Lunta ei tule ennen kuin tämä selviää.
solmu sielussani ja kaikkialla
Syksy jatkuu ja jatkuu
ilman värejä jotka ovat jo kauan sitten jääneet
mätänemään maahan
odottaen lunta joka puhdistaisi, valkoisella värillä peittäisi
siirtymistä eteenpäin ei voi tapahtua
En voi lakata miettimästä miltä sinusta tuntuu nyt
kuinka paljon tahtomattani tietämättäni satutin
Miksi luulit että en välittäisi
syistä riippumatta sinusta tai minusta
kävi näin
Surkeiden Sattumusten Sarja, se se on!
Miksi hän(joka on minulle nyt täysin yhdentekevä mutta oli silloin hyvin tärkeä) ei sanonut ajoissa mitään seikasta joka ei minulle oikeastaan kuulunut mutta oli kuitenkin hyvin tärkeä elämänitarinaa kuljettavan juonen kannalta
nyt kaikki on auttamattomasti hukassa
Miksi edes sinä et sanonut mitään?
Ei, en syytä
Ei, en kiellä mitään
pohdin vain mikä voisi olla toisin
pyydän silti anteeksi ajoittaista kapeakatseisuuttani joka johtui hänestä. Kun en vielä tiennyt totuutta
Ei, en usko telepatiaan
se ei toimi haluamallasi tavalla
voisinko silti opetella ja viestittää ajatukseni sinulle. Olen tavattoman pahoillani kultaseni. toivon että en tahtomattani tappanut kykyäsi rakastaa.
toivon että luet tämän joskus niin että ymmärrät
enemmän tai sitten et...(=
TaivaanRannanMaalari(n)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Moni varmaan samastuu tähän.
Niin helppoa kuin olisikin ratkoa kaikki ongelmat
puhumalla.
Olen samaa mieltä monestakin kohdasta;
Surkeiden Sattumusten Sarja - sepä juuri.
on ollut tärkeä on täysin yhdentekevä. Minulle ei ainakaan ole enkä usko että koskaan voisi olla.
on oikeesti välittänyt, pystyisi olemaan välinpitämätön sen jälkeen. No, ehkä jotkut pystyy.
oma tunne siitä on todellinen, ettei ole enää tärkeä
vaikka toisen mielestä se ei ole totuus kuitenkaan...