AMK:hon pääsee helpommin keskiverto amis kuin keskiverto lukiolainen, vaikka tosiasiassa näillä kahdella on hirveä ero.
Mitä itse amiksia tunnen, niin heillä kielitaito matikka erittäin heikolla tasolla.
Ja olen kuulut, että monessa amiksessa arvosanat ovat voitu heittää ihan päästä.
AMK suosii amiksia, sentaki sitä ei voi verratakkaan yliopistoon.
Järkeä ?
7
692
Vastaukset
- media-assari, nykyinen amk-...
Kyllä, amikset eivät osaa kieliä tai matematiikkaa.
Itse olen käynyt ammattikoulun (media-assari) ja tällä hetkellä olen ammattikorkeassa. Luokaltamme melkein kolmannes ei päässyt ensimmäistä matematiikan kurssia läpi, minä pääsin. Kielikokeista lähes vastaava määrä ei pääsyt läpi, minä yllättäen pääsin.Suurin osa luokaltamme on kuitenkin lukion käyneitä. (33:sta 3 on ammattikoulupohjalta). Pistää vähän epäilemään lukioiden tasoa.
Amiksessa arvosanoja ei todellakaan heitetty päästä. Istuimme koululla tekemässä projekteja aamusta yöhön ja mitään sääliykkösiä ei annettu. Joitain vapaavalintaisia kursseja, kuten kieliä suoritin lukiossa, ja niistä sai kiitettävät arvosanat aivan naurettavan helpolla.
Älä puhu asioista joista et tiedä.- INs ipiSkeL
NO voihan se olla noinkin mutta meillä usessa aineessa parhaat tulokset on saanut amis... sitä en kiellä että amkisia kyllä suositaan haussa (oma mielipide). Mutta kyllä heikoimmat ovat kyllä jo lopettaneet... mutta niistä useat ovat kyllä lukiolaisa... Kaikki aineet kyllä pystyy opiskella vaikka pohjatiedot ei olis hurjat, se on vain motivaatiosta kiinni... näin sähkölinjalla. eli ei ole kiinni kummasta olet.. ainoastaan motivaatiosta.
- Opiskelija^1
On elektroniikan koulutuksessa suurin osa lukiolaisia ja sitten on ne muutamat amikset. Ja kyllä mun mielestä AMK:hon pääsee helpommin lukiokoulutuksella, siis pääsykokeiden puolesta. Ja jos otetaan vaikka vertailu ahkera amis vs. laiska lyhyen matikan ja fysiikan lukiolainen niin voisin melkein veikata, että se amis pärjää paremmin. Pärjääminen on vaan ahkeruudesta kiinni...
- .......................
1. AMK:hon haettaessa, lukiolaiset on ENSISIJAISIJA hakijoita, amiksen käyneet toissijaisia
2. Tämä vaikuttaa myös arvosanoihin, eli koska amislaisia pääsee suhteessa lukiolaisiin vähemmän, vaaditaan amsilaisilta korkeampia keskiarvoja kuin lukiolaisilta.
Itse luen sairaanhoitajaksi AMK:ssa ja meistä lähihoitajista (toisen asteen käynyt) "huonoimmallakin" on keskiarvo 4.3! Niin että se siitä huonoudesta!
"Mitä itse amiksia tunnen, niin heillä kielitaito matikka erittäin heikolla tasolla." Miten tuo liittyy AMK:n pääsemiseen? Meinaatko tosiaan että kovin huonolla todistuksella pääsee sisälle? Tuskin!- amis_
Eivätkös ylioppilaat ja amikset ole AMK:hon täysin samalla viivalla? Vai olenko ehkä ymmärtänyt väärin? Luulin, että pääsykoe, mahdolliset ennakkotehtävät ja todistus ratkaisevat.
- Tietoa vai arvailua?
Mahdatko oikeasti edes tuntea niitä amiksia, vai heitätkö
noita "tietojasi" ihan arvailupohjalta? Toinen vaihtoehto
on, että otat esimerkeiksesi ne tyhmimmät amikset, jotka
eivät oikeasti mitään osaa ja väität sillä perusteella,
että kaikki ovat samanlaisia. Ai olet oikein kuullut,
että numeroita heitetään päästä? Jospa kuuntelisit vähän
vähemmän niitä kuulopuheita, etkä uskoisi ihan kaikkea?
Itse olen käynyt ammattikoulun. AMK:ssa sain englannin kursseista
kaikista vitosen, joka kerta luokan parhain pistein.
Ruotsikin meni kunnialla läpi, vaikka en vitosta saanutkaan.
Suurin osa oman vuosikurssini AMK-opiskelijoista oli
lukiopohjaisia, mutta eivät nämä mainostamasi älyköt
kuitenkaan saaneet oikeastaan missään parempia numeroita
kuin minä. Jopa fysiikassa olin luokkani parhaimmistoa,
vaikka amiksessa sitä ei pahemmin opeteta, eikä AMK:n
fysiikka ihmeitä vaadi. Luulisi että ne lukiolaiset
olisivat edes siinä pärjänneet paremmin, mutta kun ei.
Mikä on se hirveä ero amiksen ja lukion välillä? Kai tiesit,
että nykyään n. 60% käy lukion? Siihen porukkaan mahtuu
suuri määrä niitäkin, jotka läpäisevät sen rimaa hipoen.
Suruksesi voin todeta, että olen AMK:n jälkeen opiskellut
myös TTY:n DI-puolella. Sielläkin numerot ovat olleet
pääasiassa nelosia tai vitosia, joten harkitseppa uudestaan
sitä amisten tyhmyyttä.- nimittäin
Emme voi syyttää threadin aloittajaa, sillä syy hänen mielipiteisiinsä löytyy konservatiivisesta lukio-hierarkiasta. Lukiolaisille annetaan kuva että heistä tulee valtion suurmiehiä, pomoja ym. Samalla heille kuitenkin opetetaan lukiossa työelämässä vähemmän tarvittavaa tietoa kuten biologiaa, musiikkia ja uskontoa. Amikset taas opettelevat työelämän asioita pääsääntöisesti.
En kuitenkaan kiistä sitä että kielitaito on lukiolaisilla yleensä keskimäärin parempi erityisesti poikien tapauksessa, toisaalta tyttöjen osalta ei eroja juuri löydy. Matematiikassa en eroa ole huomannut, tavallisesti olen kuitenkin havainnut amisten omaavan paremmat taidot matematiikasta. Lukiolaisten taitoihin kuuluu lähinnä ensimmäisen asteen x-yhtälöt, jotka taas liiketaloudessa eivät ole niinkään tarpeellisia, vaan enemmänkin liiketoiminnassa tarvittavat laskelmat ja niissä nämä amikset ovat keskiverroin parempia. Huvittavin ero lukiolaisten ja amisten välillä liiketalouden puolella on ulkoisen ja sisäisen laskentatoimen taidoissa. Lukiolaisella saattaa kirjanpito tökkiä hyvinkin paljon kun taas amikset hanskaavat ne huomattavasti paremmin kun tuntevat perusteet, toisaalta poikkeuksiakin löytyy
Itse olen amispohjalta AMK:ssa ja enkä toistaiseksi ole tehnyt kokeissa yhtään virhettä liiketalouden matematiikanlaskelmissa ja kirjanpidontehtävissä. keskiarvo huitelee 4,5 paremmalla puolella 3 vuosi menossa.
Toisaalta en voi syyttää lukiolaisia typerämmiksi, heidän tietotasonsa on vain hieman erialueelta, itse en esim. tiedä pikkulintujen nimiä tai tunne biologiasta juuri mitään nippelitietoa. Mutta erityisesti liiketalous on sellainen ala, että olisi parempi että sinne otettaisiin opiskelijat pelkästään amiksesta tulleista ja kaksoistutkinnon suorittajista ja lukiolaiset voisivat mennä kauppakorkeaan jotta saavat siellä paremman pohjustuksen opiskeluilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057451
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1025264Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163516Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253461Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3491506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?561324