Feeniksin kilta peli

Uusi Harry Potter -peli ensi vuoden heinäkuussa

Feenixin kilta on ensimmäinen Potter-peli, joka julkaistaan myös kolmannen sukupolven konsoleille.

Electronic Arts ja Warner Bros. Interactive Entertainment ilmoittivat 21. marraskuuta julkaisevansa yhteistyönä pelin, joka pohjautuu saman nimiseen J. K. Rowlingin Harry Potter ja Feenixin kilta -kirjaan ja -elokuvaan. Pelin alustava julkaisuajankohta on vuoden 2007 heinäkuu.

"Harry Potter ja Feenixin kilta on pelisarjan ensimmäinen peli, joka julkaistaan myös kolmannen sukupolven konsoleille", EA UK:n vastaava tuottaja Harvey Elliott kertoo. "Peli on kaikilla alustoilla edelleen uskollinen elokuvaesikuvalleen. Se mukailee tarkasti leffan maailmaa ja houkuttelee edelleen kaiken ikäisiä faneja." "Luettuaan kirjan ja nähtyään elokuvan fanit voivat kokea saman interaktiivisesti Feeniksin kilta -pelissä", Warner Bros. Interactive Entertainmentin varatoimitusjohtaja Jason Hall sanoo.

Pelin suhde kirjoihin ja elokuvaan on läheisempi kuin missään aiemmassa Potter-pelissä. Pelaajalla on mahdollisuus tutkia useimpia Tylypahkan avainpaikkoja, jotka on kaikki mallinnettu uskollisesti elokuvaesimerkkinsä mukaisesti. Samoin tarina on huippusuositun kirjan taattua laatua. Feenixin kilta -pelissä pelaajalla on mahdollisuus pelata usealla hahmolla, kuten Harry Potterilla, Dumbledorella tai Sirius Mustalla. Pelaajalla on käytössään taikasauva, hän voi vapaasti tutkia Tylypahkan ympäristöä ja kokea "the boy who livedin" vaarallisimmat vuodet.

Peli julkaistaan Nintendo Wiille, PLAYSTATION®3:lle, Xbox 360™:lle, PlayStation®2:lle, PSP®:lle (PlayStation®Portable), Nintendo DS:lle, Game Boy® Advancelle, ja PC:lle. Peli ilmestyy suomenkielisenä versiona PC:lle, PS3:lle, PS2:lle ja Xbox 360:lle. Uutinen EA:n kautta: http://www.suomi.ea.com/news/10378/

7

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MarioSonic

      Elokuviin perustuvat pelit pitää minun mielestä julkaista heti kun elokuva tulee.

      • tanzu84

        uutisen kunnolla. Siinähän sanotaan, että se ilmestyy heinäkuussa 2007, eli samoihin aikoihin elokuvan kanssa. Elokuva saa ensi-iltansa 13.7.2007.


      • MarioSonic
        tanzu84 kirjoitti:

        uutisen kunnolla. Siinähän sanotaan, että se ilmestyy heinäkuussa 2007, eli samoihin aikoihin elokuvan kanssa. Elokuva saa ensi-iltansa 13.7.2007.

        Otsikko


    • *herm_ione*

      en olekkaan kuullut!! kiitos kun kerroit!! :D

    • sininen2kissa

      *tahtoo Harry Potter pelin Game Boylle*

    • tempuli

      eihän sitä julkaista gamecubelle ei siellä ainaskaan lukenut

    • mä niin ole väittänytkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe