Yksityisetsivä Pallinen istui vanhassa toimistotuolissaan krapulaisena. Pitkään oli onni kukoistanut viimeisimmän tapauksen jälkeen vaan oli tullut siinäkin seinä vastaan.
Tehtailijan Tiilerin ex-vaimo oli saanut tarpeekseen yksityisetsivän rentoutumisesta ja alkanut katsella vieraisiin pöytiin. Niin oli etsivärukka jäänyt yksin lehdelle soittelemaan, kuten sanonta kuuluu.
Sinivalkoiset siivet olivat tuonneet kulahtaneen miespolon pohjolan räntäsateisiin. Sitähän ei selvinpäin tavallinenkaan karpaasi kestä saati sitten kaltoinkohdelluksi tullut sydänsuruissa kieriskelevä keski-ikäinen mies.
Pallinen tuijotti tylsänä likaisen harmaasta ikkunasta ulos jossa tuuli kuljetti räntää lähes vaakasuorassa. Pallinen siirsi katseensa kirjoituspöydälle, jossa kirjoitusalustalla seisoi puoliväliin vajentunut viskipullo.
Humala oli haihtumassa ja kääntymässä krapulan puolelle. Aikaero vaivasi lisäksi miestä; kylmä hiki pukkasi otsalle ja takaraivossa jyskytti ikävästi.
Pallinen huokasi jo ties monettako kertaa, tarttui pulloon ja siemaisi huikat irvistäen pahasti. Ei maistunut enää viinakaan, kuolemaksihan tämä oli.
Pallinen havahtui toimistonsa ulko-oven toiselta puolelta kuuluviin askeliin. Terävä korkojen kopina pysähtyi hänen ovensa taakse.
Pallinen nielaisi, sukaisi automaattisesti jo hieman harvenneita hiuksiaan ja piilotti pullon pöydän toiseen kaappiin.
Juuri kun hän ehti rykäistä ja ottaa hieman ryhdikkäämpi asento vanhassa narisevassa tuolissaan, ovelle koputettiin.
Jäälasin takana Pallinen näki hahmon joka oli pysähtynyt koputtamaan.
Kai siellä on ulosottovirkailija tai joku muu yhtä tervetullut taivaltaja, Pallinen mietiskeli valmistautuen nousemaan tuolistaan.
Pallinen pääsi seisomaan, kun ovi aukeni ja hän katseli kynnyksellä seisovaa ilmestystä.
Häntä vastapäätä seisoi uhkea punapää joka minkkistoolaan pukeutuneena säteili ympärilleen auktoriteettiä. Nainen joka oli tottunut siihen, että hänen avatessaan suunsa häntä kuunneltiin ja myös toteltiin.
Pallinen istui järkytyksestä ja jäi tuijottamaan naista.
Nainen oli iältään viiden-kuudenkymmenen ikävuoden välillä, pituutta arviolta 170 senttiä painon ollessa ehkä hivenen yli seitsemänkymmenen. Naisella oli stoolansa alla kirkuvanpunainen jakkupuku, hameen loppuessa polvien yläpuolelle. Jalassaan naisella oli lilan väriset sukat sekä punaiset korkeakorkoiset kengät. Ne nähdessään Pallinen katsahti vaistomaisesti ulos räntäsateeseen.
Naisella oli päässään musta lierihattu josta roikkui sääskiverkkoa muistuttava harso kasvojen edessä. Naisen käsissä oli punaiset hansikkaat ja toisessa kädessä, sormien lomassa roikkui imuke jossa savusi savuke.
Naisen kirkuvanpunaisilla huulilla väreili hymyksi luettavissa oleva ilme. Silmiä harson takaa Pallinen ei juurikaan nähnyt.
Nainen havahtui asennostaan johon oli patsasmaisesti jähmettynyt ja astui sisään. Pallinen vahti häntä kuin aavikkokettu kaniinia.
Nainen pysähtyi pöydän ääreen ja katsoi Pallista. Nyt etsivä näki naisen silmät, ne olivat jään siniset ja niistä hehkui kylmyys.
Pallinen tunsi miten jääkylmät sormet sivelivät hänen selkäänsä ja valahti siitä sitten kohti nivusia. Hän tunsi miten kivekset vetäytyivät ja pussi kutistui.
- Itse etsivä, otaksun? naisen ääni oli kuin olisi pudottanut jääkuutioita lasiin...tyhjään lasiin.
JATKUU HUOMENNA
Tehtailijan Tiilerin ex-vaimo oli saanut tarpeekseen yksityisetsivän rentoutumisesta ja alkanut katsella vieraisiin pöytiin. Niin oli etsivärukka jäänyt yksin lehdelle soittelemaan, kuten sanonta kuuluu.
Sinivalkoiset siivet olivat tuonneet kulahtaneen miespolon pohjolan räntäsateisiin. Sitähän ei selvinpäin tavallinenkaan karpaasi kestä saati sitten kaltoinkohdelluksi tullut sydänsuruissa kieriskelevä keski-ikäinen mies.
Pallinen tuijotti tylsänä likaisen harmaasta ikkunasta ulos jossa tuuli kuljetti räntää lähes vaakasuorassa. Pallinen siirsi katseensa kirjoituspöydälle, jossa kirjoitusalustalla seisoi puoliväliin vajentunut viskipullo.
Humala oli haihtumassa ja kääntymässä krapulan puolelle. Aikaero vaivasi lisäksi miestä; kylmä hiki pukkasi otsalle ja takaraivossa jyskytti ikävästi.
Pallinen huokasi jo ties monettako kertaa, tarttui pulloon ja siemaisi huikat irvistäen pahasti. Ei maistunut enää viinakaan, kuolemaksihan tämä oli.
Pallinen havahtui toimistonsa ulko-oven toiselta puolelta kuuluviin askeliin. Terävä korkojen kopina pysähtyi hänen ovensa taakse.
Pallinen nielaisi, sukaisi automaattisesti jo hieman harvenneita hiuksiaan ja piilotti pullon pöydän toiseen kaappiin.
Juuri kun hän ehti rykäistä ja ottaa hieman ryhdikkäämpi asento vanhassa narisevassa tuolissaan, ovelle koputettiin.
Jäälasin takana Pallinen näki hahmon joka oli pysähtynyt koputtamaan.
Kai siellä on ulosottovirkailija tai joku muu yhtä tervetullut taivaltaja, Pallinen mietiskeli valmistautuen nousemaan tuolistaan.
Pallinen pääsi seisomaan, kun ovi aukeni ja hän katseli kynnyksellä seisovaa ilmestystä.
Häntä vastapäätä seisoi uhkea punapää joka minkkistoolaan pukeutuneena säteili ympärilleen auktoriteettiä. Nainen joka oli tottunut siihen, että hänen avatessaan suunsa häntä kuunneltiin ja myös toteltiin.
Pallinen istui järkytyksestä ja jäi tuijottamaan naista.
Nainen oli iältään viiden-kuudenkymmenen ikävuoden välillä, pituutta arviolta 170 senttiä painon ollessa ehkä hivenen yli seitsemänkymmenen. Naisella oli stoolansa alla kirkuvanpunainen jakkupuku, hameen loppuessa polvien yläpuolelle. Jalassaan naisella oli lilan väriset sukat sekä punaiset korkeakorkoiset kengät. Ne nähdessään Pallinen katsahti vaistomaisesti ulos räntäsateeseen.
Naisella oli päässään musta lierihattu josta roikkui sääskiverkkoa muistuttava harso kasvojen edessä. Naisen käsissä oli punaiset hansikkaat ja toisessa kädessä, sormien lomassa roikkui imuke jossa savusi savuke.
Naisen kirkuvanpunaisilla huulilla väreili hymyksi luettavissa oleva ilme. Silmiä harson takaa Pallinen ei juurikaan nähnyt.
Nainen havahtui asennostaan johon oli patsasmaisesti jähmettynyt ja astui sisään. Pallinen vahti häntä kuin aavikkokettu kaniinia.
Nainen pysähtyi pöydän ääreen ja katsoi Pallista. Nyt etsivä näki naisen silmät, ne olivat jään siniset ja niistä hehkui kylmyys.
Pallinen tunsi miten jääkylmät sormet sivelivät hänen selkäänsä ja valahti siitä sitten kohti nivusia. Hän tunsi miten kivekset vetäytyivät ja pussi kutistui.
- Itse etsivä, otaksun? naisen ääni oli kuin olisi pudottanut jääkuutioita lasiin...tyhjään lasiin.
JATKUU HUOMENNA
Vastaukset 1
Vanhimmat
Terävälle! Pallinen on palannut!!!!