kertokaahan

vai kilpaurheilijoita?

Itse en ole urheilullinen, vaan liikun lähinnä terveyden & kauneusarvojen takia. Eikä minulla naispuolisista himoliikkujista/kilpaurheilijoista oikein ihmeempää mielipidettä ole, kuin että heille kuuluisi samat resurssit ja arvostus kuin miespuolisille vastineilleenkin.

LUINKAAN !!!mutta sehän on hieno asia.
pitäskö sitä juoda ja huumeita käyttää.
urheilet vaan se on hieno asia.

http://www.aamulehti.fi/saaksinetti/lehdet/uusi/urheilu.jpg

se on hieno asia! Oma lehmä ojassa;) Tosissaan ja paljon siis urheilen. Ei ole kauniimpaa asiaa kuin treenattu naisen vartalo..

Mielipiteeni on se, että mieluummin vaikka tosissaan urheilua kuin esimerkiksi tosissaan kaljan kanssa rypemistä.

Urheilukin kyllä saattaa muodostua sellaiseksi "kaljaksi", mikä pitää urheilijan täysin kiinni. Kaikki vapaa-aika pyörii sen ympärillä. Syömiset pyörii sen ympärillä. Minä en uskoisi olevani hyvä urheilijan vaimo tai puoliso siitä syystä, että haluaisin jakaa liikunnan kumppanini kanssa. Jos taas toinen urheilee tosissaan ja toinen ei, niin yleensähän se taitaa mennä niin, että se vähemmän urheileva, huonompikuntoinen, hitaampi jää kelkasta. Kovasti urheilevan kyyti kun on kylmää ja pitää ollakin sellaista, että pysyy kilpailuissa mukana (jos siis puhutaan jo kilpaurheilusta).

Niin, liikunta eri muodoissa on minulle todella tärkeää, ihailenkin ihmisiä, jotka liikkuvat/urheilevat toisissaan, mutta minun tai puolisoni elämäntapa se ei ole/olisi.

Tosissaan urheilevat tytöt on jees :)
Tiedän, mitä rajoitteita se tuo suhteelle. Vaatii tietynlaista näkemystä myös kumppanille. Oman lajini puitteissa voin kyllä käydä silloin tällöin ylimääräsellä lenkillä kumppanin kanssa, mutta treeniohjelman ulkopuolella ei hirveästi jaksa urheilla.
Yhteinen aika tuppaa menemään myöhään iltaan ja viikonloppuisin, jolloin ei ole leirejä/kilpailuita. Jos toinen on valmis siihen, että yhteinen aika on kortilla, niin se on ok. Voin olla itse äärimmäinen esimerkki, mutta näin kilpaurheilijoilla.

Jos tosissaan urheilu on "se juttu", niin nostan hattua.
Seurustelut voi tosin joutua koville, mutta kyllä hyvä suhde tuollaisen kestää mielestäni paremmin kuin jatkuvan baareissa hyppäämisen.

entisenä "tosissaan" urheilleena osaisin kyllä suhtautua toisen ns. kurinalaiseen elämään. Helposti :)
Urheilija tarvitsee kannustavan kumppanin, sellasen joka on hengessä mukana.

Itselleenhän treenaava nainen palveluksen tekee. Läskimakkaroiden seassa taapertavia huonokuntoisia lylleröitä on tämä maa niin pullollaan. Treenaava sairastaa vähemmän ja todennäköisesti elää kauemmin kuin ylipainoiset siskonsa. Ja aivan oma lukunsa on tietysti kehon estetiikka.

Itsekin treenailevana tunnustan kyllä uhraavani urheiluun reippaasti aikaa. Mutta niinhän kaikkien muidenkin harrastusten kanssa tuppaa käymään. Herkkujen popsiminenkin vie aikaa arjesta!

Onko tuo "tosissaan urheileva" sellaista, että urheilu on iso osa elämää? Treenejä lähes päivittäin, kilpailuja, leirejä, ruokailun vartioimista - siis hyvin säänneltyä ja säännösteltyä elämää, joka tähtää siihen, etttä voitetaan kilpaailuja?

Kilpaurheilijoissa on sekä lahjakkaita että kunnianhimoisia ihmisiä, kuten menestyneissä on, muutenhan ei menestyisi. Mutta minä pidän itselleni vieraana sitä, että koko olemassaoloni periaatteessa perustuisi kilpailuun, kilpailujen voittamiseen. Se voi tuoda mukanaan monenlaista epätervettä lieveilmiötä. Liian nuorina aletaan keskittyä yhteen lajiin ja vanha totuus on, että nuorena pitäisi harrastaa tasapuolisesti hyvin monia lajeja, jotta nuori kehittyisi hyvin. Kilpaurheilun tiimellyksessä tätä ei aina muisteta ja niin ihminen kuluu urheilijana loppuun jo hyvinkin nuorena.