Masennus..

...että en ole ainoa, joka tuntee vastenmielisyyttä odottavia äitejä ja vauvoja kohtaan tällaisessa tilanteessa. Ja todellakin nämä ajatukset ovat pelottavia ja jotenkin niin outoja, kun tätähän sitä "muka" halusi. Nyt tuntuu vaikealta uskoa, että joku päivä asiat näyttävät vielä valoisilta ja tilanne saa positiivisen merkityksen.

Olisi varmasti järkevää käydä juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa tai edes suostua varaamaan ensimmäinen neuvola käynti ja kohdata asia.

Minä olin aivan innoissani ja iloinen kamalasta alkuraskauden pahoinvoinnista huolimatta jonnekin viikolle 16. Sen jälkeen pamahti. Anopin ja äidin jatkuva pommittaminen "ei saa tehdä sitä ja tätä", "silloin kun minä olin niin sitä ja tätä", "ei silloin ollut kipulääkitystä ja parempi nytkin ilman sitä", syyllistäminen ja jatkuvat "tietäminen", vaikka kumpikaan ei todellakaan asiasta mitään tienneet (molempien raskauksista aikaa yli 30 vuotta) ja blaa blaa blaa!! Kävin psykologilla ja pelkopolilla. Nyt masennus on muuttunut lähinnä vihaksi ko ihmisiä kohtaan. En tiedä liittyykö omaan vauva-aikaan. Psykologi on jo aiemmin todennyt psykoterapiassa, etten ole saanut perusturvallisuuden tunnetta lapsuudessani (vanhempani ovat alkoholisteja), ja luulen että olen nyt joutunut käymään läpi lapsuuden paskoja asioita läpi oman vauvan kautta. Vanhempieni kasvatusmetodit (tai paremminkin niiden puute) ovat kyllä ajatuksissa joutuneet jo monta kertaa romukoppaan.

Minä olen tuntenut iloa pyöristyvästä masusta. Nyt voisi tosin kasvu alkaa jo riittämään (rv 33) mutta ajatus siitä, että synnytyksessä on "rumimmillaan", spottivaloissa tuijotettavana ja tuskaisena, kuvottaa. Mieheni kanssa olen puinut asioita paljon ja hän on ollut ihanana tukena. En olisi jaksanut ilman häntä. Pelkään eniten sitä, että mies näkee minut rumillaan eikä enää koskaan halua minua naisena näkemänsä jälkeen. Vaikka mieheni vakuuttaa, ettei synnytys muuta hänen käsitystään, kyntää ajatus alitajunnassa kaiken aikaa.

Onko kukaan selvittänyt/kuullut psykologilta voiko masennus vaikuttaa vauvaan? Minua pelottaa, että "tartutan" raskausaikana pahan olon vauvalle. Sen takia olenkin yrittänyt ajatella positiivisia asioita ja yrittänyt pitää negatiivisille raiteille vievät asiat pois mielestä, mutta aina se ei onnistu. Niin kuin tänään. Olen tietoisesti pyrkinyt välttelemään sekä anoppia että äitiä, sillä jos jostain asiasta saan positiivisia kiksejä, ovat he varmasti sitä mieltä ettei niin voi toimia.

Lopuksi, päässä on liian monta ajatusta yhtä aikaa. Sekasortoa ja -sotkua. Välillä kirkastuu ajatusta siitä, että vauva on minun ja mieheni, ei kenenkään muun. Voikun siitä ajatuksesta voisi pitää kiinni. Liikunta on varmasti hyvä ennaltaehkäisijä myös, mutta ei toimi lääkkeenä, jos lenkille ei yksinkertaisesti jaksa lähteä.

Juu, yöpuku on ihana asu. Minä sain tänään vaihdetuksi vaatteita kahden aikaan, vaikka heräsin jo hyvissä ajoin aamulla. Olen saanut sentään kaupungille ja kirjastoon raahauduttua kolmisen kertaa viikossa.

Diotima kirjoitti:

Juu, yöpuku on ihana asu. Minä sain tänään vaihdetuksi vaatteita kahden aikaan, vaikka heräsin jo hyvissä ajoin aamulla. Olen saanut sentään kaupungille ja kirjastoon raahauduttua kolmisen kertaa viikossa.

Lue lisää

Taas kerran mainostan täällä uimista! Kaikista paras liikunnan muoto odottavalle äipälle!

Ei rasita samalla tavalla kun lenkkeily, eikä tarvitse huhkia! Juoksuvyö on vielä parempi vaihtoehto, koska siinä voi levätä ihan millon siltä tuntuu.

Mietin sitä että olis varmaan hyvä lähteä johonkin reissuun vähäks aikaa, että sais ajatukset pois siitä kottin jumittumisesta, ja siitä yökkäristä, minkä sitten tottakai jättäis kotiin ;) Jos vaan talous antaa periksi niin v.lopuksi kylpylään! TAI Jonnekkin sukulaisten/kavereiden majoitukseen ja shoppailu reissulle esim. Jos on rahapula niin shoppausreissun voip kokkeilla suunnitella niin että etsii kaupungin kaikki kirppikset ja kierrätyskeskukset! Kivoja löytöjä vauvalle, vaatteita tai kalusteita, ties vaikka retrorattaat :D Sitten kun tulee kotiin niin vois yrittää "puhtaalta pöydältä alottamista"! Tekee hyvää irtaantua siitä arjesta kotona/töissä.

Niitä ihmisiä kannattaa sitten todellakin välttää mitkä aiheuttaa sitä ahistusta, tai sanoa ihan suoraan että olet kyllästynyt heidän tietämiseen kaikesta. Jos siitä tulee riita niin parempi se on kuin pitkä ahdistus. Ja ilmapiiri saattais puhistua.

Sillon kunn itte oon ollu masentunut, niin suunnattomasti ärsyttää ne ihmiset ketkä yrittää piristää tai hehkuttaa miten helppoo on olla iloinen ja onnellinen. Sitten ne jutut "ota ittees niskasta kii"... Eipä se ole niin yksinkertaista. Voi olla että samaan kategoriaan menee tämä kirjoitus. Tässä nyt vaan muutamia vinkkejä ja kommenttia.

Juuri tuollaisia tunteita on itsellänikin ollut! Aiemmin olin todella aktiivinen ja sosiaalinen ja omasin suuren joukon ystäviä ja tuttuja! Nyt kun vauva tuki kuvioihin olen täysin sulkeutunut siitä elämästä ja jopa sulkenut hyviä ystäviäni pois elämästä...ei vain jaksa sitä ainaista kyselyä voinnista ja valinnoista mitä joutuu tekemään kun vauva tulee maailmaan! Vaikka ystäväni ovat kyllä ilmaisseet kuinka paljon he minua tukevat ja ovat olemassa jos heitä tarvitsen! Ulos kahville lähteminen ja bileissä käyminen tuntuu ylivoimaisen raskaalta...
Sitten vielä kaiken päälle mieheni asuu vielä toistaiseksi eri maassa! Enää kuukauden verran joudutaan olemaan erillään ja sitten saadaan ruveta rakentamaan kotia ja valmistautumaan vauvaa varten!

niin sanotusti "meneevät kun vielä voivat" ennen kuin lapsi syntyy. Jännitystä ja ehkä ahdistustakin elämänmuutokseen liittyen. Ei silti kannata ressailla että olis norsunpesillä, kerta ei ole ennekään pettänyt eikä muuta törttöillyt. :)