Ovikellon ääni

Oli vähän huolestunut olo ja vähän rukoilin ajatuksissani apua. Ajattelin että joku vähän tulisi ja lohduttaisi. Vähän myöhemmin aamulla kuulin äänen, niinkuin joku olisi painanut ovikelloa Din dong, vaikka meidän talossa ei sellaista ole. Sitten kuulin jotain kuiskailua selkäni takaa, mutta olin niin jotenkin säikkynä, että ajattelin etten kestäisi nyt näkeväni jotain olentoa, enkä nähnytkään ketään.

Jotenkin tuli vain sellainen tunne niinkuin joku olisi halunnut tulla käymään, tai sitten kuulin harhoja, tai sitten en.

Onko muilla ollut vastaavaa ja onko joku tullut ovikellon äänen jälkeen jos olet hyväksynyt ajatuksen, että joku tulee?.
2847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle ja lähipiirissäni oleville, jotka ovat käyneet isovanhempieni talossa on käynyt vastaava tapahtuma, että kuulee verrannalta askelia, jopa koirakin on reagoinut siihen häntää heiluttamalla. Sitten, kun avaa oven ei siellä olekkaan yhtään mitään, ei edes jälkiä. Mummuni kertoi kerran, että yhden ainoan kerran "ääni" on myöskin alkanut avaimella (?) avaamaan ovea.

Äänestä

Mikäli nyt tajusin tämän kirjoituksen oikein, niin kyse voi olla etiäisistä, jotka itse asiassa ovat yleisiä kokemuksia.

Eli etiäinen on etukäteinen kokemus jostain tapahtumasta. Ne kuuluvat myös oleellisena osana kansanuskomuksiin, ja suurimmalla osalla ihmisistä on näitä. Etiäisiä on selitetty niin psykologialla kuin intuitiolla, ja niitä on jopa tutkittu. Näissä tutkimuksissa on havaittu, että niiden ihmisten parissa, jotka eivät ole täysin vieraantuneet juuristaan niitä esiintyy useammin kuin esim. täysin kaupunkilaistuneiden keskuudessa. Täysin varmoja tieteellisiä perusteita etiäisille ei kuitenkaan ole saatu.

Jokaisella ihmisellä on kuudes "näkymätön" aisti, joka ennakoi tapahtuvaa. Tässä mielessä se liittyy läheisesti myös intuition käsitteeseen. Intuitio puolestaan on ennakoivaa ja alitajuista asioiden tietämistä. Jokainen kykenee kehittämään näitä ominaisuuksia itsessään, eikä niissä ole mitään pelättävää tai syytä olla huolissaan. Toisaalta, mikäli tuntuu ahdistavalta, pelottavalta ja/tai vieraalta omata herkkyystaso, jossa kykenee käyttämään hyväkseen näitä ominaisuuksia, voi ne aina vaihtoehtoisesti tukahduttaa ja tappaa, eli ns. blokata pois käytöstä. Elämä on valintoja täynnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tänä aamuna kirjoitti:

Oli vähän huolestunut olo ja vähän rukoilin ajatuksissani apua. Ajattelin että joku vähän tulisi ja lohduttaisi. Vähän myöhemmin aamulla kuulin äänen, niinkuin joku olisi painanut ovikelloa Din dong, vaikka meidän talossa ei sellaista ole. Sitten kuulin jotain kuiskailua selkäni takaa, mutta olin niin jotenkin säikkynä, että ajattelin etten kestäisi nyt näkeväni jotain olentoa, enkä nähnytkään ketään.

Jotenkin tuli vain sellainen tunne niinkuin joku olisi halunnut tulla käymään, tai sitten kuulin harhoja, tai sitten en.

Onko muilla ollut vastaavaa ja onko joku tullut ovikellon äänen jälkeen jos olet hyväksynyt ajatuksen, että joku tulee?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu