Onko merkitystä

Eräässä oikeudenkäynnissä esiintyi asianajajaliitosta eronnut/erotettu varatuomari asianajaja-tittelillä. Saako semmoinen lainoppinut käyttää tuommoista titteliä asiakastaan avustaessaan ja onko mahdollisella väärinkäytöllä juridista merkitystä?
5530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On rikos esiintyä asianajajana olematta sitä. Siitä on säädetty rangaistus.

Vain Suomen Asianajaliiton jäsenet saavat käyttää asianajajan titteliä.

Ota yhteyttä asian selvittämiseksi Asianajaliittoon.

Äänestä
  • Mitä merkitystä on valituksella asianajajaliittoon? Kyseinen herra voitti avustamansa jutun. Kyseinen "asianajaja" panttasi vuosia jutun asiakirjoja ja toimitti kaksi päivää ennen istuntoa väärennetyn asiakirjan oikeudelle. Vastapuoli ei ehtinyt edes haastaa väärennetyn nimikirjoituksen oikeaksitodistaneita ja allekirjoittaneita oikeuteen. Tuomari ei kuunnellut vaikka asianomainen selitti miten mahdotonta olisi ollut itse allekirjoittaa tuo paperi, kun oli ollut töissä kyseisenä päivänä toisella puolen Suomea mikä näkyi tietokoneella työlistassa.(Työantaja oli myöhemmin valmis valaehtoisesti todistamaan, että työlistan mukaan on työt tehty)Tuomari ei kuunnellut yhtään mitään. Vastapuoli hävisi jutun ja saa maksaa oikeuskulut molemmilta. Mitä ihmeen merkitystä voi olla yhteydenottamisella asianajaliittoon?? Miten Suomessa voi olla tällainen oikeuskaitos vuonna 2006?????

    Äänestä

  • Voitti juttunsa kirjoitti:

    Mitä merkitystä on valituksella asianajajaliittoon? Kyseinen herra voitti avustamansa jutun. Kyseinen "asianajaja" panttasi vuosia jutun asiakirjoja ja toimitti kaksi päivää ennen istuntoa väärennetyn asiakirjan oikeudelle. Vastapuoli ei ehtinyt edes haastaa väärennetyn nimikirjoituksen oikeaksitodistaneita ja allekirjoittaneita oikeuteen. Tuomari ei kuunnellut vaikka asianomainen selitti miten mahdotonta olisi ollut itse allekirjoittaa tuo paperi, kun oli ollut töissä kyseisenä päivänä toisella puolen Suomea mikä näkyi tietokoneella työlistassa.(Työantaja oli myöhemmin valmis valaehtoisesti todistamaan, että työlistan mukaan on työt tehty)Tuomari ei kuunnellut yhtään mitään. Vastapuoli hävisi jutun ja saa maksaa oikeuskulut molemmilta. Mitä ihmeen merkitystä voi olla yhteydenottamisella asianajaliittoon?? Miten Suomessa voi olla tällainen oikeuskaitos vuonna 2006?????

    Jos kyseessä oli vasta käräjäoikeus, niin et sitten valittanut hoviin, vai pelkäsitkö, että sieltäkin tulee takkiin ?

    Äänestä

  • mätämuna kirjoitti:

    Jos kyseessä oli vasta käräjäoikeus, niin et sitten valittanut hoviin, vai pelkäsitkö, että sieltäkin tulee takkiin ?

    Asianomistaja teki rikosilmoituksen väärennetystä nimikirjoituksesta ja on jo käynyt antamassa käsialanäytteen. Poliisi kyllä kehoitti unohtamaan koko jutun, syytekynnys ei ylity ja sen seurauksena asianomistaja saa todennäköisesti kunnianloukkauksesta korvausvaatimuksen.

    Äänestä

  • Ei toimivaa oikeuslaitosta ... kirjoitti:

    Asianomistaja teki rikosilmoituksen väärennetystä nimikirjoituksesta ja on jo käynyt antamassa käsialanäytteen. Poliisi kyllä kehoitti unohtamaan koko jutun, syytekynnys ei ylity ja sen seurauksena asianomistaja saa todennäköisesti kunnianloukkauksesta korvausvaatimuksen.

    Uso jo, piä kippeenäs ja häppeenäs. Ei se tuolla jaskarillakaan ylittyny se syytekynnys....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeudenkäynnissä? kirjoitti:

Eräässä oikeudenkäynnissä esiintyi asianajajaliitosta eronnut/erotettu varatuomari asianajaja-tittelillä. Saako semmoinen lainoppinut käyttää tuommoista titteliä asiakastaan avustaessaan ja onko mahdollisella väärinkäytöllä juridista merkitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu