjien kaalit leviäis.Kannabiksessa on se jännä juttu, että jos sitä nauttii runsaan viinan kanssa se aiheuttaa nopeasti pahoinvointia ja oksentelua. En usko, että alkoholiongelmaiset sellaista olotilaa haluaisi, jos pelkästä
viinasta sitä ei niin helpolla tule. Ja jos kannabis "laillistettaisiin", aiheuttaisiko se muka ongelmakäyttäjien
räjähdysmäisen kasvun, en usko. Sama porukka vetää nytkin päänsä täyteen mm. lääkkeillä ja alkoholilla.
Kieltolait eivät vain tietyissä tapauksissa toimi. Mikäli kaikki kielletään, se tietää alamaailmalle hyviä aikoja. - Starman
Joku vaan kirjoitti:
Kannabiksessa on se jännä juttu, että jos sitä nauttii runsaan viinan kanssa se aiheuttaa nopeasti pahoinvointia ja oksentelua. En usko, että alkoholiongelmaiset sellaista olotilaa haluaisi, jos pelkästä
viinasta sitä ei niin helpolla tule. Ja jos kannabis "laillistettaisiin", aiheuttaisiko se muka ongelmakäyttäjien
räjähdysmäisen kasvun, en usko. Sama porukka vetää nytkin päänsä täyteen mm. lääkkeillä ja alkoholilla.
Kieltolait eivät vain tietyissä tapauksissa toimi. Mikäli kaikki kielletään, se tietää alamaailmalle hyviä aikoja."Sama porukka vetää nytkin päänsä täyteen mm. lääkkeillä ja alkoholilla."
Olet siinä oikeassa että ongelmaiset hankkivat päihteensä keinolla millä hyvänsä. Mutta jos kannabis laillistettaisiin, niin tuo "sama porukka" saisi rinnalleen ne ihmiset jotka eivät aiemmin halunneet olla mukana rikollisessa toiminnassa, siis huumekaupassa. Kynnys narkkariksi ryhtymiseen laskisi ja kuka uskoo huumeiden kohtuukäyttöön? Entä joulupukkiin??
Taitaa kannabiskoukussa olevat nähdä asian ruusunpunaisten lasien läpi. Mukavampi olla "trendikäs" aineen käyttäjä, kuin hoitoa tarvitseva riippuvainen. Narkkari on itsepetoksen mestari. Niin ja kaikki juopot varmasti kannattavat viinan veroalennuksia, samoin narkkarit haluavat kannabiksen lailliseksi, helpottaa päänsekoitusta. Onneksi yhteiskunnan ei tarvi toimia päihteenkäyttäjien mielen mukaan. - Lääkekäyttöön
Mä käytän kyllä omatekoista ooppiumia kiputiloihin ja joskus unihäiriöön. Lääkekäytöstäni ei ole ollut haittaa tai edes vierotusoireita. Sinänsä opiaatit eivät ole vaarallisia elimistölle ongelmat johtuvat päihdekäytösta. Kannabis taasen on poltettuna haitallista keuhkoille, eli kannattaa syödä ja vaikkakin kannabis ei aiheuta psykooseja, niin sen käyttö hidastaa niistä paranemista. Eli kun nämä asiat ottaa huomioon niin eikun vaan tötsyttelemään jos on kipuja tai sairauksia joihin kannabis auttaa.
- teleranza
Starman kirjoitti:
"Mutta kuten alkoholinkin kohdalla, aina löytyy niitä tapauksia joilla sen käyttö ei pysy kohtuudessa. Kuten alkoholinkin kanssa, sitä voi käyttää murheiden hukuttamiseen."
Öh, miten voi olla kohtuullisesti pilvessä? Ja eikös kannabis vaikuta aivoissa vielä kuukaudenkin päästä käytöstä, rasvaliukoinen kun on ja alkoholi taas nesteliukoinen. Alkoholi on todella vahva hermostomyrkky, eikä läpäisisi Suomen myrkkylainsäädäntöä, jos se nyt vasta keksittäisiin ja koitettaisiin saada markkinoille nautintoaineena. Yhteiskunnalle on valtava riesa jo tämä laillinen päihde ja laittomia huumeita ei todellakaan kaivata aiheuttamaan lisää kärsimystä yhteiskuntaamme.
Tuohon särkylääkekäyttöön en osaa ottaa kantaa, kun ei ole pätevyyttä, mutta tuo murheiden hukuttaminen on suomeksi päihdekäyttöä ja sen seuraukset on kai kaikkien tiedossa. Huumeet ja päihteet on perseestä.Kannabis ei ole samalla tavalla farmakologisesti toksinen eli myrkyllinen aine kuten alkoholi, itseasiassa kannabis sativa on huomattavasti turvallisempi aine kuin monet ns. luontaistuotekaupoissa myytävät yrttiteet jotka on paljon aiheuttanu erilaisia munuais- ja maksavaurioita meillä täällä Suomessakin.
Se, että kannabis sitoutuu rasvaliukoisena kudoksiin ei oo sen kummempaa ku esim elintarvikkeiden rasvaliukosuus, esim A- ja D-vitamiini, jotka rasvaliukosina ei kuitenkaan mitenkään vaikuta aivotoimintaan, paitsi yliannostustapauksissa.
Kannabis ei rasvaliukosuudestaan huolimatta vaikuta aivoissa kovinkaan pitkään, yleensä lyhyemmän aikaa ku alkoholi- jos esim tänään kello 20.30 päätän kossun juomisen juotuani sitä ennen 3/4 litraan sitä, niin mulla se poistuu verestä suurin piirtein huomen illalla samaan aikaan, eli noin 24 tuntia kestää poistuminen. Kannabis poistuu verestä ja aivoista suurin piirtein samaa vauhtia mikäli nautittu annos on ollu esim miedohkoa kannabista yks bongillinen tai sätkä, mut huumetesteissä se näkyy pidempään.
Minkä tahansa aineen vesiliukosuus ei tee siitä vaarattomampaa: alkolin lisäks vesiliukosia ja huumetesteissä parin päivän jälkeen näkymättömiä aineita on myös esim heroiini ja amfetamiini, jotka voimakkaasti euforisoivina ja aggressiivisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta lisäävänä (jälk. amfetamiinin osalta) ovatkin alkoholin sukulaisaineita, tosin ei farmakologisesti.
Sanot kirjotuksessa ettei tarvita alkoholin lisäks Suomeen enää laittomia päihteitä. Jaa-a, voipi olla ja mikä ettei, ettei tarvita mutta kun ne ON JO TÄÄLLÄ! Ja käyttö on yleistä ja runsasta, ainakin kannabiksen osalta! Eli se siitä toiveesta.
Mitä on kannabiksen kohtuukäyttö? No eiks talonpoikaisjärki jo sano mitä on kohtuukäyttö? Se on tätä: harvoin ja vähän kerralla, aivan kuten esim viinin osalta. - teleranza
Starman kirjoitti:
"Mutta mieluummin vaihtaisin viinan käytön kannabikseen tässä yhdessä euroopan väkivaltaisimmassa maassa. Valtio voisi säästää "pitkän pennin"."
Viinaa tuskin voi vaihtaa mihinkään, koska ei siihen edes kieltolaki pystynyt. Jos kannabis laillistettaisiin, niin sitten sitä tupruteltaisiin kaljan ja kossun kera ja katukuvassa olisi entistä sekavampia setiä ja tätejä. Päihteiden määrän lisäämisellä ei päihdeongelmat pienene, vaan pahenevat. Eikä valtio säästäisi mitään, päinvastoin, kun hullujenhuoneet, vankilat ja hautausmaat rupeis täyttyyn, kun sekakäyttäjien kaalit leviäis.En tiedä missä tuppukylässä asut, missä sedät ja tädit vetää kaksin käsin viinaa kylänraitilla, mutta ainakin pk-seudulla ja monissa muissakin isommissa kaupungeissa eri-ikäiset "sedät ja tädit" kyssä tupruttelee aina sillon tällön, järkevimmät harvemmin ilman kummosempia terveysseurauksia, kannabista oli se laillista tai laitonta.
Useimmilla niillä jotka hamppua polttelee ei oo pahemmin tarvetta enää sen kanssa kitata kossua ja kaljaa. Ei se niin mee et ensiks vedetään kalja-kossukänni ja siihen päälle pilveä.
Kun viinankittaaminen on alkanu tympiä tai siihen ei oo koskaan edes tottunu, on hampun polttaminen mukavassa seurassa ilman karaoke-mölinää, kiljuvia ja karjuavia tuuliördejä niin paljon miellyttävämpää ettei pahemmin oikee enää inspiroi viinaa juoda, ei edes kaljaa.
- Hurja Hilta
Kyseessähän on yksi poikkeustapaus, jossa on annettu lupa käyttää kannabista kipulääkitykseen. Kyseinen lupa on voimassa vuoden eikä sitä uusita. Älä levitä väärää tietoa!
- Mari-Juhani
Toki kyseessä on yksittäistapaus, mutta koska se on hyväksytty hoidoksi, täytyy päätöksen takana olla logiikka, joka myöntää, että käytettävä kannabis on tehokkaaksi ja turvalliseksi tutkittu kipulääke tälle potilaalle.
Tämä kaksinaismoraalinen ja yhden totuuden Suomi aiheuttaa eniten ikäviä sivuvaikutuksia kaikilla elämänaloilla, eikä vähiten huumekeskutelussa. - Starman
Mari-Juhani kirjoitti:
Toki kyseessä on yksittäistapaus, mutta koska se on hyväksytty hoidoksi, täytyy päätöksen takana olla logiikka, joka myöntää, että käytettävä kannabis on tehokkaaksi ja turvalliseksi tutkittu kipulääke tälle potilaalle.
Tämä kaksinaismoraalinen ja yhden totuuden Suomi aiheuttaa eniten ikäviä sivuvaikutuksia kaikilla elämänaloilla, eikä vähiten huumekeskutelussa."Toki kyseessä on yksittäistapaus, mutta koska se on hyväksytty hoidoksi, täytyy päätöksen takana olla logiikka, joka myöntää, että käytettävä kannabis on tehokkaaksi ja turvalliseksi tutkittu kipulääke tälle potilaalle."
Kannabiksen kriminalisointi taas perustuu siihen logiikkaan, että kannbis on riippuvuutta aiheuttava huume, joka muiden huumeiden tavoin tuhoaa ihmisen ja on siis turvattomaksi tutkittu jokaiselle potentiaaliselle käyttäjälle. - Mari-Juhani
Starman kirjoitti:
"Toki kyseessä on yksittäistapaus, mutta koska se on hyväksytty hoidoksi, täytyy päätöksen takana olla logiikka, joka myöntää, että käytettävä kannabis on tehokkaaksi ja turvalliseksi tutkittu kipulääke tälle potilaalle."
Kannabiksen kriminalisointi taas perustuu siihen logiikkaan, että kannbis on riippuvuutta aiheuttava huume, joka muiden huumeiden tavoin tuhoaa ihmisen ja on siis turvattomaksi tutkittu jokaiselle potentiaaliselle käyttäjälle.Sama pätee tietysti alkoholiinkin ja kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin/aineisiin.
Huume-sanalla on vain kivampi läpsiä ihmisiä... - Starman
Mari-Juhani kirjoitti:
Sama pätee tietysti alkoholiinkin ja kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin/aineisiin.
Huume-sanalla on vain kivampi läpsiä ihmisiä..."Sama pätee tietysti alkoholiinkin ja kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin/aineisiin.
Huume-sanalla on vain kivampi läpsiä ihmisiä..."
Olet oikeassa, kaikki päihteet aiheuttavat tuhoa. Yhteiskunnan ei pitäisi suosia mitään päihdekäyttöä, ei laillista, eikä missään nimessä laitonta. Mitä helpompi saatavuus, sitä suurempi kulutus ja sitä isommat haitat.
Itse en ainakaan halua läpsiä ketään. Haluan vain tuoda esiin sitä, että vaikka jotkut saattavat selvitä kannabiskokeilusta suhtkoht pienin vaurioin, niin se ei poista aineen vaarallisuutta. Kysymys on ihmishengistä, perheiden kohtaloista, eikä mistään harmittomasta älykköeliitin tupruttelusta. - Sepi
Starman kirjoitti:
"Sama pätee tietysti alkoholiinkin ja kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin/aineisiin.
Huume-sanalla on vain kivampi läpsiä ihmisiä..."
Olet oikeassa, kaikki päihteet aiheuttavat tuhoa. Yhteiskunnan ei pitäisi suosia mitään päihdekäyttöä, ei laillista, eikä missään nimessä laitonta. Mitä helpompi saatavuus, sitä suurempi kulutus ja sitä isommat haitat.
Itse en ainakaan halua läpsiä ketään. Haluan vain tuoda esiin sitä, että vaikka jotkut saattavat selvitä kannabiskokeilusta suhtkoht pienin vaurioin, niin se ei poista aineen vaarallisuutta. Kysymys on ihmishengistä, perheiden kohtaloista, eikä mistään harmittomasta älykköeliitin tupruttelusta.Minä olen ainakin samaa mieltä ex syyttäjä Ritva Santavuoren kanssa. Santavuori arvioi 15.12,TV1 aamun Jälkiviisaissa että kannabis tulee olemaan laillinen päihde suomessa 10 vuoden sisällä. Hän sanoi mielipiteensä muuttuneen kannabiksen suhteen viime aikoina, ja epäilen että hän on lukenunt Osmo Soininvaaran kirjan Ministerinkyyti. tässä luku "huumeministeri"
http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/265/Huumeministeri.pdf
Soninvaara ei ole huumeitten puolestapuhuja mutta on ainakin ymmärtänyt sen että suomen päihdepolitiikan nykyinen malli ei toimi. - Starboy
Sepi kirjoitti:
Minä olen ainakin samaa mieltä ex syyttäjä Ritva Santavuoren kanssa. Santavuori arvioi 15.12,TV1 aamun Jälkiviisaissa että kannabis tulee olemaan laillinen päihde suomessa 10 vuoden sisällä. Hän sanoi mielipiteensä muuttuneen kannabiksen suhteen viime aikoina, ja epäilen että hän on lukenunt Osmo Soininvaaran kirjan Ministerinkyyti. tässä luku "huumeministeri"
http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/265/Huumeministeri.pdf
Soninvaara ei ole huumeitten puolestapuhuja mutta on ainakin ymmärtänyt sen että suomen päihdepolitiikan nykyinen malli ei toimi.Lueskelin tuota Soininvaaran tekstiä; kannabis aiheuttaa sen mukaan pysyviä muutoksia aivoissa ja jo tupakka toimii porttina vahvempiin aineisiin (saati kannabis).
En usko että Suomessa oltaisiin niin tyhmiä, että haluttaisiin kansakunta saattaa kasvikunnaksi. Monissa euroopan maissa tosiaan suositaan nistejä, eli mieto kama on laillista, mutta Suomi on monessa muussakin asiassa muita maita fiksumpi, joten tuskin täällä ihan seinähulluun huumepolitiikkaan sorrutaan, jota kannabiksen vapauttaminen olisi. - teleranza
Mistäs sä Hurja Hilta tiedät vaikka uusittaiski, tai vaikka tulis lisää henkilöitä joille lääkekannabista määrättäis esim reumaan, MS-tautiin, migreeniin etc (kuten tuleekin)?
- Left Online
No, voihan sitä hamppua käyttää paljon muuhunkin. Esimerkiksi nyt paperin valmistukseen. Itselläni on paperiprojekti. Syötävää hamppusuklaata saa ekokaupoista. Hampun siemenistä voi puristaa öljyä jota voi käyttää teollisuudessa ja duoanlaitossa. Hamppukuidusta saa tehtyä hienoja kankaita vaatteiden valmistukseen.
Ja huuli poskessa:
MARINOL(tm) - Pilleri syömähaluttomuuteen ja kuntoiluun. Sisältää THC:tä. Konsultoi lääkäriäsi ennen käytön aloittamista.
http://www.marinol.com
Ja oma sivuni http://www.left-online.com- Left Online
Siis, on olemassa hamppuja joista on melko mahdoton päihtyä ja joiden kasvatus Suomessa on täysin laillista jo nyt mainitsemiini tarkoituksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186