Miksi homous on kuin " punainen vaate uskoville"?
Eikö sielun pelastuminen ole se tärkein?
Homot tuomitaan helvettiin, mutta muille kaikille armo riittää.
Eikö sielun pelastuminen ole se tärkein?
Homot tuomitaan helvettiin, mutta muille kaikille armo riittää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen itse uskovainen nainen ja minulla on ollut tunteita samaa sukupuolta kohtaan. Luulen, että se miksi uskovaiset eivät hyväksy homoutta, johtuu siitä että he luulevat homoseksuaalisuuden takana olevan pelkkää lihan himoa.
Jumalan luomisjärjestyksessä on Jumala luonut miehen ja naisen, ja heidät lisääntymään ja olemaan yhdessä. Niinpä homous on heidän mielestään poikkema Jumalan luomisjärjestyksestä, perversio. Ne kenellä ei ole kokemusta asiasta, eivät voi aina ymmärtää homoseksuaalisuuden todellista luonnetta. Ajatellaan usein, että kyseessä on esim.haureuden demoni. Monet eivät pysty käsittämään, että rakkaus voi olla todellista myös kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välillä.
Raamatussa puhutaan myös homoseksuaalisuudesta kielteiseen sävyyn, ja jotkut homot mainitaan nimenomaan synnin teon ja levittämisen yhteydessä. Siellä puhutaan myös normaalin sukupuoliyhteyden VAIHTAMISESTA homoseksuaaliseen sukupuoliyhteyteen. Tässä valossa esitettynä, homot saattavatkin näyttää irstailta, himojensa orjilta. Ihmisiltä, jotka ovat TIETOISESTI vaihtaneet esim. naisen toiseen mieheen, ja viettelevät toisia miehiä homouteen. Uskonkin, että tämänkaltainen toiminta on syntiä ja väärin.
Uskovaiset siis näkevät homouden nimenomaan ehkä tuossa yllä esitetyssä valossa, sillä Raamattu ei mainitse homoja, kenellä olisi todellinen rakkaussuhde. Siksi jyrkimmät uskovaisetkaan eivät ehkä usko rakkauteen samaa sukupuolta olevien välillä. On kyllä totta, miten Raamattu tuomitsee myös avionrikkojat, murhamiehet, valehtelijat jne helvettiin, mutta silti helvettiä ei heille niin usein julisteta kuin homoille.
Itse haluan uskoa, että jos ihminen ihastuu jatkuvasti samaan sukupuoleen, eikä hänelle ole edes annettu tunteita toista sukupuolta kohtaan, että tuomio helvetistä ei ole uskovaiselle mahdollinen. Mutta sen sijaan jos ihminen vaikka vietellään homoseksuaalisuuteen, ja siihen kasvaa himo, niin siinä tehdään tietoista valintaa synnissä elämisestä, ja näin ollen tuomio onoikeudenmukainen.
Oletko lukenut Ruutin kirjan sekä Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä. Asennemaailma on paljon muuttunut Vanhan Testamentin ajoista. Homoseksuaalisuus on tänä meidän aikanamme ongelma ja liittynee (lähinnä länsimaisen) ihmiskunnan sosiaaliseen "evoluutioon".
hei... se on vähän mistä tuulee ja kellä. kuopion hiippakunnan piispa pitää homoja ja lesboja tasa-arvoisina kuin muitakin.. hän sanoi: "seksuaalisuus on rikkautta..." kun taas turussa on vähän toinen meininki. onneksi on naapurissa ruotsi, siellä asiat on edenny, ja ne tulevat etenemään täälläkin. aika näyttää vielä
Tytskä, hienosti kerroit miten asia on.
Mut homona tuomitaan, mutta on mulla suurempi oljenkorsi, johon tuomitsijoilla ei ole mitään mahdollisuutta, Jeesus Kristus ja Hänen sovitus ristillä, KAIKKIEN EDESTÄ, myös minun, joka ei homoutta ole valinnut, ihan vapaasti saa tuomita, mutta risti tekee nekin tyhjäksi..
Olen kanssasi ihan samaa mieltä!Meidät kaikki Jumala voi tuomita, mutta Jumala myös tuntee tarkalleen millaista tekoa me olemme homoina ja bi-ihmisinä. kaikenlaisuuksineen. Kyllä vastuullinen seksuaalisuus on rikkautta! Jumala on enemmän kuin ihmisten pienet ajatukset.
niin, ruotsista ne tulee nääki uudistukset,homojen häät ja yms...
kun turus aletaan kannattaa, ni se laillistetaan, turkuun vain odottamaan hyväksyvää piispaa.. jos riekkine olis turus arkkipiispa, niin sais jo kaikenlaiset mennä kirkois naimisiin
Uskovaiset eivät luultavasti halua uskoa evolutioon tai "luojan" jatkuvaan luomisprosessiin.
-Hieman kärjistetysti - Kaikki oli jo valmiina, valmiina tarjottimella. * Kuka hitto sen **tanankin keksi, soppaa piti vielä lisää hämmentää *
* There is no, nothing, but a like show business *
Pitäähän "pappienkin voida hyvin, varsinkin niin tärkeässä tehtävässä kuin kansanvalistuksessa. ;)
* Opetus "herranpelkoon ja ylemmille moraalin vartioille, joita tuskin kiinosti mikään muu kuin muita kansalaisiakaan.
* Ainostaan oma hyvinvointi *
Miksi nyky yhteiskunnassa kaiken pitää olla normaalia ja hyväksyttävää homouden ja lesbouden.. Sitten perversiona pidetään esim. pedofiliaa.. Entäs miksi ei saisi perustaa ryhmäavioliittoja, siinä olisin itse ainakin mukana.. eikö olisikin huippua, kun olisi vaikka kolme vaimoa kotona.
se on aikuisen vallankäyttöä lasta kohtaan, josta jää ikuiset jäljet sieluun. Mieti kaksi kertaa ennenkuin kirjoitat. Homoseksuaalisuus on kahden aikuisen välistä, vapaaehtoista seksuaalista toimintaa. Jos et näe siinä eroa, hae apua.
hmm..
varsin hyvin ilman raamattuakin. Toisen pakottaminen vasten tahtoaan ja/tai vahvemman asemaa käyttäen ei ole oikein. Tähän tulokseen voi päätyä varsin hyvin ilman raamattuakin.
Ongelma on lähinnä siinä että ei ymmärrä omaa käyttäytymistään ja siihen johtavia tekijöitä. Ymmärtämistä kun ei voi toisilta saada eikä toisille siirtää.
Niin, missä kohtaa Raamattua on kirjoitettuna, että Jeesuksen armo on heteroille, mutta ei homoille?
Enpä ole vielä sitä kohtaa Raamatusta löytänyt :)
Vai, lukeeko Raamatussasi näin:
"Sillä niin on Jumala heteroita rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään hetero joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iänkaikkisen elämän"?
Minun Raamatussani ei noin lue :)
Et voi noin vaan yleistää.
Meistä ihan jokaisella on armonlahja, usko pois.