ruskea vuoto

Hei,
olen 23-vuotias nainen. Olen syönyt e-pillereitä säännöllisesti 1,5 vuotta ja myös seurustellut saman henkilön kanssa ko. ajan. Nyt minulla on ollut 9 päivää kestänyttä ruskeaa niukkaa vuotoa (kuukautisten tulisi alkaa ensi sunnuntaina /maananantaina). Muita oireita on "normaalit" kuukautiskivut alavatsassa sekä ristiselässä, mutta sen lisäksi minulla on ollut rajuakin pahoinvointia lähes joka päivä. Tein raskaustestin pari päivää sitten ja tulos oli negatiivinen. Jos jollakin on samoja kokemuksia tai muuta tietoa asiaan liittyen, olisin hyvin kiitollinen vastauksestasi.
41132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen syönyt pillereitä n. 9 kk ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia, välivuotoja tms. Viime pillerilevyjen välillä tosin lyhensin taukoa 7 päivästä 3 päivään koska halusin aikaistaa seuraavia kuukautisia. No, koko seuraavan levyn aikana kärsinkin sitten päivittäisestä oudosta ruskeasta vuodosta, ja oudoista alavatsakivuista, ja lisäksi myös muutaman kerran minulle tuli joku outo pahoinvointikohtaus, tosin ei mitään vakavaa.

En tiedä mistä tällainen ruskea vuoto voi johtua, gynekologillakaan ei asiaan ollut oikeasti mitään sanottavaa. Papa-tulokset saan parin viikon päästä joten saa nähdä löytyiskö niistä jotain.
toivon tietysti että vuoto johtui vain tuosta pillereiden rytmin sekoittamisesta se loppuu pikimmiten...

Äänestä
  • Aika outoa ettei gyne osaa sanoa sitä, mikä maallikolle on päivänselvää. Pillerit tuohon ovat syynä.

    Tauon aikana kohtu tyhjenee. Kun et pidäkään normaalin pituista taukoa, ja alat syödä pillereitä kesken kaiken, kroppa "luulee", että nyt on tarkoitus vuodon loppua. Mutta sepä onkin kuin yrittäisi pysäyttää valuvaa hanaa. Onnistuu jossain määrin, mutta tiputtelu voikin sitten jatkua koko seuraavan levyn ajan kunnes annat menkkojen oikeasti tulla.

    Ja mitä alkuperäisen kysyjän ongelmaan tulee, niin pillereistä johtuu tuokin hyvin todennäköisesti. Tee uusi raskaustesti (vähintään viikko testien välissä) ja jos siitä ei löydy syytä, niin odottele ihan rauhassa mitä tapahtuu. Jos oireet jatkuvat seuraavan laatan aikana samanlaisina, mene lääkäriin keskustelemaan pillereiden vaihdosta. Pitkänkin käytön jälkeen kroppa voi alkaa yllättäen oireilla pillereitä syötäessä.

    Äänestä

  • maallikko itse kirjoitti:

    Aika outoa ettei gyne osaa sanoa sitä, mikä maallikolle on päivänselvää. Pillerit tuohon ovat syynä.

    Tauon aikana kohtu tyhjenee. Kun et pidäkään normaalin pituista taukoa, ja alat syödä pillereitä kesken kaiken, kroppa "luulee", että nyt on tarkoitus vuodon loppua. Mutta sepä onkin kuin yrittäisi pysäyttää valuvaa hanaa. Onnistuu jossain määrin, mutta tiputtelu voikin sitten jatkua koko seuraavan levyn ajan kunnes annat menkkojen oikeasti tulla.

    Ja mitä alkuperäisen kysyjän ongelmaan tulee, niin pillereistä johtuu tuokin hyvin todennäköisesti. Tee uusi raskaustesti (vähintään viikko testien välissä) ja jos siitä ei löydy syytä, niin odottele ihan rauhassa mitä tapahtuu. Jos oireet jatkuvat seuraavan laatan aikana samanlaisina, mene lääkäriin keskustelemaan pillereiden vaihdosta. Pitkänkin käytön jälkeen kroppa voi alkaa yllättäen oireilla pillereitä syötäessä.

    tähän ratkaisuun päädyin itsekin, mutta oli tosissaan avuton gyne. Ei osannut sanoa juuta eikä jaata mihinkään. Harmi että yksityiselläkin joutuu nykyään tyytymään tämän tason lääkäreihin kun kuitenkin maksoin itseni kipeäksi.

    Äänestä

Mulla tuli melko samanlaiset oireet ilman pahoinvointikohtauksia (ruskee vuoto, alavatsakivut) kuukautisten siirtopillereistä, joten voi hyvinkin johtua hormonien epätasapainosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hätääntynyt kirjoitti:

Hei,
olen 23-vuotias nainen. Olen syönyt e-pillereitä säännöllisesti 1,5 vuotta ja myös seurustellut saman henkilön kanssa ko. ajan. Nyt minulla on ollut 9 päivää kestänyttä ruskeaa niukkaa vuotoa (kuukautisten tulisi alkaa ensi sunnuntaina /maananantaina). Muita oireita on "normaalit" kuukautiskivut alavatsassa sekä ristiselässä, mutta sen lisäksi minulla on ollut rajuakin pahoinvointia lähes joka päivä. Tein raskaustestin pari päivää sitten ja tulos oli negatiivinen. Jos jollakin on samoja kokemuksia tai muuta tietoa asiaan liittyen, olisin hyvin kiitollinen vastauksestasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu