oma avaus

kaktus

tälle: >6) Sijarin palkasta ei olla kateellisia! Mutta samat kulut lapsesta on niin bio- kuin sijari-perheessäkin, joten korvaukset samalle viivalle molemmissa perheissä! <

Miksi te ette halua, että usein vaikeista oloista tulevat lapset saisivat edes jotain ekstraa ja ylimääräistä?
Kyse on lapsista, mikä tuntuu täällä täysin unohtuvan, vaikka lapsi-sana usein kirjoituksissa vilahteleekin.
Hävetkää!

49

775

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse olet taas veivaamassa

      asioita päinvastoin kuin on kirjoittajilla on ollut tarkoitus.

      Vaikeissa oloissa elävät lapset (nyt ei puhuta päihdeperheistä) tarvitsevat ensimmäiseksi riittävän toimeentulon ja koska vanhemmille ei sitä anneta, siitä johtuen pahimmillaan jopa sairastutaaan, niin puuttuvaan rahaan ei auta mikään muu kuin raha.

      Jos lapsi oikeasti tulee huonoista oloista, hänelle kuuluva extra on terapiaa ja kuntoutusta, eikä sitä ole välttämättä missään riittävästi saatavilla, vaikka sijarit suurempien korvausten toivossa monesti yrittävät lapselle vaikeahoitoisen diagnoosia hankkiakin.

      Kysyt, että miksi lasten ei pitäisi saada sijaisperheessä jotain ylimääräistä. Älytöntä! Olet varsinainen kaksinaamainen teeskentelijä! Koska lapsille ei yhteiskunta paljoa suo, ei bio- eikä sijaisperheisiin, yrität tuollaisella järjettömällä vedolla puolustella, että sijareiden pitää päästä lapsen hoidosta jotenkin helpommalla kuin biojen. Sekö muka on lapsen kannalta ajattelua?!?! Häpeä itse!

      Jokainen joka OIKEASTI ajattelee lapsen kannalta, kannattaa lapsen suhteen tukemista omiin vanhempiinsa! Sinun itsekkyydelläsi ei näytä näköjään rajaa olevan, mikä nyt oli ihan arvattavaakin.

      • kaktus

        Minusta on vaan niin mukava vähän lelliä näitä lapsukaisia, jotka eivät hemmottelua tai edes äidinrakkautta kotoaan ole saaneet.

        Jos se on itsekkyyttä, niin olet luonut sille ihan uuden määritelmän.

        Ja sitten asiaa, kirjoitit; "vaikka sijarit suurempien korvausten toivossa monesti yrittävät lapselle vaikeahoitoisen diagnoosia hankkiakin. "

        Ja tuon sitten perustelet ja vimpanpäälle kunnolla.Meinaan että miten sitä pystytään vaikuttamaan asiansa osaaviin psykologeihin etc niin paljon, että tekevät diagnoosin lapsesta sijareiden mielen mukaan?
        Enpä ole minä moiseen törmännyt, mutta ehkä sinä olet useasti koska niin kirjoitit.

        Esimerkkejä?

      • viimeisen päälle!
        kaktus kirjoitti:

        Olenko minä kieltänyt antamasta hellimistä ja rakkautta huonoista oloista tuleville lapsille, koska mielestäni kaikki lapset ovat oikeutettuja saamaan huolenpitoa ja rakkautta, tulevat sitten mistä oloista tahansa?!

        Mutta lapsilla on oikeus siihen myös omassa kodissaan, silloinkin kun vanhemman ainoa ongelma on rahattomuus ja siitä johtuva uupuminen, väsyminen, sairastuminen. Silloin ei enää ehkä pysty antamaan rakkautta kenellekään. Mutta tuo tilannepa onkin ehkäistävissä antamalla KAIKILLE lapsille riittävä toimeentulo, MYÖS OMASSA kodissaan, eikä vasta sijaisperheessä.

        Ette te sijarit pysty lasten huonoon terveydenhoidon tilaan vaikuttamaan, vaikka kuinka rahan ahneudessanne yrittäisitte. Eivät sitä ole toistaiseksi pystyneet biotkaan muuttamaan oikealle tolalle, niin ei se teiltäkään onnistu noin vain, vaikka monesti kyllä lapsi on helpompi huostaanoton jälkeen psykiatriseen hoitoon saadakin. Koska nimittäin uskotaan sinunlaisesi valheita ja yleensäkin halutaan pitää yllä uskomusta huonoista oloista tulevista lapsista silloinkin, kun väitteellä ei ole mitään pohjaa todellisuudessa.

      • tietää myös
        viimeisen päälle! kirjoitti:

        itse, ettei kotona ole ollut paha olla niinkuin heidän kohdalleen on väitetty olevan.
        Pahaa oloa tarjotaan kuitenkin sijaispaikoissa haukkumalla vanhempia ties miksikä, usein saattaa kuulla myös puhkikulunutta fraasia, samanlainen olet kuin isäs/äitiskin.
        Lapsi on tyytyväinen siitä, ettei ole ainakaan samanlainen kuin sijaiskasvattajansa.

        Moni löytää itsestään aikuisiässä merkintöjä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuinka he saavat sosiaaliväen vastuuseen maineensa ja tulevaisuutensa tahraamisesta?
        Sijoituksessa monen elämä laitetaan oikeasti retuperälle ja myöhemmin heidän lastensa kimppuun käydään vain siksi, että asiakasrekisterissä näkyy asiakkuutta lapsuudessaan.
        Ylläpidetään siis "huono-vanhempi"-kierrettä teennäisin keinoin.

        Tietysti on olemassa niitä lapsia, jotka todella ovat onnellisia siitä että ovat päässeet pois kurjista oloista, mutta yhtään onnellista lasta en ole nähnyt niin, että olisivat kiitollisia kurjuuteen siirtämisestään.

    • häpeä, sillä

      erään väliaikaisen sijoituksen aikana useampiakin lapsia kohdeltiin sijoituspaikassa niin, että tänä päivänä käy terapiassa.
      Me emme saa mitään ylimääräistä, minun lapsellani ei saisi olla virikkeitä eikä vaatteita kotonaan, hänen pitää kuunnella herjaavia sanoja vaatteistaan.
      Kerran tuli apeana koulusta ja sanoi takkiaan haukutun säkiksi. Sanoi pala kurkussa että eikö ne ymmärrä että pääasia että se on lämmin.
      Älä tule minulle selittämään miten hyvä sijoitetuilla pitäisi olla, koska usein on niin, että sanaan pitäisi se monissa paikoissa jääkin.

      Toisaalta, nosta hattua sinulle jos teet kuten kirjoitatkin.
      Minua kuitenkin harmittaa se, että lasten omissa perheissään on enemminkin laki kuin poikkeus että vähempi on riitettävä.
      Suomessa on virallisesti tehty kalliilla tutkimus, jossa varattomuus aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.
      YK on asiaa maininnut myös 2005 antamassaan kirjelmässä Suomen tekemästä raportista (2003), eli 2000 vuoden nootit eivät ole johtaneet varattomien perheiden tukemiseen millään lailla, päin vastoin, asiat annetaan selvän rahapulan vuoksi pahentua.
      Kuka tahansa järkevän ihmisen pitää tajuta, että kaikki on kallistunut.

      Miksi lasten kuuluu kärsiä vaatepulasta, virkkeiden vähyydestä ym. kotonaan?
      Ei meillä juoda viinaa eikä hörhöillä huumeiden ja lääkkeiden kanssa, lapsesta pidetään huoli. Ulkopuolisten arvostelu... Sitä minä en pysty poistamaan.

      • koska hän haluaa

        varmistaa itselleen ne rahat, jotka kuuluisivat joka lapselle omassa kodissa asumessaan.

        Kaktus ei siedä, että köyhien lapsilla olisi ikinä oikeus saada uusia vaatteita, koska vanhempien tulot on laskettu niin alas, että on varaa vain kirppisvaatteisiin.

        Kaktuksemme kuuluu siihen lasten oikeuksia vastaan taistelevien kerhoon, joita ei paljoa kiinnosta todellisuudessa, miten köyhiä lapset kotonaan ovat, kun vain sijareille maksettaisiin riittävästi EKSTRAA kun leikitään ajatuksella huonoista oloista tulevista lapsista silloinkin, kun lapsen omissa vanhemmissa ei ole ollut mitään vikaa lapsen hoidon suhteen.

        Täytyyhän TÄTÄ SIJAREIDEN EKSTRAA pönkittää edes jonkinlaisilla valheilla, ei huostaanottobisnes pyöri muuten. Ja sitten kaktus valehtelee vielä olevansa muka lasten asialla! HAH-HAH-HAA!

      • kaktus

        köyhyydestä minä en ole koskaan ketään haukkunut, vaikka sekin?! tuntuu olevan täällä yleinen päätelmä, että sijarit eivät soisi kenellekään mitään.

        Puhun sijoitettujen lasten puolesta joskus ilmeisen raivostuttavasti.
        Päätellen kaikesta haukkumisesta jonka olen saanut osakseni täällä.
        Mutta ei se minua hetkauta suuntaan eikä toiseen, loppupeleissä oikea elämä on tämän ruudun ulkopuolella ja ainakaan minun omatuntoni ei salli minun kohdella lapsia huonosti.

        Täällä peräänkuulutetaan jatkuvasti meidän tehtäväämme ylläpitää biovanhempien ja lasten suhteita, mutta kun sekään ei käy jos se ei käy!

        Eli en voi väkisin viedä lapsia katsomaan vanhempaa joka heistä viis veisaa.
        Se tuntuu olevan mahdoton asia useimpien käsittää, mutta emme me mitään ihmeidentekijöitä ole.Sentään.

        Olen pahoillani jos lapsesi joutuvat kokemaan ulkopuolisten arvostelua, se todella satuttaa ja tuntuu pahalta.
        Ja tiedän kyllä lähipiiristäni, kuinka vaikea sossusta on mitään saada kun sitä tosiaan tarvitsisi.Eli paska homma sekin.

        Siitä olisin kuitenkin kiitollinen, jos ihan kaikkia Suomessa vallitsevia epäkohtia ei laitettaisi sijaisvanhempien syyksi =)

      • kaktus
        koska hän haluaa kirjoitti:

        hupikerho on koolla tänään, kyllä naurattaa ehhheehhh.
        Kutsutko itseäsi aikuiseksi?

      • huostaanottoja

        sijaisvanhempien syyksi. Monet oikeasti yhteistyötä perheiden kanssa tekevät tulevat todenneeksi huostan perimmäiset syyt. Niistä paikoista lapsia yleensä kotiutetaankin :)

        No, Mannerheimin Lastensuojeluliitto taisi toimittaa meille sellaisen 60 euron Hyvän joulun kortin jolla saa ostettua vaikka mitä sapuskaa meidän mittapuumme mukaan. Tuli Punaisen Ristin-kirjekuoressa, en usko että sossusta sellaista lähetettäisiin. Mikäli, myöntävät siis tilanteemme.
        Kunpa kaikki perheet saisivat tuon tuikitarpeellisen kortin, meille se tuli todella tarpeeseen. Lapseni loikki riemusta kun kerroin ja näytin mitä oli tullut. Ymmärtää siis kurjuutemme varsin hyvin mutta tietää tasan tarkkaan, ettei se kurjuus ole itseaiheutettua, väkivallasta sun muusta nyt puhumattakaan.

      • johon tämän aloituksella

        viittasit?

        Totta on, että kaiken takana on raha, raha ja vain raha. Jos valtio ei jaa kunnille rahaa riittävästi lastensuojeluun, ja kunnat lisäksi käyttävät rahat muuhun kuin lasten olojen parantamiseksi, ei syy ole kenttätyötä tekevissä sossuissakaan. Tämän kaikki ymmärtävät!

        Mutta jos biot kirjoittavat MISTÄÄN sossujen väärinkäytöksistä, asiakkaiden ihmisarvoa alentavasta kohtelusta tai samoista rikkeistä sijareiden taholta, alkavat sijarit huutaa suureen ääneen, että "Emme me tee huostaanottoja, turha meitä on syyttää!" No ei ole syytettykään huostaanottojen tekemisestä, mutta monesta muusta väärinkäytöksestä kylläkin.

        Ja silloin kun bio on hoitanut lapsensa hyvin, syy huostaanottoon ei ole kotioloissa, on aivan turhaa aina sinunkin vedota omien sijaislastesi vanhempien päihteiden käyttöön ja siihen, että eivät halua tavata lapsiaan. En minä ainakaan ole vastuussa heidän käytöksestään! Minua ei ole EDES sossu leimannut huonoksi kasvattajaksi, mutta esimerkiksi sinulta saa kyllä lukea millaista tekstiä tahansa.

        Ei ihan kaikkia Suomessa lasten elämässä vallitsevia epäkohtia tarvitse kyllä laittaa KAIKKIEN bio-vanhempienkaan syyksi.

      • Perustele vähän
        kaktus kirjoitti:

        hupikerho on koolla tänään, kyllä naurattaa ehhheehhh.
        Kutsutko itseäsi aikuiseksi?

        paremmin, miksi lasten kulut ovat sijaisperheessä suuremmat kuin kotona asuessaan?

        Eivät kaikki huostaanotetut tule huonoista kotioloista. Ja hekin, jotka tulevat, eivät heidän huonot kokemuksensa ole rahalla pois pyyhittävissä.

        Mikä sinua näissä asioissa noin kovasti naurattaa? Epäoikeudenmukaisuus Suomessa lapsiperheitä kohtaan ei minua kyllä naurata pätkääkään!

        Paukahdat varmaan pihalle kuin lumiukko kun sanon vielä, että itse pärjään kyllä lapseni kanssa, mutta olen valmis silti henkeen ja vereen ajamaan lapsiperheiden oikeuksia, että KAIKILLE lapsille saadaan riittävä toimeentulo ILMAN huostaanottoa!

      • kaktus
        huostaanottoja kirjoitti:

        sijaisvanhempien syyksi. Monet oikeasti yhteistyötä perheiden kanssa tekevät tulevat todenneeksi huostan perimmäiset syyt. Niistä paikoista lapsia yleensä kotiutetaankin :)

        No, Mannerheimin Lastensuojeluliitto taisi toimittaa meille sellaisen 60 euron Hyvän joulun kortin jolla saa ostettua vaikka mitä sapuskaa meidän mittapuumme mukaan. Tuli Punaisen Ristin-kirjekuoressa, en usko että sossusta sellaista lähetettäisiin. Mikäli, myöntävät siis tilanteemme.
        Kunpa kaikki perheet saisivat tuon tuikitarpeellisen kortin, meille se tuli todella tarpeeseen. Lapseni loikki riemusta kun kerroin ja näytin mitä oli tullut. Ymmärtää siis kurjuutemme varsin hyvin mutta tietää tasan tarkkaan, ettei se kurjuus ole itseaiheutettua, väkivallasta sun muusta nyt puhumattakaan.

        hain paikallisesta kirjastosta pari korttia Joulupuu-keräystä varten eli punainen kortti tarkoittaa tyttöä, sininen poikaa ja kortteihin on merkitty lapsen ikä.
        Lahjoja voi sitten ostaa oman kykynsä ja halunsa mukaan ja toimittaa esim sosiaalitoimistoon joka välittää ne edelleen.
        Oli kyllä ilo huomata, että kortteja ei ollut paljon jäljellä eli ihmiset välittävät kuitenkin.

        Samoin teen nytkin.

      • kaktus
        Perustele vähän kirjoitti:

        paremmin, miksi lasten kulut ovat sijaisperheessä suuremmat kuin kotona asuessaan?

        Eivät kaikki huostaanotetut tule huonoista kotioloista. Ja hekin, jotka tulevat, eivät heidän huonot kokemuksensa ole rahalla pois pyyhittävissä.

        Mikä sinua näissä asioissa noin kovasti naurattaa? Epäoikeudenmukaisuus Suomessa lapsiperheitä kohtaan ei minua kyllä naurata pätkääkään!

        Paukahdat varmaan pihalle kuin lumiukko kun sanon vielä, että itse pärjään kyllä lapseni kanssa, mutta olen valmis silti henkeen ja vereen ajamaan lapsiperheiden oikeuksia, että KAIKILLE lapsille saadaan riittävä toimeentulo ILMAN huostaanottoa!

        >Ja hekin, jotka tulevat, eivät heidän huonot kokemuksensa ole rahalla pois pyyhittävissä<

        Kuinka paljon luulet rahattomuuden sitten auttavan huonojen kokemusten pois pyyhkimisessä?

      • muistetaan EDES
        kaktus kirjoitti:

        hain paikallisesta kirjastosta pari korttia Joulupuu-keräystä varten eli punainen kortti tarkoittaa tyttöä, sininen poikaa ja kortteihin on merkitty lapsen ikä.
        Lahjoja voi sitten ostaa oman kykynsä ja halunsa mukaan ja toimittaa esim sosiaalitoimistoon joka välittää ne edelleen.
        Oli kyllä ilo huomata, että kortteja ei ollut paljon jäljellä eli ihmiset välittävät kuitenkin.

        Samoin teen nytkin.

        jouluna.

        Mutta osalle se on vanha perinne köyhien jouluna muistaminen, samoin kuin muutkin jouluperinteet.

        Vaikka he osallistuvat tuollaiseen, heiltä silti puuttuu tietämys lasten elämän todellisesta kurjuudesta, sen laajuudesta tämän päivän Suomessa. Siis siitä huolimatta, että vanhemmat eivät ole huonolla elämäntyylillään kurjuutta aiheuttaneet.

        Siksi minusta työtä on tehtävä muulloinkin kuin jouluna.

      • mietin.
        kaktus kirjoitti:

        >Ja hekin, jotka tulevat, eivät heidän huonot kokemuksensa ole rahalla pois pyyhittävissä<

        Kuinka paljon luulet rahattomuuden sitten auttavan huonojen kokemusten pois pyyhkimisessä?

        Moni kotiutetuista lapsista kertoo niistä kokemuksistaan vanhemmilleen tälläkin hetkellä. Ei se rahattomuus niitä muistoja pyyhi.

      • Te saatte sentään
        kaktus kirjoitti:

        >Ja hekin, jotka tulevat, eivät heidän huonot kokemuksensa ole rahalla pois pyyhittävissä<

        Kuinka paljon luulet rahattomuuden sitten auttavan huonojen kokemusten pois pyyhkimisessä?

        kohtuullisen kulukorvauksen lapsilisän lapselle harrasterahaa ja aina on tukena se toinen puoliso, jonka puoleen voi kääntyä, jos tulee tilanne, että rahat eivät riitä.

        Minkä verran luulet rahattomuuden vaikuttavan huostaanottojen määrään? Kansanedustajien mukaan se vaikuttaa. Minulta on turha edes kysyä, vaikuttaako vai ei, koska tiedän sen vaikuttavan.

      • aika
        koska hän haluaa kirjoitti:

        varmistaa itselleen ne rahat, jotka kuuluisivat joka lapselle omassa kodissa asumessaan.

        Kaktus ei siedä, että köyhien lapsilla olisi ikinä oikeus saada uusia vaatteita, koska vanhempien tulot on laskettu niin alas, että on varaa vain kirppisvaatteisiin.

        Kaktuksemme kuuluu siihen lasten oikeuksia vastaan taistelevien kerhoon, joita ei paljoa kiinnosta todellisuudessa, miten köyhiä lapset kotonaan ovat, kun vain sijareille maksettaisiin riittävästi EKSTRAA kun leikitään ajatuksella huonoista oloista tulevista lapsista silloinkin, kun lapsen omissa vanhemmissa ei ole ollut mitään vikaa lapsen hoidon suhteen.

        Täytyyhän TÄTÄ SIJAREIDEN EKSTRAA pönkittää edes jonkinlaisilla valheilla, ei huostaanottobisnes pyöri muuten. Ja sitten kaktus valehtelee vielä olevansa muka lasten asialla! HAH-HAH-HAA!

        erikoista!? Itse en tiedä yhtäkään tapausta, jossa lapsi olisi otettu huostaan PELKÄN köyhyyden takia??! Tai jos sitten on niin, ettei niistä vähistä rahoista liikene lapsille, niin ehkä sitten.

        Ja kun vielä muistamme sen, että tänä päivänä jokaisella on mahdollisuus mennä töihin - jos siis on normaali, terve ihminen, joka ei vieroksu mitään töitä - ja sitä kautta tienata, jos ei huikeita summia, niin ainakin toimeentulon itselleen ja lapsilleen.

        Jos on joitakin syitä, miksei voi työelämään mennä - silloinhan on jo kyse jostain taustalla olevasta ongelmasta.

        Kaktus puhuu asiaa.

      • joka ei ole seurannut
        aika kirjoitti:

        keskustelua ja asioita tuon enempää... huoh!

        Tv:ssä on nähty pari hyvää ohjelmaa lähiaikoina. Näitkö ne? Osaatko ajatella tai oletko kuullut viisaampien arvioita siitä, mitä köyhyys aiheuttaa?

        Täällä keskusteluissa on tullut esille mm. pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä elävä yksinhuoltaja.

        Jos minimitoimeentulolla elävä vanhempi käyttää rahansa väärin, se kyllä on helppo todistaa, koska se on helposti todistettavissa. Lapsiperheiden köyhyydestä puhuttaessa onkin kyse aikuisista, jotka eivät ole huonolla elämäntyylillään köyhyyttä aiheuttaneet.

      • kaktus
        joka ei ole seurannut kirjoitti:

        itse???

      • kaktus
        muistetaan EDES kirjoitti:

        jouluna.

        Mutta osalle se on vanha perinne köyhien jouluna muistaminen, samoin kuin muutkin jouluperinteet.

        Vaikka he osallistuvat tuollaiseen, heiltä silti puuttuu tietämys lasten elämän todellisesta kurjuudesta, sen laajuudesta tämän päivän Suomessa. Siis siitä huolimatta, että vanhemmat eivät ole huonolla elämäntyylillään kurjuutta aiheuttaneet.

        Siksi minusta työtä on tehtävä muulloinkin kuin jouluna.

        joulu vain erityisesti herkistää mielen ja onhan hyvä, että lapsia muistetaan silloin, vaikka heidän vanhemmillaan olisi huono elämäntyyli.
        Hirveän surullinen ajatus, että monissa perheissä lapset saavat lahjoja niin paljon, etteivät kaikilla edes viitsi mitään tehdä kun taas joissakin perhessä juuri Sinun panoksesi voi tuoda lapselle sen ainoan lahjan.

      • herkistää. On ollut

        kiva huomata, kun omalle lapselle olen puhunut koko syksyn, että nyt hän ei saa leluja lahjaksi, niin hän jokin aika sitten vaikutti hyväksyneen tilanteen. Syynä tietysti tiukka rahatilanne ja toisaalta se, että aivan rehellisesti arvioiden hänellä on leluja riittävästi ja toisaalta 10-v:n toiveisiin on kyllä tullut jo vähän uuttakin ulottuvuutta.

        Ja kyllä lapsia on syytä muistaa, elivät vanhemmat miten tahansa. Muistan kuulemani kertomuksen parin vuoden takaa, miten naapuritaloyhtiössä asuvan pariskunnan rahat kuulema riittivät yhteiselle lapselle lahjan hankkimiseen, mutta äidin aiemmasta liitosta oleva teini-ikäinen poika ei saanut mitään. Hänelle luvattiin uuden vuoden raketit korvauksena joulun pettymyksestä, mutta kyllä hän kavereiden kertoman mukaan uuten vuotena tyhjin käsin sivusta katseli toisten ilottelua.

        En tiedä noiden vanhempien todellisia taustoja ja syitä vanhemman lapsen huomiotta jättämiselle. Säälittävää kuitenkin lapsen kannalta.

        Tiedän kuitenkin, miten joulu on monille vanhemmille painajainen, koska lapset kuulevat toisten lasten toiveista ja myös siitä miten toiveet täytetään varakkaammissa perheissä. On lapsen kannalta kurkkua kuristavaa jäädä osattomaksi niin monesta asiasta.

        Enkä ollenkaan tarkoita sitä, että lasten kaikkien toiveiden täyttäminen olisi oikein, ei se ole järkevääkään. Mutta kun saisi edes muutaman paketin jokaiselle tähtisilmälle, niin hyvä.

      • ja Tapaninpäivänä
        herkistää. On ollut kirjoitti:

        oli tapana mennä mummolaan.
        Joululahjat he olivat tuoneet lastenkotiin.
        Hankin vastavuoroisesti lahjoja myös mummolla asuvalle suvulleni, käytäntö oli muuttunut niin että sain muutaman paketin suoraan mummolassa. Lastenkodissa alkoi pakettimäärä kutistua kahteen. Jonkun hoitajan kutomat sukat sain. Eräänä jouluna vein taas paketteja kun minulle sanottiin, ettei meillä ole sinulle mitään. Samaan aikaan kaksi nuorempaa sisarustani esittelivät saamiaan lahjoja ja mummon hankkimaa tietokonetta, jota ei kuitenkaan osannut käyttää. Toinen sisaruksistani kertoi, kuinka naapureita oli pyydetty kylään konetta katsomaan, jonka ääreen sisarukseni olivat molemmat istuneet ja naputelleet koneeseen tietoja ym. Siihen aikaan ohjelmointi tehtiin ohjekirjasta kopioimalla.

        Tuntui todella pahalta.
        Tottahan ennusmerkkejä oli näkyvissä jo vuosia, yhä harvemmin tultiin katsomaan eikä käyntinikään tuntuneet enää kovin toivotuilta?
        Sinä jouluna tiesin, etten sukuun kuulu.
        Äitini oli sisarusten mukaan huostaanottoni jälkeen esim. lääkärissä käynnin yhteydessä vastannut lääkärille, kuinka äidilläni olisi vain kaksi lasta, sisarukseni.
        Kolmatta ja vanhinta ei ollut, minua.

        Tänään tiedän monen muun tapahtuneen ohella ainakin sen, mitä en missään nimessä omalle lapselleni "tarjoa".
        Pakettia on löytynyt vyötä kiristämällä, viime vuonna erään kirjoitukseni johdosta tuntemattomat ihmiset auttoivat, se teki hyvän mielen.
        Ja tosiaan, saimme eilen sellaisen Hyvän Joulumielen-kortin. Siitä tosiaan tuli hyvä mieli, ensi viikolla sen sitten käytämme.

      • ensi viikolla !
        ja Tapaninpäivänä kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

      • kaktus
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        taidat olla niitä jotka lausuvat lapsensa syntymäpäivän kunniaksi runon ja siinäpä se.

        Kultainen keskitie on joskus vaikea löytää.

      • Hyvänmielen-joulukortti
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        on Ylen, SPR:n, MLL:n sekä Keskon järjestämää keräystä joka oikeuttaa 60 euron ruokaostoksiin.
        Mikäs järjestään köyhä se siellä erehtyi "älyään" taas mainostamaan?
        Oletko katkera siitä, että edes joillekin on tullut Hyvä Joulumieli-keräyksestä hyvä mieli?
        Että ko. keräys todella menee niille perheille eivätkä summat jää jonnekin kassa-Ö:hön?

        Uskon elämän jatkuvan monenkin kohdalla hyvillä mielin, sinä vain et kuulu sen hyvän mielen antajiin.
        Rutise itsesäälissäsi ihan vapaasti vain, jos se sinulle tuottaa hyvän mielen.
        Meilläkin ostetaan pakettia lapselle, ja siitäkin saa hyvän mielen.
        Joulu on lasten juhla, sama tuo monille on, mitä kaupallisena pidät.

        Hauskaa loppuelämää ja OIKEIN HYVÄÄ MIELTÄ :D

      • ja Tapaninpäivänä
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        On kuin "äitykkä" puhuisi. Ehkäpä sinä olet niin onneton, että seuraat omasi jalanjälkiä. No, kaikista meistä ei ole oppijoiksi.

        HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA !!!

      • sitä rahaa
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        terapiakäynneille?
        Onko jotain selvittämätöntä takaraivossa vai kuinka se noin tökkii?

        Lapsi on taatusti tyytyväinen yhteenkin pakettiin, siihen että muistetaan myös jouluna.

        Omani sanoi hetki sitten että joulu on tärkein, että on ruokaa. Ikävä kyllä kaikilla ei sitä ole ja sata varmaan laitan vähistäni minäkin niiden lahjakeräykseen joilla on vielä vähemmin kuin meillä.

        PS. Joulukeräyskortti tuli tänne, nyt on varaa pistää pakettia keräykseen koska sen verran voin nipistää säästöistäni kun tuli tuo ruokakortti.

      • Anni
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        Käsittääkseni kyseistä ruokaostoksiin oikeuttava korttia pitää käyttää 24.12 mennessä.
        Käypäs lukemassa ihan sivuilta kuinka tuo periaate toimii.
        Sinä riistäisit lapsilta sen vähänkin ruoan mitä sillä summalla saa?
        Kesälläkö ajattelit että voisit itse kortin käyttää?

        Sorry Itku-Iitu, silloin voidaan sanoa, että juna mäni jo.

      • 'lapsien pilaamisesta'?
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        Reppana itse olet kirjoituksestasi päätellen!

        Jo on aikoihin eletty, että joulun viettämisestäkin saa haukut niskaansa! Selitä, miten lapsen voi pilata yhdellä paketilla ja yleensäkin joulun valmistelulla ja viettämisellä? Idiootti!

        Omasta lapsuudestani parhaat muistot liittyvät ihanaan joulutunnelmaan ja samanlaisen muiston haluan omienkin lasteni saavan.

        Eivät kaikki ole samanlaisia kommunisteja, joille ei joulu merkitse mitään. Mitä tässä olisi pitänyt kokemuksistaan oppia?

        Että maailman on rakkaudeton paikka ja idiootteja väärällään? Vai mitä?

      • väärällään
        'lapsien pilaamisesta'? kirjoitti:

        näyttää olevan

      • että teillä elämä
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        jatkuu vielä ensi viikonkin jälkeen.
        Lapsi parat, eivät he sinun katkeruuttasi ymmärrä. Perinnöksi annat pahimmassa tapauksessa samanlaiset metodit joulun viettoon.
        Ethän sitten ihmettele vanhuutesi päivillä, mikset ole kovin tervetullut kuivakkoine mielipiteinesi heidän lastensa joulua pilaamaan?
        Mitä ajattelit tehdä?
        Mennä lauleskelemaan joululauluja lastesi kanssa synkkään metsään vai?
        Ilman vaatteita tietty, nehän ovat yhtä kaupallisia kuin sielusi.

      • sinut armahtaa?
        väärällään kirjoitti:

        näyttää olevan

        Onko lähempänä jos on katkera?

      • sappeesi, mutta minulla
        että teillä elämä kirjoitti:

        jatkuu vielä ensi viikonkin jälkeen.
        Lapsi parat, eivät he sinun katkeruuttasi ymmärrä. Perinnöksi annat pahimmassa tapauksessa samanlaiset metodit joulun viettoon.
        Ethän sitten ihmettele vanhuutesi päivillä, mikset ole kovin tervetullut kuivakkoine mielipiteinesi heidän lastensa joulua pilaamaan?
        Mitä ajattelit tehdä?
        Mennä lauleskelemaan joululauluja lastesi kanssa synkkään metsään vai?
        Ilman vaatteita tietty, nehän ovat yhtä kaupallisia kuin sielusi.

        on avoimet ovet aina lasteni luo, jotka asuvat jo omissa perheissään, pois kotoa.

        Ja kaikki lapseni poikkeuksetta kiittävät lapsuusmuistoistaan, erityisesti niitä, jotka liittyvät joulun viettoon. Meille se on aina ollut vuoden kohokohta, rakkain juhla. Mikä siinä sinua niin tavattomasti ärsyttää?

      • mieleen eräs
        väärällään kirjoitti:

        näyttää olevan

        egoistisella maailmankatsomuksella elävä viherhattu...
        Eräs sellainen kailotti kuinka hän säästää luontoa käytättämällä lapsilleen kestovaippoja. Mitä sitä niistä ihottumista, hän kun oli päättänyt elää ekoistisesti.

        Kun viherhatulta kysyttiin, tiesikö hän, kuinka paljon hän itseasiassa ympäristöään rasitti lastensa lisäksi niiden kestovaippojensakin kanssa, ei fiksupää tainnut oikein ymmärtää mitä tarkoitettiin... Hänhän eli niin ekoistisesti.
        Sitä monta kertaa kun pesukonetta päivittäin käyttää vaippoja pestäkseen, kuluu tuhottomasti niin vettä kuin sähköäkin. Samalla pyykinpesuaine saastuttaa, tiedä minne se valuu.
        Luonto rasittuu juu...
        No, ihottumaan käytettyjen salvojen summasta ei tämän päivän ekoistisesti elävien keskuudessa kai kirjaa pidetä, tuubit toivon mukaan valmistettu tuohesta :)

        Sitä vaan, että kun kovasti yrittää omia tapojaan tyrkyttää ja selittääkin niitä yhtä ontuvasti ja asioista lopulta hyvin vähän tietäen, on luonto raukka pulassa.
        Niin että sama tapaus taitaa tänne pitkien ja älykkäiden viestiensä perusteella taas kirjoitella?

      • luonnonsäästäjä
        mieleen eräs kirjoitti:

        ei ymmärtänyt vitsiä "egoistisella maailmankatsomuksella" (egoisti=itsekäs) varustettu ekoisti (ekoisti=luontoystävällinen) niin palaapa opinahjon pariin.

        Itsekkyyttä on kuvitella tekevänsä hyvää ympäristölleen toisten hyvinvoinnista piittaamatta, etenkin kun ne "hyvät teot" itseasiassa rasittavat entistä pahemmin.

      • Vilkaisepas omaa
        sappeesi, mutta minulla kirjoitti:

        on avoimet ovet aina lasteni luo, jotka asuvat jo omissa perheissään, pois kotoa.

        Ja kaikki lapseni poikkeuksetta kiittävät lapsuusmuistoistaan, erityisesti niitä, jotka liittyvät joulun viettoon. Meille se on aina ollut vuoden kohokohta, rakkain juhla. Mikä siinä sinua niin tavattomasti ärsyttää?

        kirjoitustasi uudelleen ja mieti, minkä kuvan se sinulle antaisi jos se olisikin jonkun toisen kirjoittama.
        Ai mutta vaikuttaa siltä, että teille rakkain juhla ei saa olla sitä muille, kenelle milläkin lailla.
        Mikä sinä olet kenenkään jouluja tuomitsemaan millään lailla?

      • menkö myöskään
        Vilkaisepas omaa kirjoitti:

        kirjoitustasi uudelleen ja mieti, minkä kuvan se sinulle antaisi jos se olisikin jonkun toisen kirjoittama.
        Ai mutta vaikuttaa siltä, että teille rakkain juhla ei saa olla sitä muille, kenelle milläkin lailla.
        Mikä sinä olet kenenkään jouluja tuomitsemaan millään lailla?

        kirkkoon, saattavat iskeä kolehtihaavin naaman eteen ihan pokkana johonkin kaupalliseen keräykseen huonompiosaisten puolesta!!!

        Missään nimessä ei myöskään kannata laulaa niitä joululauluja, kaupallista roinaa se on niinkuin kaikki joulukoristeetkin.
        Saattaa teosto käydä kimppuun jo virsien veisuustakin, niin pitkälle on kaupallisuus mennyt ettei sitä ruokaakaan kannata ostaa jos ei ole itse kasvattanut...

        Eikun hölökynkölökyn, eipä sitä voi itsekään kasvattaa kun ne siemenetkin maksaa, kaupalliset kapitalistit.
        Köyhätkin jaksaa ruikuttaa ettei ole ruokaa, mitä sitä napisemaan, pyhä henki kyllä elättää, tietää vanha saarnaaja kertoa läskin rasvat suupielessään.
        Meilläpä eletäänkin köyhissä oloissa ja vietetään joulua niin kaupallisesti kuin vain voidaan.
        Ikävä ettei sitä rahaa ole enempiä lahjoja ostelemaan, ei voinut puukkoakaan ostaa kun on niin kaupallista että olisi kesällä koko kylän lapsille vaikka puuvenettä vuollut.

      • mielestäsikö?
        sappeesi, mutta minulla kirjoitti:

        on avoimet ovet aina lasteni luo, jotka asuvat jo omissa perheissään, pois kotoa.

        Ja kaikki lapseni poikkeuksetta kiittävät lapsuusmuistoistaan, erityisesti niitä, jotka liittyvät joulun viettoon. Meille se on aina ollut vuoden kohokohta, rakkain juhla. Mikä siinä sinua niin tavattomasti ärsyttää?

        Vai niin. Hienoa että lapsesi ajattelevat noin. Eikös se joulu ole vähän niinkuin vertauskuvallisesti hyvän syntymästä ja pahan vapisemisesta? Kumpaas edustat?
        Joulun aikoihin Herodes teurastutti monta pientä lasta ihan vain varmuuden vuoksi, jos vaikka hollille osuisi se, jota todellisuudessa haki.

        Eikös köyhien lapset voisi aivan hyvin edustaa niitä lapsia jotka alkuperäisen vuoksi maksoivat hengellään? Noin niinkuin vertauskuvallisesti?
        Raamatussakin sanotaan "tulkoot kaikki lapset tyköni"... Olikohan kyseinen lausuja samanlainen kuin sinä, kaupallisuuden terminaattori?
        Enpä usko.

        Olet pelkkä röyhkeä, omahyväinen hössö.

      • erittäin hyvin:
        ensi viikolla ! kirjoitti:

        Hyvän mielen ! Ettekö ajattele yhtään pidemmälle, ensiviikonkin jälkeen jatkuu elämä.
        Meillä ei sen kummemmin joulua vietetä, jotakin ostetaan, jota ei muulloin osteta,
        rahaa on, muttei sitä käytetä kaupalliseen jouluun, älkää pilatko lapsianne yhden joulun takia. Älkää kasvattako lapsistanne samankaltaisia reppanoita kuin itse olette, ettekö ole oppinut mitään. Kirjoituksistanne päätellen ette ole.

        -"Köyhätkin jaksaa ruikuttaa ettei ole ruokaa, mitä sitä napisemaan, pyhä henki kyllä elättää",

        tietää vanha saarnaaja kertoa läskin rasvat suupielessään.

      • läskin rasvat
        erittäin hyvin: kirjoitti:

        -"Köyhätkin jaksaa ruikuttaa ettei ole ruokaa, mitä sitä napisemaan, pyhä henki kyllä elättää",

        tietää vanha saarnaaja kertoa läskin rasvat suupielessään.

        Vai lieneekö nuollut jonkun emännän läskit. Siihen kun nukahtaa läskien päälle, haju on valtava
        ja läskeihin voi tukehtua

      • tosiaan kyllä
        läskin rasvat kirjoitti:

        Vai lieneekö nuollut jonkun emännän läskit. Siihen kun nukahtaa läskien päälle, haju on valtava
        ja läskeihin voi tukehtua

        tukehtua.
        Eikös joillakin ole tapana vakuuttaa, kuinka pyhä henki ruokkii, kun köyhä erehtyy nälkäänsä valittamaan?
        Syömättä ja juomatta sitä vuosikymmeniä elääkin, tietää kai se samainen saarnas-ukko sanoa kun samaan aikaan pyyhkii sian ihraa suupielistään. Hyvältä maistuu kinkku ja särvin, muut tulkoon toimeen sillä pyhällä hengellä.

      • mitä syntiä
        tosiaan kyllä kirjoitti:

        tukehtua.
        Eikös joillakin ole tapana vakuuttaa, kuinka pyhä henki ruokkii, kun köyhä erehtyy nälkäänsä valittamaan?
        Syömättä ja juomatta sitä vuosikymmeniä elääkin, tietää kai se samainen saarnas-ukko sanoa kun samaan aikaan pyyhkii sian ihraa suupielistään. Hyvältä maistuu kinkku ja särvin, muut tulkoon toimeen sillä pyhällä hengellä.

        mies teki kun loit kaveriksi kaakattajan
        naisen
        sikakin olisi ollut parempi
        kumppani
        Kysyin asiaa sioilta
        olivat samaa mieltä
        kun eivät mitään puhuneet

      • että miehet johtavat
        mitä syntiä kirjoitti:

        mies teki kun loit kaveriksi kaakattajan
        naisen
        sikakin olisi ollut parempi
        kumppani
        Kysyin asiaa sioilta
        olivat samaa mieltä
        kun eivät mitään puhuneet

        väkivalta- ja alkon suurkulutustilastoja, ei voi mitään.

        Mutta eikös se helpottaisi, jos pysyttelisit jollain muulla palstalla vaikka, jookos...

      • saattaisi auttaa
        mitä syntiä kirjoitti:

        mies teki kun loit kaveriksi kaakattajan
        naisen
        sikakin olisi ollut parempi
        kumppani
        Kysyin asiaa sioilta
        olivat samaa mieltä
        kun eivät mitään puhuneet

        jookosta, otappa tk-lääkäriin yhteyttä.

      • lääkettä ehkä
        saattaisi auttaa kirjoitti:

        jookosta, otappa tk-lääkäriin yhteyttä.

        ottanutkin kun ei enää esiinny naisena?
        Totta vie maailmaan mahtuu myös eläimiinsekaantujia. Miksiköhän ne eläimet on Pertti-tytöille tai Urpo-Annikki-Einareille niin läheisiä? Ei taida poika nimeltä Päivi toisille pojille kelvata?

    • huostaanotettu lapsi

      sijoituspaikassaan mitään
      extraa tai ylimääräistä saa?

      Sijoittavan kunnan sossua ei huostaanotetun lapsen sijoituksen aikainen "hoito ja huolto" kiinnosta.
      eikä kukaan eikä mikään muukaan taho
      muutenkaan niiden lapsen sijoituksesta maksettavien yhteiskunnan rahojen
      (hoitopalkkio, kulukorvaus, lapsilisä, harrasteraha, sekä muu hankinta)
      perään kysele eikä huutele!

      "Miksi te ette halua, että usein vaikeista oloista tulevat lapset saisivat edes jotain ekstraa ja ylimääräistä?"

      • minuakin jo aikaisemmassa

        kirjoituksessa huvitti.

        Lapsen pitäisi saada jotain ylimääräistä ekstraa siitä järkytyksestä, että hänet on erotettu vanhemmistaan?

        Kuten se tv-ohjelman poikakin?

        Varmaan tilanne olisi sillä korjaantunut, heh. Varsinkin kun kukaan ei takaa sitä, että ne rahat lapsen hyväksi käytetään.

    • toinen sijari

      etenkin ensimmäisen lapsen /lasten tullessa sijoitusperheeseen, etenkin sellaiseen jossa ei ole omia lapsia tai lapset ovat kasvaneet jo isoiksi, menoja on todella paljon ennen kuin "päästään vauhtii". Me saimme käynnistämisavustusta kuitteja vastaan tietyistä tavaroista kuten sängyistä, yhdestä vaatekerrasta ja haalareista kun talvi oli eikä muksuilla oikein mitään käyttökelpoista vaatetta... ja loput ostimme omilla rahoillamme. Kun tyhjästä aloittaa, tuntuu hankintalista loputtomalta. Kyllä siinä meni pitkän pitkän aikaa ennen kuin pikkuhiljaa sivuun laittamalla sain osan palautettua säästötilillemme, nimittäin sille jolle talletan kuukausittain pienen osan mieheni palkasta. Koko summaa ei koskaan palautettu, mies jossain vaiheessa sanoi että antaa olla, lasten hyväksihän ja yhtä perhettä tässä ollaan, saman katon alla. Niin että ei voi edes kehua kulukorvauksen riittäneen kaikkeen saati mitään jääneen yli.

      • omassa perheessä

        pitää pärjätä paljon pienemmällä rahalla?

        Kyse on nyt siis tilanteesta, jossa yh-vanhemman ja lapsen rahat eivät riitä PAKOLLISIIN menoihin.

        Toimeentulotuen rajalla kuitenkin niin, että senttiäkään ei sossusta tukea tipu. Kaikesta on aina puute, pakollisten laskujen ja ruuan lisäksi tulevat esim. vaatehankinnat pitää lomittaa niin, että saman kuun aikana ei osteta kaikkea kirppikseltä löytyvää kerralla.

        Saatana, jos tähän joku vielä tulee sanomaan, että vanhemman on lapsensa elätettävä tai äijän paska urputtaa, että ÄIDINKIN on osallistuttava lapsen elatukseen, niin tule, tavataan, saat ihan vapaasti nähdä vuoden kirjanpidon jälkikäteen, mitä mihinkin on käytetty!

        Minua ei paskan vertaa kiinnostaa jonkun sijarin palkka, mutta omalle lapselle vaatteita ja ruokaa haluaisin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      153
      11655
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4397
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2718
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      95
      1489
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe