Oi että, olipas päivä! Heräilin kaheksan aikaan aamulla. söin ja harjasin hampaat nopeesti, ja valkkailin mitä päälleni panisin. Päädyin lopulta mustiin pukeutumiseen, koska toinen vaihtoehto olisi ollut harmaa ja kireehkö, niin mun ois pitänyt kääriä hihat että ois näyttänyt hyvältä, ja sit ois tullu kylmä.
Skolessa oli rento päivä. Ekalla tunnilla pidin esitelmän Kola Ollista. Opettaja ei oikein tykännyt :< olisi kuulemma pitänyt olla vähän syvällisempi esitelmä. Esitelmä oli kuitenkin opettajan pitämättömyyden arvoista. Muuten koulussa meni päivä erittäin rennosti pleikkaa pelaamalla, paskaa jauhamalla ja seinää tuijottamalla.
Kotona kuuntelin odotin ruokaa. meilt on rahat loppu, ja äiti sai armon palana kaverinsa maksamaan ruokaostokset. Ruokaa oli sitten makaronia pakastevihannesten ja vähäisen jauhenlihan kera. Onneksi äidin kaveri oli kustantanut meille tomaatteja, niin pienellä tomaattiu terästyksellä yksinkertainenkin ruoka maittoi erittäin hyvin.Syötyäni luin oäivän sanoma lehden, ja menin nukkumaan.
Herättyäni kuuntelin musaa, mm. Impaled nazarena, Eläkeläisiä, Strapping young ladia ja Dimmu Borgiria. Käväisin koneella tsekkaamassa mitä FFfiniin kuuluu, puheskelin mesessä, katoin Simpsonit ja lähin lenkille. Lenkillä kuuntelin kovaa musaa, noiden aijemmin mainittujen lisäksi mm. Children of bodomia, kornia pipoa sekä Polysicsiä (Japanilaista teknorokkia). Ulkona oli kaunista kuun valaistessa pimeää rantatietä, ja tähtien heijastu3essa järven pinnasta. Matkalla suunnittelin myös viikon lopun rientoja :>
Kotiin tultuani tulin koneelle, aloin kuuntelee musaa, mesettää ja irkata. nauroin uusille kola-olli vitseille. Nyt on aha paikka kun ei ole rahaa yhtään, ja ens viikolla pitäis olisi bileet tiedossa ja sinne pitäis saada kaikkia virikkeitä mukaan ;) Meen huomenna mummolle auttamaan sitä sen digiboxin kanssa jos sais vähän rahaa. Ja sellainen hauskuu vielä ettei meill riitä rahat joululahjoihinkaan, kiva joulu tulossa :< Tämäkään ei taaskaan liity millään muoto Finaleihin, mutta keltään ei kysytä sitä. Halusin vain raportoida vointiani kaikella kansalle. x) Jotain varmaan kiinnostaakin. Ha ha!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.