Hesari tänään:
"Työelämän kiireet ja nuorten naisten työsuhteisiin liittyvä epävarmuus saavat nuoret parit lykkäämään lasten hankintaa liian pitkään. Monet jäävät lapsettomiksi, useat omasta tahdostaan.
Suomessa lapsiperheiden tukia leikattiin lamavuosina, eikä niitä lihavina vuosina ole palautettu ennalleen. Kun verotustakin on siirretty pääomista ansioihin, muutos ohentaa juuri lapsiperheiden kukkaroa."
TIETOKULMASTA poimintoja:
-Yhden lapsen kasvattaminen maksaa yhteiskunnalle karkeasti 250 000 euroa.
-Nelilapsinen perhe tuottaa 35 v:n keskimääräisillä työssäoloajoilla 210 henkilötyövuotta, joista noin 10 menee lasten kotihoitoon.
-Lapseton pari tuottaa 70 työvuotta.
-Tulevaisuudessa työllistyvän lapsen työuran arvo v:n 2003 bkt:lla mitaten on n. 3,5 miljoonaa ja verotuotto 1.7 miljoonaa euroa.
-Kun esim. 2-lapsinen perhe kasvaa 4-henkiseksi, se saattaa joutua maksamaan pelkkinä veroina yli 100 000 euroa isommasta autosta ja asunnosta.
-Lapsilisä korvaa vain kolmanneksen lapsen keskimääräisestä vähimmäiskulutuksesta. Kun nuorin lapsi on täyttänyt 3-v, äidille ei enää makseta lapsien hoitamisesta kotona.

Vastaukset 4
Vanhimmat
poistettiin perheverotus, sekä lapsi- ja yksinhuoltajavähennykset. Niiden korvaamiseksi nostettiin aluksi lapsilisiä, mutta nyt ne ovat pudonneet entiselle tasolleen. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeissä ei olla koskaan huomioitu sitä, että pienellä eläkkeellä elävällä voi olla alaikäisiä lapsia huollettavanaan.
Lisäksi verotuksessa on siirrytty pääomaverotuksesta ansiotulojen verotukseen. Lapsiperheen maksavat myös välillisiä veroja kohtuuttomia summia, koska ruuan ja vaatteiden ostaminen usealle hengelle on välttämätöntä.
Nyt hallitus ylvästelee hienoilla korotuksillaan köyhyyden poistamiseksi. Meidän perheessämme se oli 6 e kuussa kaupungin maksamaan elatustukeen. Saahan sillä tietysti jonkun maitolitran lisää ensi vuoden alusta alkaen.
Maailmanpankin laskelmien mukaan jokainen syrjäytynyt lapsi tulee kustantamaan yhteiskunnalle tulevaisuudessa vähintään 0.5 milj. euroa, halvempaa olisi siis perheiden tukeminen syrjäytymisen estämiseksi. Sama taho korostaa myös, että yhteiskunnassa on olennaisinta investoiminen ihmisiin ja yhteisöihin, hallitustamme se ei kuitenkaan ole viime vuosina kiinnostanut.
uraputkessa ja omissa harrastuksissaan kiitävillä nuorilla aikuisilla on vanhemmuus hukassa. Ei ole kuulema aikaa lapsille.
Tämän päivän työelämä vetää mehut kenestä tahansa, vanhemmat tarvitsevat kuntoilua, virkistystä ym. työssä jaksamiseensa, jota haetaan kuntosaleilta, liikunnasta ja ilmeisesti kaikesta muusta, mutta ei lasten kanssa vietetystä ajasta.
En usko, että tuo koskee kaikkia nuoria vanhempia. Vai miten on?
Ovatkin yleensä yli 30-40 vuotiaita, joilla on kaikkea, eli "hyviä perheitä". Minusta on hyvä, että tämäkin tuli nyt esiin, köyhemmillä eli pätkätyöläiset, työttömät yms. on kuitenkin aikaa lapsillekin, vaikka soskussa sanovat mitä. Ei se raha tee automaattisesti vanhemmista hyviä.
kiinnittämään huomiota muihinkin kuin vain työttömiin ja matalapalkkaisiin yksinhuoltajiin!
Suomessa on kaikkien elettävä viranomaisten pelossa ja nuhteessa, ei tämä kansa muuten osaa elää ihmisiksi enää!