Naapurini

Eräänä kauniina viikonloppuna rakas naapuriparini vietti kavereidensa kanssa railakasta bileviikonloppua. Perjantai-iltana tömistely/huuto/surkea 90-luvun alun teinipoppi/ mökääminen parvekkeella jatkui aina klo 24 saakka, jolloin viimein lähtivät baariin. No ajattelin että seuraavalla kerralla voisin käydä asiasta ilmoittamassa jos tuo sietämätön meteli jatkuu yli talon järjestyssäännöissä mainitun 22 jälkeen. Viimeinkin nukkumaan.

No tuli sitten lauantai ja huomasin, että naapuri tulee jo päivällä mäyräkoirat kainalossa himaan. Kaverillansa sama määrä. Siis taas bileet tiedossa. Tällä kertaa vaan tupla määrä porukkaa. Musiikki vielä kovemmalla (on se 2unlimited kova sana vissiin tänäkin päivänä), jopa sanatkin erotin biiseistä. Parvekkeella lappaa teinejä mölyämässä. Musiikki oli niin kovalla etteivät pystyneet huutamatta keskustelemaan parvekkeella. Mittani täyttyi kun kello oli taas jotain 24. Käskin parvekkeella olevia henkilöitä pariin otteeseen hiljentämään musiikkia. Ei vastausta. No menin sitten rimpauttamaan ovikelloa. Soittelin siinä n.10min, mutta eiväthän he voineet mitään kuulla sen mölyn läpi. Muut naapurit kyllä kuulivat rimputteluni.
Turha toivo. Soitinpa sitten poliisin kun ei muu enää auttanu. Poliisit tulivat ja ilmoittivat naapurille metelöinnistä. Kaikki möly loppui ja ajattelin mennä vielä itse parvekkeelle toteamaan asia. Naapuri siellä kovaan ääneen huuteli, että kuka vittu soittaa ekaks kytät eikä uskalla tulla itse sanomaan metelistä. WTF?? HALOO JUNTTI! Yritin kyllä, kahteenkin kertaan. Puhumalla sekä ovikelloanne soittamalla, mutta kun en viitsi rikkoa oveanne tullakseni sanomaan sieltä kuuluvasta metelistä.

Naapuri laittoi vielä "kostoksi" uudestaan n.10min. pituisen biisin täysille raikaamaan. Toivottavasti tunnistat itsesi.
2944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jotka ovat juuri päässeet lapsuuden kodistaan pois, eikä kukaan ole niille kertonut että kerrostaloissa KUULUU OTTAA MUUTKIN ASUKKAAT HUOMIOON!
Sen kun saisi nämä typerät kakarat ymmärtämään niin jäisi monikin häätö toteutumatta.
Raivostuttavaa kun tuollaiset pennut joilla ei järkeä päässä muuttaa kerrostaloihin asumaan ja pilaamaan muiden ihmisten elämän metelöinnillään ja bileillään. Luulevat vissiinkin omistavansa puoli maailmaa.
Poliisin soitan minäkin, en viitsi tapella kakarain kanssa ihan selvistä asioista jotka pitäisi sanomattakin ymmärtää.

Äänestä
  • itse olen kuunnellut jo 5 vuotta naapurin 14-19 vuotiaitten bilettämistä, vaikka asun omakotitalossa musasta kuuluu sanat sisälle asti.
    tinneriä ja raihoittavia vetäävät joka päivä.
    Ja asiallehan ei voi mitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


=?= kirjoitti:

Eräänä kauniina viikonloppuna rakas naapuriparini vietti kavereidensa kanssa railakasta bileviikonloppua. Perjantai-iltana tömistely/huuto/surkea 90-luvun alun teinipoppi/ mökääminen parvekkeella jatkui aina klo 24 saakka, jolloin viimein lähtivät baariin. No ajattelin että seuraavalla kerralla voisin käydä asiasta ilmoittamassa jos tuo sietämätön meteli jatkuu yli talon järjestyssäännöissä mainitun 22 jälkeen. Viimeinkin nukkumaan.

No tuli sitten lauantai ja huomasin, että naapuri tulee jo päivällä mäyräkoirat kainalossa himaan. Kaverillansa sama määrä. Siis taas bileet tiedossa. Tällä kertaa vaan tupla määrä porukkaa. Musiikki vielä kovemmalla (on se 2unlimited kova sana vissiin tänäkin päivänä), jopa sanatkin erotin biiseistä. Parvekkeella lappaa teinejä mölyämässä. Musiikki oli niin kovalla etteivät pystyneet huutamatta keskustelemaan parvekkeella. Mittani täyttyi kun kello oli taas jotain 24. Käskin parvekkeella olevia henkilöitä pariin otteeseen hiljentämään musiikkia. Ei vastausta. No menin sitten rimpauttamaan ovikelloa. Soittelin siinä n.10min, mutta eiväthän he voineet mitään kuulla sen mölyn läpi. Muut naapurit kyllä kuulivat rimputteluni.
Turha toivo. Soitinpa sitten poliisin kun ei muu enää auttanu. Poliisit tulivat ja ilmoittivat naapurille metelöinnistä. Kaikki möly loppui ja ajattelin mennä vielä itse parvekkeelle toteamaan asia. Naapuri siellä kovaan ääneen huuteli, että kuka vittu soittaa ekaks kytät eikä uskalla tulla itse sanomaan metelistä. WTF?? HALOO JUNTTI! Yritin kyllä, kahteenkin kertaan. Puhumalla sekä ovikelloanne soittamalla, mutta kun en viitsi rikkoa oveanne tullakseni sanomaan sieltä kuuluvasta metelistä.

Naapuri laittoi vielä "kostoksi" uudestaan n.10min. pituisen biisin täysille raikaamaan. Toivottavasti tunnistat itsesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu