Luustossako vikaa? vastaus!

Taannoin ihmettelin palstalla koirani ontumista ja kyselin muilta tietoa onko luustossa vai lihaksessa vikaa?

Titu ja Samankokenut vastasi minulle ja nyt tulinkin kertomaan että kuvautin pentuni jalan josta löytyi panostitis reaktio siis värttinäluun yläosassa luutulehdus.

Sairaus kiertää jalasta jalkaan mutta yleensä häipyy jälkiä jättämättä vuoden puolentoista päästä.

Minun pentuni on vasta 4½kk joten pelkään että sairaus voi teettää muutakin kun koira kävelee vain kolmella jalalla ja luusto on kasvuvaiheessa koska olen saanut myös selvää että puhtaat kyynäreet oli sairaus hajoittanut nuorelta koiralta.
5154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei, meidän sakemannillamme todettiin samainen "tauti" n. 4kk iässä. Kasvattaja oli ilmeisesti syöttänyt heikkolaatuista sapuskaa ja pentu oli jäänyt hieman aliravituksi, mikä ilmeisesti oli ehkä edesauttanut asiaa.
Meille eläinlääkäri suositti syöttämään koiralle kipulääkettä, että ontuminen lakkaisi. Lisäksi se sai akupunktiohoitoa eläinlääkäriltä ja eräs tuttavamme, joka opiskelee eläinten homeopaattista hoitoa antoi sille pienen pillerin mitä lie, en muista enää, mutta pentu alkoi näiden hoitojen myötä vahvistua. Nyt se on reilun vuoden ikäinen ja todella hyvässä kunnossa. Jalkoihin ei ole jäänyt mitään erikoista.
Pitää vain välttää koiran lenkitystä kovalla alustalla. Me käytimme omaa pentuamme metsässä juoksemassa ja kävelytimme pururadalla. Ja kesäaika kun oli niin käytimme pentua uimassa lähes joka päivä! Lihakset vahvistuivat eikä nivelet rasittuneet.

Äänestä
  • Kiitos Tepa kannustuksesta =)

    Sairaus on aika ilkeä kun minunkaan pentu ei suostu kunnolla enää syömään kun kivut vie ruokahalun ja särkylääkettäkään ei kannata joka päivä syöttää.

    Meillä pentu on ollut pihalla ja liikkunut omaan tahtiin koska turha minun on lenkille lähteä koiran kanssa joka kolmella jalalla kävelee ja maa on kova ja liukas.

    Odotamme kovasti kanssa kesää että pääsisi edes uimaan mutta voihan olla että sairaus on jo silloin kadonnut.

    Ikävää onkin se että on talvi ettei koiraa voi edes käyttää uimassa että sen lihakset pääse kehittymään.

    Minun kasvattaja vartavasti teetti pentuja vaikka tiesi että suvussa jokaisella pentueella on ollut sama ongelma ja se mikä suututtaa ei hän kaupanteko hetkellä kertonut siitä mitään mutta nyt kun pentu alkoi ontumaan sanoi hän sen ehkä olevan luutulehdus....

  • Nyt on tarkeää pennun saada lisäravinteita, riippuen mitä syötät, sillä luusto kehittyy juuri tuossa iässä. Ota yheyttä ammatti ihmiseen joka osaa neuvoa, kasvattajaan tai lääkäriin joka on perehtynyt tämän tyyppiseen.
    Minä syöttäisin tilanteessasi nyt,laadukasta monipuolista koti ruokaa jossa lihaa 30% ja antaisin vitamiineja ja hivenaineita purkista.
    Vitamiinien ja hivenaineiden määrästä ja mitä tieduselisin ammatti ihmiseltä.Sillä mitään ei saa antaa liikkaa,sillä siitäkin voi olla ikävät seuraukset.
    En ole koskaan luottanut koiran muoniin,uskon että tapauksenne johtuu ruokinnasta.

    Äänestä

  • 25v kasvattajana kirjoitti:

    Nyt on tarkeää pennun saada lisäravinteita, riippuen mitä syötät, sillä luusto kehittyy juuri tuossa iässä. Ota yheyttä ammatti ihmiseen joka osaa neuvoa, kasvattajaan tai lääkäriin joka on perehtynyt tämän tyyppiseen.
    Minä syöttäisin tilanteessasi nyt,laadukasta monipuolista koti ruokaa jossa lihaa 30% ja antaisin vitamiineja ja hivenaineita purkista.
    Vitamiinien ja hivenaineiden määrästä ja mitä tieduselisin ammatti ihmiseltä.Sillä mitään ei saa antaa liikkaa,sillä siitäkin voi olla ikävät seuraukset.
    En ole koskaan luottanut koiran muoniin,uskon että tapauksenne johtuu ruokinnasta.

    Koirani syö hyvää ja kallista ruokaa jota olen vuosia syöttänyt omillekkin kasvateille ja ongelmaa ei ole ollut..........

    Vitamiiniä koirani saa ruuasta ja liikaahan ei ole hyväksi antaa.

    Sorry mutta en usko sairauden mitenkään liittyvän ruokintaan ja tiedänhän itsekkin että luusto kasvaa ja että pitäisi kehittää myös lihaksia mutta ei se vitamiineillä onnistu vaan kyllä koira tarvii siihen liikuntaa.

    Toiseksi olen ottanut selvyyttä sairaudesta paljon ja ei sille pysty tekemään mitään, pitää vain odottaa ja toivoa parasta että se ei olisi pitkäaikainen pennulleni koska hän on pahimmassa siis huonossa iässä sairastamaan luutulehdusta.

    Sairaus on yksilöllinen siis toinen koira pääsee helpolla mutta toinen voi sairastaa vaikka vuoden kokoajan ontumalla =(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Spk kirjoitti:

Taannoin ihmettelin palstalla koirani ontumista ja kyselin muilta tietoa onko luustossa vai lihaksessa vikaa?

Titu ja Samankokenut vastasi minulle ja nyt tulinkin kertomaan että kuvautin pentuni jalan josta löytyi panostitis reaktio siis värttinäluun yläosassa luutulehdus.

Sairaus kiertää jalasta jalkaan mutta yleensä häipyy jälkiä jättämättä vuoden puolentoista päästä.

Minun pentuni on vasta 4½kk joten pelkään että sairaus voi teettää muutakin kun koira kävelee vain kolmella jalalla ja luusto on kasvuvaiheessa koska olen saanut myös selvää että puhtaat kyynäreet oli sairaus hajoittanut nuorelta koiralta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu