LAPSET SÄÄLITTÄÄ

Kun lukee näitä kirjoituksia, ei voi muuta kuin sääliä niitä lapsia, jotka ovat kirjoitusten kohteena. Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin luulemmekaan, he eivät vain osaa tai uskalla pukea sanoiksi tunteitaan. Ne puhkeavat vasta paljon myöhemmin, jopa vuosikymmenien päästä, siinä välissä vaan ihmetellään, miksi on niin paha olla, ja paljon pahaa on ehtinyt tapahtua. Sitäkö te nyksät ja eksät haluatte.( Tämä kirjoitus ei todellakaan koske kaikkia kyseisiä henkilöitä )
Mutta, ne jotka tuntevat piston sydämessään, kasvakaa aikuisiksi ja antakaa rakkauden vallata sydämenne, vaikka se vaikealta tuntuisikin, se tulee takaisin korkojen kanssa. Elämä on oppimista
ja kasvatus pitää aloittaa aina itsestä. Toivotan teille kaikille RAKKAUTTA JA RAUHANTAHTOA
sydämiinne.
2530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sydämeen mitenkään itsestään.
Kun on kohta kolme vuotta yrittänyt, eikä vieläkään isompia tunteita ole syntynyt vieraalta tuntuvaa lasta kohtaan ( asumme samassa taloudessa, varmasti on vielä vaikeampaa löytää niitä tunteita, jos näkee lasta kerran, pari kuussa..), niin ei kai auta kuin odotella...
Toki teen parhaani kohdellakseni lasta oikeuden mukaisesti ja asiallisesti!

Äänestä

Annoit aihetta ajatteluun toiselta kantilta. Lapsen ja sitä kautta perheen parasta olen ajatellut, mutta välillä kiehunut liikaakin yli. 3 viimeistä lausettasi auttaa ehkä tulevina aikoina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämän opettama kirjoitti:

Kun lukee näitä kirjoituksia, ei voi muuta kuin sääliä niitä lapsia, jotka ovat kirjoitusten kohteena. Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin luulemmekaan, he eivät vain osaa tai uskalla pukea sanoiksi tunteitaan. Ne puhkeavat vasta paljon myöhemmin, jopa vuosikymmenien päästä, siinä välissä vaan ihmetellään, miksi on niin paha olla, ja paljon pahaa on ehtinyt tapahtua. Sitäkö te nyksät ja eksät haluatte.( Tämä kirjoitus ei todellakaan koske kaikkia kyseisiä henkilöitä )
Mutta, ne jotka tuntevat piston sydämessään, kasvakaa aikuisiksi ja antakaa rakkauden vallata sydämenne, vaikka se vaikealta tuntuisikin, se tulee takaisin korkojen kanssa. Elämä on oppimista
ja kasvatus pitää aloittaa aina itsestä. Toivotan teille kaikille RAKKAUTTA JA RAUHANTAHTOA
sydämiinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu