Ripuli

Mulla on kaksi rottapoikaa, sain ne luovutusikäisenä kolme viikkoa sitten. Toisella niistä on melkeen koko ajan ripuli. Pitäisikö huolestua, viedä lääkäriin? Ruokana rotansekoitus ja omenaa, joskus hieman muita ruokia herkkupaloina.
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ihmettele että rotillasi on maha sekaisin jos et anna niille muuta kuin omenaa ja siemeniä joita tietysti täytyy olla aina tarjolla mutta pelkkä omenan antaminen on "pikkasen" liian yksipuolista ravintoa.

Rotille tulee antaa puuroa, riisiä, kananmunaa, perunaa, jauhelihaa miel. keitettynä(ei liian usein), pilttiä(kana, kala, kasvis, liha, ei näitäkään kamalan usein mutta nyt voi antaa enemmin kuin pari kertaa viikossa koska rottasi ovat vielä niin nuoria). voit antaa myös kaikenlaisia hedelmiä kuten banaania, päärynää, mangoa, persikkaa jne. anna myös välillä pinaattia esim. sekoitettuna riisiin.

Rotille voi antaa kaikenlaista eikä tässä ole kaikki edes lueteltuna mutta siinä esimerkkejä. jos jatkat pelkän omenan antamista niin rottasi kyllästyvät pelkkään omenaan eikä muutenkaan ole mitään järkeä antaa noin yksipuolista "ruokaa".

Mutta muista, että ei rasvaisia, makeita, suolaisia tai muuten todella epäterveellisiä herkkuja saa antaa kuin harvoin. Joskus voi antaa pienen makkarapalasen tai vastaavan herkkuna mutta vain ihan pienen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neiti_rtkn kirjoitti:

Mulla on kaksi rottapoikaa, sain ne luovutusikäisenä kolme viikkoa sitten. Toisella niistä on melkeen koko ajan ripuli. Pitäisikö huolestua, viedä lääkäriin? Ruokana rotansekoitus ja omenaa, joskus hieman muita ruokia herkkupaloina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu