Ihastuin Silja Serenadella
Kirjoittanut: Tönkkökö? 5.11.2006 klo 00.32
mä ihastuin laivalla tummaan tyttöön 15-17.10.2006 Silja Serenadella. Hänen ikäänsä en tiedä. Kuumotus godesses liiteli ohi lähietäisyydeltä siellä täällä ystävänsä kanssa. Minä, vaimoni ja tyttäreni seurassa en sanonut mitään enkä muutekaan elämöinyt. Katselin vaan hämmentyneenä. Olen paljon vanhempi ja helvetisti yläpainoinen. Huijasin itseni kuitenkin uskomaan hänen olevan kiinnostunut minusta. Ehkäpä hän kuitenkin vain halusi sanoa minulle että jos en sulje suutani ja vedä kieltäni sisään, kuola valuu paitani lisäksi myös edessäni olevaan kahvikuppiin. Tai jotain. Toivon kuitenkin saavani häneen vielä yhteyttä vaikka täällä netissä tai mesessä. Olen jättänyt etsintäkuulutus palstalle pari ilmoitusta. Hän oli hoikka pitkä melko tummahiuksinen, ponnari, Farkut. Hän liikkui vaalean kaunottaren kanssa. Hän oli laivasta tullessamme putken päässä vastassa ja vielä terminaalissa hän käveli läheltä ohitseni kahvilaan johonkin pöytään, me taas jatkoimme matkaa ulos kadulle autollemme.
Minä olen typerä hölmö ja ihastunut
Vastaa tähän viestiin jos tunnistat tästä itsesi
Olin kyllä vaalean
Kirjoittanut: sisareni kanssa 5.11.2006 klo 10.17
juuri tuolloin siellä. Minulla kaunis ponnari ja
meil oli kyllä vauhti päällä. Kiidettiin kuin myrskytuulet joka paikassa. Sisareni on vaalea.
meil sävytys hiuksissa. Näimme perheitä mut ei kukaan erityisesti jäänyt mieleen. Ei huomattu oikeastaan muita ihmisiä. Oli niin paljon katseltavaa. Mut on kiva, jos minusta pidit. terv. se hoikkeliini gaselli.
Gaselli Silja Serenadella
Kirjoittanut: TÖNKKÖKÖ 2.12.2006 klo 03.10
Oliko se sinä? Haluaisin kuulla sinusta vielä. Haluaisin nähdä sinut vielä. Tää on vähän vaikee tilanne kun kirjoitit ettei oikeen kukaan jäänyt mieleen. No tähän on varmaan selityksenä mun joku villitys juttu. Mä luulen naisten flirttailevan mulle ja sitten mun pitää herätä. Mulle tää tyttö paloi silmiin. Ihanan näköinen. En ole saanut häntä milestäni. Perhana kun rupesin tossa leperteleen. Löysin vasta äsken vastauksesi. Olen etsinyt sitä muualta. Paljon. Kirjoita mulle vielä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Juu moi taas. Olen ollut poissa pitkään palstoilta. Kyl viel muistan sen vauhdikkaan
laivareissun. Olit tosiaan siin pöydässä ja
taisimme sua siin nimetä nallekarhuksi.
oletko oikeesti se ihana jota olen etsinyt?
Kirjoita mulle äläkä katoa taas
Olen sisareni kanssa ulkomailla erikoistumassa.
Kävin taas vaan. Huomasin kirjoituksen, johon olin vastannut. Moikka vaan. Kyl käymme tääl taas joku viikonloppu. t. se vilkkaampi sisarus.
Asia selvä